Niko Ranta-ahon elämästä tehtiin Ruutu-palvelussa esitetty Katiska-dokumentti. Kuva: Nelonen
Eilen alkanut Ruutu+:n Katiska-dokumentti Niko Ranta-ahosta on aiheuttanut paljon pahaa verta.
Sitä on syytetty rikollisuuden ihannoimisesta. Kun mies ammoin tuli kameroiden eteen oikeustalolla, hän ei juuri katunut. Hän totesi olleensa liikemies, jonka portfolioon huumeet vain nyt sattuivat kuulumaan. Hän totesi eristyksen jälkeen olevansa paras versio itsestään.
Nyt soivat toiset kellot. Ranta-aho viestitti julkisuuteen toisenlaisen sanoman. Hän halusi osallistua dokumenttiin, jotta ihmiset saisivat tietää mikä on ajanut hänet tekemään asian, jolla hän pilasi elämänsä. Hän haluaa toimia nuorille varoittavana esimerkkinä.
Ranta-aho kertoo pilanneensa kaman käytöllä myös terveytensä. Hänen nenäänsä tuli kokaiinista reikä. Sellainen kokaiinin aiheuttama tuho ei ole herkille katsojille, voit katsoa kuvan aiheesta TÄÄLTÄ!
Viime yönä järjestettiin NHL:n varaustilaisuus (NHL Draft Lottery), jossa arvottiin kahdeksan joukkueen kesken, kuka heistä saa vuoden 2020 ykkösvarauksen.
Arvontaan liittyi mielenkiintoinen yksityiskohta, joka nostatti välittömästi salaliittoteorioita sekä siihen liittyviä vitsejä.
Yllä olevalla videolla näkyy koko arvonta. Salkussa oli kahdeksan palloa ja jokaisessa yhden joukkueen logo. Virallinen valvoja vahvisti jokaisen salkusta otetun pallon logon, jonka jälkeen pallo pudotettiin arvontakoneeseen. Kun New York Rangersin pallo nostettiin salkusta, tapahtui erikoinen episodi – arpoja pudotti pallon vahingossa ennenaikaisesti arvontakoneen jonoon. Sitten hän nosti sen takaisin ylös ja näytti logoa, joka vahvistettiin.
Sattumoisin juuri sama pallo, eli Rangers, voitti lopulta koko arvonnan, joten manhattanilaisjoukkue saa ykkösvarauksen ensimmäistä kertaa vuoden 1965 jälkeen. Tästä alkoivat jyllätä välittömästi salaliittoteoriat etenkin YouTubessa, sillä joidenkin mielestä Rangersin pallo olisi ollut erilaisten pomppujen ja niiden äänen perusteella eri painoinen kuin muiden joukkueiden pallot, ja Rangers-pallon väitettiin leijuneen muita ylempänä.
Videolla Rangers-pallo lipsahtaa kohdassa 1:53 ja arvonta suoritetaan 3:36 alkaen.
Salaliittoteoriat saivat osakseen myös paljon irvailua tavalle, jolla erikoista sattumaa yritettiin vääntää väkisin huijaukseksi. Monet huomauttivat, että hidastusten perusteella äänissä ja pompuissa ei ollut eroa pallojen välillä.
Koska Rangers voitti arvonnan, se tulee melko varmasti varaamaan kanadalaisen Alexis Lafrenièren, 18, joka on ylivoimainen suosikki ykkösvaraukseksi. Lafrenière oli 16-vuotiaana mukana nuorimpana pelaajana Kanadan vuoden 2018 U18-nuorten MM-kisajoukkueessa, jossa hän takoi pisteet 5+6=11, ollen joukkueen paras pistemies.
Nuorukainen on tehtaillut myös hurjia pisteitä juniorisarjoissