Koti Blogi Sivu 892

FINE varoittaa omakotitalojen yleisestä virheestä: ”Vakuutus ei korvaa”

0

Vakuutus- ja rahoitusneuvonta FINE:n mukaan Suomessa tapahtuu joka päivä noin sata vuotovahinkoa. Pahimmillaan omakotitalon rakenteisiin valuva vesi saa aikaan suurta ja kallista vahinkoa, minkä vuoksi omakotiasujan kannattaa olla tarkkana sekä vakuutusten että laitteiden asennuksen kanssa.

FINE:n jaostopäällikkö Tuomas Siirala vastaa yksityishenkilöiden vakuutusriidoista, jotka liittyvät omaisuusvahinkoihin, joista iso osa koskee omakotitalojen vesivuotovahinkoja. Monet eivät tiedä, että tietyt yleiset virheet aiheuttavat sen, että vakuutus ei korvaa vahinkoa.

Siirala listasi kymmenen asiaa, joiden avulla voidaan välttyä vuotovahingoilta ja vakuutusriidoilta.

1. Vesivahinko aiheutuu yleisimmin vuodosta

Vakuutussopimuksissa käytetään enimmäkseen termiä vuotovahinko. Vuotovahingossa putkistoissa tai putkistoon kiinteästi kytketyissä laitteissa, kuten pyykinpesukoneissa tai astiapesukoneissa, sattuu rikkoutumisia tai vuotoja. Vesi voi toki aiheuttaa muitakin vahinkoja: esimerkiksi rankkasade voi vahingoittaa talon sisäosia. Tällaisissa sadetapauksissa vahinkoja arvioidaan luonnonilmiöturvan perusteella.

– Laajat vakuutukset korvaavat myös muunlaisia äkillisiä ja ennalta arvaamattomia tapahtumia: esimerkiksi kun vettä kaatuu vahingossa lattialle tai kun akvaario rikkoutuu, Siirala kertoo.

2. Keittiössä puutteita

Suomessa sattuu joka päivä noin 100 vuotovahinkoa.

– Se on valtavan suuri määrä, mutta onneksi suurin osa tapauksista ei ole seurauksiltaan vakavia, vaikkakin toki harmillisia. Aika yleistä on, että keittiössä altaan ja astianpesukoneen viemäriputkisto on asennettu huonosti. Tästä selvitään useimmiten allaskaapin korjauksella ja lattian kuivatuksella. Mutta toki sadan päivätapauksen joukkoon mahtuu vakaviakin vahinkoja: jos runkoputki halkeaa ja vettä alkaa tulvia, ovat vauriot usein suuria.

3. Suomalaiset ovat innokkaita kotivakuutuksen ottajia

Koti vakuutetaan paljon paremmin kuin elämän muut asiat. FINE:en tulevista kotivakuutusasioista vähintään puolet liittyvät vuotovahinkoihin.

– Omakotitalojen vuotovahingot ovat suhteellisen yleisiä, ja niiden korvaaminen on vakuutusyhtiöissä arkipäivää – 95 prosenttia näistä tapauksista sujuukin vakuutusyhtiön ja vakuutuksenottajan välillä kitkatta. Meille tulevat sitten tapaukset, joissa ei ole päästy yhteisymmärrykseen. 

4. Yleinen riitatilanne

Hyvin yleisesti riitatilanne aiheutuu siitä, kun laite rikkoutuu ja syntyy vuotovahinko. Kun asiaa tutkitaan tarkemmin, käykin ilmi, että laite on sijoitettu tilaan, jossa ei ole määräysten vaatimaa vedeneristystä. Niinpä vesi on päässyt helposti rakenteisiin. Usein tämä paikka on kodin pesuhuone. Jos vedeneristys olisi ollut kunnossa, vesi olisi valunut lattiakaivoon ilman vahinkoja. Tällaista vahinkoa vuotovakuutus ei rajoitusehtojensa vuoksi korvaa, koska rakenteiden kastumisen katsotaan johtuvan rakennusvirheestä.

– Monelle vakuutuksenottajalle tämä tulee ikävänä yllätyksenä. Käytännössä kaikilla yhtiöillä on sama linja eli puutteellisesta vedeneristyksestä johtuvia vahinkoja ei korvata.

5. Kattovahingot

Myös omakotitalojen kattovuotoihin liittyvät riidat ovat FINE:ssä melko yleisiä. Kattovahinko korvataan vakuutusehtojen mukaan vain silloin, kun vuoto johtuu myrskytuulesta tai muusta äkillisestä ja ulkoisesta syystä.

– Jos katto alkaa vuotaa vanhuuttaan, vahinkoa ei korvata. Hyvin yleinen riidanaihe sitten onkin, löytyykö tätä ulkoista syytä.

6. Vakuutuskorvauksen ehdot

Vakuutusesitteisiin ja tuotetietoihin kannattaa tutustua kunnolla.

– Tätä ohjetta jaksan ihmisille toistaa. Ja tietenkin on hyvä kysyä, jos ei jotakin ymmärrä. Kannattaa myös muistaa, että vakuutusyhtiöllä on jo lain mukaan velvollisuus kertoa myyntilanteessa riittävät tiedot vakuutuksesta.

Vakuutuksenottajan on hyvä muistaa myös oma vastuunsa eli vakuutusyhtiölle pitää aina kertoa kaikki tiedot oikein. Esimerkiksi asuinpinta-alan kanssa kannattaa olla tarkkana.

7. Tarkasta asennukset

Ennen vakuutuksen ottamista myös omaa kotia kannattaa tarkastella tarkoin silmin. 

Vedeneristysmateriaalien lisäksi on hyvä miettiä, onko laitteet sijoitettu turvallisiin paikkoihin. Ei kannata myöskään unohtaa esimerkiksi astia- ja pyykinpesukoneen puhdistamista ja liitäntöjen tarkistamista.

– Vakuutuksen kannalta ongelmallisia ovat myös vääränlaiset asennukset. Suosittelenkin aina ammattitaitoisen asentajan käyttöä, koska kotivakuutus ei yleensä korvaa vahinkoa, jos sen aiheuttaa väärin asennettu laite.

8. Kielteinen korvauspäätös?

– Jos vakuutuksenottaja on saanut kielteisen korvauspäätöksen, hän on usein pettynyt ja järkyttynytkin. Meidän tehtävämme FINE:ssä on selvittää tilanne kunnolla. Ymmärrämme, että nämä tilanteet saattavat olla raskaita. Ihmiset miettivät, miksi he eivät saa korvauksia, vaikka ovat maksaneet vakuutusta vuosikymmenet ilman vahinkoja. He myös usein kokevat, että vakuutusyhtiön olisi pitänyt tarkastaa talo tai varoittaa mahdollisista ongelmista. Tällaiseen vakuutusyhtiöllä ei yleensä ole velvollisuutta.

9. Vanhan omakotitalon ostaminen

– Vakuutusasiantuntijana korostan aina, että etenkin vanhaa omakotitaloa ostaessa on hyvä ottaa selville perusasiat. Tarkistuslista ei ole kovin pitkä, mutta se on tärkeä. Kannattaa olla tarkkana ainakin sadevesien vedenohjauksen, kellaritilojen rakennustavan sekä salaojituksen, katon, viemäriputkiston, käyttövesiputkien, märkätilojen, hormiston ja piipun sekä tulisijojen kunnon kanssa. Tämä vaiva maksaa yleensä itsensä takaisin.

10. Vahinko voi sattua koska tai kenelle tahansa

– Elämässä sattuu ja tapahtuu, vaikka olisikin varautunut kaikkeen ja omakotitalon asiat olisi hoidettu moitteettomasti. Uudet ja oikein asennetut putketkin saattavat vuotaa ja laitteet rikkoutua. Nämä tapaukset eivät luonnollisestikaan näy meillä, koska niissä korvausasiat sujuvat yleensä moitteetta, Siirala sanoo.

Lähde: FINE

Kuva: Pixabay

Peliarvostelu: Crash Bandicoot: It’s About Time

0

Crash Bandicoot on palannut – ja nimensä  mukaisesti, oli jo aikakin. Uutuuden nimi viittaa myös pelissä tapahtuvaan ajan manipulointiin sekä mahdollisuuteen retroilla kunnon old school -tyyliin.

Naughty Dog -pelistudion alunperin kehittämä Crash Bandicoot -tasohyppelysarja sai alkunsa ensimmäisellä PlayStation-konsolilla vuonna 1996, jolloin pelaajat jo tuskailivat innoissaan pelin äärimmäisen koukuttavan vaikeustason kanssa.

Hassunhauskan pussihukan seikkailujen pääosia on julkaistu tähän mennessä kahdeksan, mutta kaikkiaan Crash Bandicoot -pelejä on tehty peräti 19. Tuorein julkaisu, Crash Bandicoot 4: It’s About Time on kuitenkin kronologisesti vasta pelisarjan neljäs osa, koska Crash Bandicoot 3: Warped julkaistiin 1998 eli 22 vuotta sitten. Sekavaako? Ei sen enempää kuin pelisarjan laajalti viljelemä kreisi huumori.

Crash Bandicoot on nyt palannut – ja nimensä  mukaisesti, oli jo aikakin. Uutuuden nimi viittaa myös pelissä tapahtuvaan ajan manipulointiin sekä mahdollisuuteen retroilla kunnon old school -tyyliin.

Crash Bandicoot 4: It’s About Time jatkaa siis kronologisesti pääosien tarinaa 22 vuoden tauon jälkeen. Suositusta Skylanders-pelisarjasta tuttu Toys for Bob -pelistudio astui puikkoihin ja jatkaa pelisarjaa sen perinteitä kunnioittavalla tavalla, lisäten peliin kuitenkin paljon virkistäviä uutuuksia ja tietenkin myös huumoria.

Tarinassa Warpedin tapahtumien jälkeen Tohtori Neo Cortex, Nefarious Tropy ja Uka Uka ovat jääneet vangeiksi menneisyyteen. Uka Uka saa repäistyä aukon ulottuvuuksien väliseen harsoon, josta Nefarious Tropy ja Neo Cortex lähtevät valloittamaan itselleen kaikkia ulottuvuuksia.

Crash ei tietenkään saa relata rauhalla biitsillään, vaan hänen täytyy Cocon ja kumpaneiden kanssa estää pahisten aikeet. Jo heti alussa huomaa, että peliin on lisätty interaktiivisuutta. Biitsillä voi rikkoa paikkoja ja vaikkapa vetäistä päähän sombreron. Klassiseen putkijuoksuun lähdettäessä kuitenkin huomaa, että vanhoja viboja ei ole unohdettu ja laatikoiden murskajaiset voivat alkaa.

Peliin on tullut interaktiivisuuden lisäksi paljon uudistuksia ja huumoria sekä myös uusia hahmoja. Huumoria löytyy niin puheista kuin tapahtumistakin ja pussihukan mimiikasta. Esimerkiksi selvittyäsi mistä tahansa tasosta (jotka ovat kaikki vaativia),  sinulla on mahdollisuus joko jatkaa eteenpäin tai suorittaa taso uudelleen. Jos olet valitsemassa uusintaa, pussihukka ei ole tästä kovinkaan iloinen, mutta jos pohdit jatkamista eteenpäin, kaveri on kovasti tohkeissaan ja kannustaa sinua.

Pelissä on peruspomppimisen lisäksi monia virkistäviä uusia toimintoja, kuten liaaneilla heilumista ja liukumista tankojen eri puolilla. Kuten ennenkin, valinnat täytyy tehdä hyvin nopeasti. Neljän muinaisen maskin avulla pääsee tekemään hienoja erikoistoimintoja, kuten esimerkiksi ajan manipulointia. Yhden maskin avulla voi jopa muuttaa esineitä kiinteiksi ja ei-kiinteiksi, ja tämän taidon salamannopea hallinta on tarpeen monissa kohdissa, joissa täytyy esimerkiksi hypätä ns. tyhjän päälle, muuttaa alusta kiinteäksi juuri ennen laskeutumista ja sitten tehdä sama seuraavalle tyhjälle alustalle. Tämä kaikki tietenkin TNT-laatikoita väistellessä ja vihollisten yrittäessä popsia sinut suihinsa.

Pelattavaa riittää, sillä päätasoja on peräti 43 ja lisätasoja 21. Lisäksi on tarjolla bonus-tasoja ja kaikki päätasot voi pelata myös vaihtoehtoisessa N.Verted-tilassa, jossa on omat palkintonsa.

Yksinpelin lisäksi voit haastaa kaverisi kilpailutilassa. Pass N. Play on pelimuoto, jossa pelaaja vaihtuu aina kuoleman tai checkpointin jälkeen. Bandicoot Battlessa puolestaan on kaksi pelitilaa: Checkpoint Race ja Crate Combo. Ensimmäisessä yritetään läpäistä kenttä nopeammin kuin muut ja jälkimmäisessä kisataan laatikoiden keräämisestä saatavilla pisteillä.

Tunnelmaltaan Crash Bandicoot 4: It’s About Time on upea kokemus, kunhan vain kestää sen haastavuuden. Pelimaailma lukuisine uusine tasoineen on todellista silmäkarkkia ja äänet tukevat kaikkea täydellisesti niin tunnelman kuin musiikinkin osalta. Erikoismaininnan saavat kauniit ja iloisen värikkäät uudet tasot sekä erityisen näyttävät lohikäärmeet.

Pelattavuutta helpottaa moderni pelitila, jossa on checkpointeja, eli et palaa aina kuoltuasi koko tason alkuun, sekä maassa näkyvä ympyrä, jonka avulla on helpompi laskeutua oikeaan kohtaan. Ympyrä ei toimi aina täydellisesti, kuvakulmasta riippuen, mutta siitä on apua varsinkin silloin, kun pompitaan hyvin pienillä alustoilla. HC-retroilijat voivat toki halutessaan valita modernin tyylin sijaan klassisen, jossa chekcpointeja ja loppumattomia elämiä ei ole ja ympyräkään ei ole hyppelyjä helpottamassa.

Crash Bandicoot 4: It’s About Time on vaativa peli, eikä sitä ole kehitetty erityisen mullistavaan suuntaan, mutta siinä on kaikki kohdillaan niin tunnelman, huumorin kuin visuaalisen iloittelunkin osalta, eikä sen parissa todellakaan käy aika pitkäksi. Pelin hankalimmat kohdat ovat turhauttavia, mutta koukuttavia, joten jos se ei haittaa pussihukkaa, niin ei sen pitäisi haitata sinuakaan!

Tähdet: 4,5/5

Rating: 4.5 out of 5.

Testialusta: PlayStation 4 Pro
Saatavuus: PlayStation 4, Xbox One
Genre: Tasohyppely, seikkailu
Pelaajamäärä: 1, 2-4
Ikäraja: 12
Kehittäjä: Toys for Bob
Julkaisija: Activision
Julkaisupäivä: 2.10.2020

Lapland Hotels: Kansainvälisen matkailun kieltäminen lamauttaa työllisyyden ja hyvinvoinnin pitkäksi aikaa

0
lappi-poro

Hotelliketjua ja elämysyrityksiä pyörittävän Lapland Hotels -yrityksen mukaan Lapissa menetetään noin 700 miljoonan euron kansainväliset matkailutulot kevätkauden loppuun mennessä nykyisen matkailun ”käytännössä täysin kieltävän politiikan” takia. Tämän seurauksena liikevaihto laskee merkittävästi ja yritys joutuu sopeuttamaan henkilöstönsä vallitsevaan tilanteeseen.

Sopeuttamistoimenpiteet vaikuttavat suoraan noin 1350 henkilöön. Lapland Hotels palkkaa täksi talvikaudeksi noin 1000 kausityöntekijää vähemmän. Lisäksi 350 henkilöön kohdistuu eri pituisia lomautuksia, työsuhteiden osa-aikaistamisia ja osin myös irtisanomisia. 

Merkittäviä vaikutuksia kansainvälisen matkailun estämisestä koituu myös yrityksen noin 300 alihankkijan verkostoon ja heidän useiden satojen työntekijöidensä toimeentuloon. Lapland Hotels huomauttaa, että pelkästään Lapissa kokonaisvaikutukset työllisyyteen ovat moninkertaisia, pääkaupunkiseudusta ja muusta Suomesta puhumattakaan.

Lapland Hotelsin mukaan sosiaali- ja terveysministeriö ei ole kyennyt muotoilemaan yksinkertaisia, toimivia ratkaisuja terveysturvallisen matkailun mahdollistamiseksi, vaikka se yrityksen mukaan olisi mahdollista. Esimerkiksi TUI on palvellut kansainvälisesti heinäkuun alusta lokakuun puoliväliin ulottuvalla jaksolla 2,1 miljoonaa asiakasta ja yhtiön ilmoituksen mukaan covid-tapauksien ilmaantuvuusluku on ollut vain 0,49 tapausta / 100 000 asiakasta 7 päivässä.

Matkailutilanne vaikuttaa merkittävästi myös muihin elinkeinoihin kuten kauppoihin, liikenneyhtiöihin, kiinteistöyhtiöihin ja myöhemmin rakennusalaan. Myös kunta- ja valtiotaloudelle vaikutukset ovat merkittävät verotulojen menettämisen myötä.

Jos matkailuun ei saada nopeasti uusia toimintasääntöjä, Lapland Hotels varoittaa, että vaikutukset uhkaavat jäädä pysyvimmiksi lamauttaen pitkäksi aikaa työllisyyttä ja hyvinvointia.

Lapland Hotels on Suomen suurin yksityinen hotelliketju, johon kuuluu 18 hotellia ja 2300 huonetta ja huoneistoa sekä 9 800 ravintolapaikkaa ympäri Suomea; Ylläksellä, Levillä, Saariselällä, Rovaniemellä, Oloksella, Luostolla, Kilpisjärvellä, Pallaksella ja Hetassa sekä Helsingissä, Tampereella, Oulussa ja Kuopiossa. Lisäksi hotelliketjulla on hiihtokeskustoimintaa Ylläksellä, Luostolla, Oloksella, Pallaksella ja Rovaniemellä. Konserniin kuuluu myös Pohjoismaiden suurin ohjelmapalveluyritys Lapland Safaris.

Lähde: Lapland Hotels

Kuva: Pixabay

Juha Perälän kuvajulkaisu yllätti – ”Pa*kamyrskyä odotellessa…”

0

Radio Suomipopin Aamulypsystä tunnetuksi tullut Juha Perälä, 38, juontaa kanavalla nykyisin Perälän Asiakaspalvelu -ohjelmaa. Mies myös juontaa elokuussa alkanutta tv-ohjelmaa Melkein MENSA.

Perälä tunnetaan roisista huumorista. Joskus miehen päivitykset ovat saaneet myös negatiivista palautetta, kuten esimerkiksi vuonna 2015, kun hän tarjosi kotoaan festarimajoitusta naisille/tytöille. Osan kommentoijista mielestä Perälän päivitys oli mustaa huumoria, osan mielestä aihe taas on sellainen, ettei siitä sovi vitsailla.

Nyt Perälä on jälleen mahdollisesti sohaissut muurahaispesään, kun hän jakoi Instagramissa kuvan vauvasta, jonka tutti muodostuu suusta ja palavasta sikarista. Perälä sanoo kuvatekstissä kyseisen tutin olevan paras syy hankkia lapsi.

– Kun miettii hyviä syitä hankkia lapsi
Yksi on ylitse muiden. Hassu Tutti 🤣🙈
#itkuveks

Perälän julkaisu on saanut enimmäkseen nauravia kommentteja, mutta myös kritiikkiin varaudutaan ja miestä neuvotaan perhesuunnittelussa.

– Paskamyrskyä odotellessa…

– Ai kauhee 😱😆😆

– Juha käytä sitä kumia 😅

Alla Juha Perälän julkaisema vauvakuva!

Kuvat: Instagram

”Röyhkeän rahastuksen” vastainen kansalaisaloite etenemässä eduskuntaan

0

Sähkönsiirtomaksut nousivat otsikoihin neljä vuotta sitten, kun ne lähtivät kohtuuttoman rajuun nousuun.

Verkkoyhtiöiden liikevaihto nousi yhdessä yössä, vuodenvaihteessa 2015–2016, yhteenlaskettuna keskimäärin 38 prosenttia. Ylen selvittämien kolmentoista verkkoyhtiön liikevaihdot kasvoivat vuosien 2015-2018 välillä keskimäärin lähes 43 prosenttia.

Yhtiöt ovat perustelleet korotuksia valtion edellytyksellä turvata sähkönjakelu maahan vedettävillä kaapeleilla, mutta useat selvitykset ovat osoittaneet, että korotukset ovat olleet tarvittavaa suurempia. Talouselämän mukaan kuluttajat maksoivat vuonna 2018 peräti 300–500 miljoonaa euroa liikaa sähkön siirrosta.

7. lokakuuta edunvalvontajärjestö Omakotiliitto käynnisti kansalaisaloitteen, jossa vaaditaan ”sähkön siirtomaksuja kuriin”. Aloitteessa esitetään lakimuutosta, jolla jakeluverkkoyhtiöiden tuottoja kohtuullistettaisiin ja yhtiöt velvoitettaisiin tekemään kustannustehokkaita verkkoinvestointeja. Myös esimerkiksi kansanedustaja Heikki Vestman (kok) on vaatinut sähköyhtiöiden ”röyhkeän rahastuksen” lopettamista.

Omakotiliitto korostaa, että siirtomaksujen osalta kyse on ”monopolitoiminnalla kerättävistä ylisuurista voitoista”.

– Ei riitä, että nousua hillitään, vaan nykyisiä siirtohintoja on saatava alas. Nyt kun ilmiö on tunnettu ja tiedostettu laajalti, miksi tilannetta enää haluttaisiin ylläpitää, kysyy Omakotiliiton toiminnanjohtaja Janne Tähtikunnas.

Keskiviikkoaamuun mennessä Kansalaisaloite oli kerännyt 45 492 allekirjoitusta. Eduskunta ottaa aloitteen käsittelyyn, jos se saa vähintään 50 000 allekirjoitusta. Keräysaikaa on huhtikuuhun saakka, joten aloite etenee hyvin todennäköisesti eduskuntaan.

Omakotiliiton sivustolla kerrotaan, että Taloustutkimuksen marraskuussa 2020 tekemän tutkimuksen mukaan sosiaalidemokraattien kannattajista 58 prosenttia, keskustan kannattajista 54 prosenttia ja vasemmistoliiton kannattajista 59 prosenttia uskoo, että Omakotiliiton kansalaisaloite menestyy eduskunnassa ja sähkönsiirtoja koskeva lainsäädäntö muuttuu. Vihreiden kannattajista 49 prosenttia uskoo aloitteen menestyvän, mutta 27 prosenttia ei osaa sanoa.

Energiateollisuuden mukaan hinnankorotukset eivät ole olleet ylimitoitettuja.

Kuva: Pixabay

Ennen lapsia vs. perhe-elämä – näyttääkö tutulta?

0

Lapsen pitkään odotettu syntymä mullistaa kaiken, kirjaimellisesti.

Totuttu arki ja omat prioriteetit ottavat kuin huomaamatta täysin uuden suunnan ja omaa elämää alkaa muutenkin katsella erilaisista lähtökohdista, sen minkä yövalvomisiltaan jaksaa.

Vanhemmuus on ihanaa, mutta se ei silti ole aina helppoa, sillä lasten kanssa tuppaa sattumaan ja tapahtumaan yhtä sun toista.

Alle on kerätty 9 kuvavertailua eräiden vanhempien elämästä ennen lapsia ja nyt. Mikä niistä näyttää tutuimmalta?

1.

2.

3.

4.

5.

6.

7.

8.

9.

Lähde ja kuvat: Greenlemon

Perinteiset Linnan juhlat peruttu – näin itsenäisyyspäivää juhlitaan

0
helsinki-tuomiokirkko-pixabay

Tasavallan presidentin kanslia piti tiistaina tiedotustilaisuuden itsenäisyyspäivän vastaanotosta, joka poikkeaa totutusta sillä tänä vuonna ei koronatilanteen takia nähdä perinteisiä Linnan juhlia.

– Oikeastaan voi olla niin, että näissä poikkeuksellisissa olosuhteissa voimme välittää täältä Linnan juhlista sellaista tunnelmaa, että katsotaan Suomea silmiin. Kokea se ainutlaatuinen kansakunnan menestystarina ja tuntea ja tunnistaa vahvuutemme, jolla kaikki vaikeudet on voitettu ja tullaan voittamaan, tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi.

Presidentinlinnassa ei tänä vuonna nähdä pariatuhatta ihmistä, sillä juhlat laajennetaan kotisohville.

– Kaksi miljoonaa ihmistä on seurannut tv-lähetystä, pitänyt omaa juhlaansa kotioloissa. Niin tänäkin vuonna, Niinistö totesi.

Juhlaillan aikana tullaan kuulemaan muun muassa veteraanien, lasten, nuorten ja varusmiesten ajatuksia. Lähetyksessä nähdään myös katsojien tervehdyksiä ja muistoja aiemmista itsenäisyyspäivän vastaanotoista.

Juhlalähetyksessä seurataan juhlimista eri puolilla Suomea ja aluelähetyksissä käsitellää mm. hyvinvointiyhteiskuntaa, työtä- ja yrittäjyyttä, vapaaehtoistyötä sekä Suomen luontoa ja saamelaisuutta.

Illan aikana nähdään myös erilaisia esityksiä, joita tarjoavat mm. Seela Sella, Esko Salminen, Ylioppilaskunnan laulajat, Diandra, Aarne Pelkonen, Ida Elina ja Suomen kansallisbaletin tanssijat illan ensivalssin esittäjinä. Osa esityksistä tapahtuu suorana ja osa on nauhoitettu etukäteen.

Ylen lähetyksissä seurataan suorana itsenäisyyspäivän viettoa niin Presidentinlinnassa kuin eri puolilla Suomea. Juhlalähetystä luotsaavat Linnan juhlien konkariselostajat Jussi-Pekka Rantanen ja Ella Kanninen.

Lähetystä voi seurata suorana Yle TV1:ssä ja Yle Areenassa 6. joulukuuta klo 19.30 alkaen.

Uusi lintukamera avautui – suorassa lähetyksessä nyt myös äänet

0

WWF:n Luontoliven uusimmassa lähetyksessä katsoja pääsee seuraamaan lintujen talviruokintaa vanhassa, suojellussa metsässä. Livekuvassa voi vilahtaa talitiaisten ja närhien lisäksi uhanalaisia töyhtö- ja hömötiaisia ja hyvällä onnella jopa valkoselkätikka. Tällä kertaa kokemusta siivittää yleisön pyynnöstä myös ääni.

WWF:n Luontoliven uusimman kameran kuvaan odotellaan tänä talvena muun muassa hömötiaisia, töyhtötiaisia ja valkoselkätikkoja. Ne ovat kaikki uhanalaisia lajeja. Varsinkin lisääntyneistä metsien hakkuista kärsivät hömö- ja töyhtötiainen ovat taantuneet viime aikoina huolestuttavan nopeasti.

– Suurin uhka nopeasti uhanalaistuneille hömö- ja töyhtötiaiselle ovat hakkuut ja metsien yksipuolistuminen. Talousmetsästä ei esimerkiksi hömötiaiselle löydy läheskään yhtä hyvin talviravintoa kuin vanhoista luonnonmetsistä, WWF:n ohjelmapäällikkö Petteri Tolvanen kertoo.

WWF vei livekameran toistamiseen suojeltuun vanhaan metsään Etelä-Karjalaan. Metsänsä Metso-ohjelman kautta suojelleen Hannu Siitosen mukaan kameran edustalla käy melkoinen suhina. Ilahduttavaa on Siitosen mukaan ollut se, että myös hömötiaisia on näkynyt.

– Suuri osa ihmisistä ei edes tiedä, millainen on vanha metsä. Tässä kamerassa näkee juuri tällaista monimuotoista metsää ja vanhan metsän lajeja, kuten hömötiaisia. Tämä on kuin näyteikkuna, Siitonen sanoo. 

WWF sai viime talvena livekamerasta paljon kiitosta erityisesti ihmisiltä, joilla on vaikeuksia päästä luonnonhelmaan tai joiden taloyhtiöissä lintujen talviruokinta on kielletty. Myös opettajilta ja lasten vanhemmilta tuli paljon kiitosta. Lähetys auttoi opetuksessa ja myös rauhoitti lapsia.

Äänet osaksi virtuaalista lintuhavainnointia

Tänä syksynä WWF vastasi saamaansa palautteeseen ja toiveisiin tuomalla äänet mukaan lähetykseen.

– Talvilintukamerassa päätettiin nyt testata äänen käyttöä yleisön pyynnöstä. Jää nähtäväksi, miten hyvin laitteisto toimii läpi syksyn sateiden ja myrskyjen, sekä miten talven pakkaset vaikuttavat herkkään elektroniikkaan, WWF:n digitaalisen viestinnän kehityspäällikkö Justus Hyvärinen huomauttaa.

Hyvärinen muistuttaa, ettei esimerkiksi jonkin matkan päässä kulkevan maantien ääniltä voi kuitenkaan täysin välttyä.

– Lintujen ruokintapaikka on kuitenkin niin syrjäinen, että pääosin lähetyksessä kuullaan vain luonnon ääniä, Hyvärinen jatkaa.

Ihmisen tarjoama talviruokinta voi auttaa monia lintuja selviämään pahimpien pakkasten yli. Talviruokinnasta voi olla apua monelle uhanalaiselle lajille, mutta se ei ole ensisijainen keino niiden suojelemiseksi.

Kamera on osa WWF:n Luontoliveä

Talvilintukamera on osa WWF:n laajempaa Luontolive-palvelua, jossa seurataan suoria lähetyksiä suomalaisesta luonnosta. Aiemmin kamerat ovat taltioineet muun muassa saimaannorpan, sääksen, ahman, kyyn, metsäpeuran, liito-oravan ja järvilohen elämää. Lähetyksiä on katsottu yhteensä seitsemän miljoonaa kertaa.

WWF on toteuttanut talvilintukameran yhdessä luontokuvaaja Hannu Siitosen kanssa. Kameran teknisestä toteutuksesta vastaavat Live Eye ja Pukki Visuals.

IL: Nainen raiskasi uhrin törkeästi tämän tyttöystävän edessä

0
helsinki-hakaniemi

Helsingin käräjäoikeudessa on langetettu viisi tuomiota yhden päivän aikana tapahtuneesta väkivaltaisesta rikossarjasta, uutisoi Iltalehti.

Iltalehden mukaan käräjäoikeus tuomitsi noin 40-vuotiaan naisen kolmen vuoden ja kahden kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeästä raiskauksesta, törkeästä ryöstöstä ja vapaudenriistosta. Rikoksiin osallistui neljä muuta henkilöä, jotka myös saivat tuomiot.

Rikokset tapahtuivat Helsingissä 2017 syksyllä huumeporukan välienselvittelyssä. Rikoksen uhreina olivat raiskatuksi joutunut henkilö, jonka sukupuoli ei ole tiedossa, sekä tämän tyttöystävä. 

Tapahtumat saivat alkunsa, kun uhri aikoi ostaa yhdeltä vastaajista huumetta. Uhri houkuteltiin sisälle taloon pahoinpideltäväksi ja ryöstettäväksi, mutta hänellä ei ollut rahaa, joten hänet siirrettiin toisessa kaupunginosassa olevaan asuntoon, jossa oli myös hänen tyttöystävä.

Toisessa asunnossa uhrilta uhattiin katkaista sormi ja häntä hakattiin pesäpallomailalla sekä kirveen hamarapuolella. Häntä potkittiin ja hakattiin tyttöystävän edessä. Raiskaaja riisui uhrilta osittain housut, jonka jälkeen hän työnsi limsapulloa kaula edellä tämän peräaukkoon.

Tuomitut pahoinpitelivät myös uhrin tyttöystävää. Häntä lyötiin, potkittiin, hakattiin vasaralla varpaisiin sekä pesäpallomailalla päähän ja häneltä vaadittiin puukolla uhaten kumppaninsa velkaa. Lisäksi raiskaaja iski nitojalla niittejä tyttöystävän reisiin ja leikkasi häneltä hiukset.

Iltalehden mukaan tuomitut myönsivät vain joitakin perusmuotoisia tekoja ja kiistivät kaikki muut syytteet.

Nelikymppinen nainen tuomittiin 3 vuodeksi ja 2 kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen ja korvaamaan raiskatulle 5 000 euroa kärsimyksestä. Tuomion saivat myös vuonna 1981 syntynyt mies (2 vuotta ja 10 kuukautta ehdotonta vankeutta), vuonna 1992 syntynyt nainen (2 vuotta ja 7 kuukautta ehdotonta vankeutta), vuonna 1981 syntynyt nainen (1 vuosi ja 4 kuukautta ehdotonta vankeutta) ja vuonna 1970 syntynyt mies (1,5 vuotta ehdollista vankeutta). Lisäksi uhrit perivät nelinumeroiset korvaukset väkivalta- ja omaisuusrikoksista.

Tuomiot eivät ole lainvoimaisia.

Lähde: Iltalehti

(Kuvituskuva ei liity tapahtumaan, kuva: Pixabay)

Sää heittää kuperkeikkaa – Etelä-Suomea myöten jopa 15 senttiä lunta!

0

Suomen sää muuttuu suuresti viikon loppua kohden. Viikon alkupuolisko on lämmin ja torstaina jopa myrskyinen, mutta loppuviikosta jo pakastaa ja tupruttaa sakeasti lunta, paikoin jopa 20 senttimetriä.

Forecan ennusteen mukaan tällä viikolla nähdään melkoinen muutos Suomen sääolosuhteissa. Viikko alkaa lämpimissä merkeissä ja paikoin saadaan nauttia jopa 11 asteen lämpötiloista, mutta sitten talvi tekee rynnäkön.

– Keskiviikkona sateet tulevat lumena vain Kilpisjärven tienoilla, jossa voi sataa lunta yli 10 senttimetriä. Torstaina Etelä-Lapissa ja Pohjois-Pohjanmaalla osa sateista tulee lumena, lunta sataa paikoin jopa lähes 20 senttimetriä. Perjantaina lumisateita leviää laajemminkin maan etelä- ja keskiosaan, perjantaina saatetaan etelässäkin saada maa valkoiseksi. Lunta tulee tämän hetken ennusteen mukaan etelässäkin paikoin 5–15 senttimetriä, eniten sisämaassa. Idässä lunta voi sataa paikoin jopa 20 senttimetriä, kertoo Forecan meteorologi Joanna Rinne.

Iso heilahdus lämpötiloissa, +11 asteesta pakkaselle

Tiistaina päivälämpötila on etelässä ja lännessä 5–9 astetta, idässä, maan keskiosassa ja pohjoisessa 0–5 astetta. Keskiviikkona lämpötila nousee etelässä jopa 9–11 asteeseen, maan keskiosassa 5–9 asteeseen ja pohjoisessa laajalti 0–5 asteeseen. Torstaina maan etelä- ja keskiosassa on 5–10 astetta, mutta Lappiin alkaa virrata jo pohjoisesta kylmää ilmaa. Lapissa on torstaina päivällä laajalti 1–8 astetta pakkasta.

– Perjantaina lähes koko maassa on pakkasta päivälläkin, yksittäisiä paikkoja lukuun ottamatta, Rinne sanoo.

Tälle viikolle ennustetaan myös myrskytuulia ja -puuskia kaikille Suomea ympäröiville merialueille.

– Paikalliset tuulituhot ovat mahdollisia keskiviikon vastaisesta yöstä keskiviikkoon ja uudelleen torstaina maan etelä- ja keskiosassa.

Lähde: Foreca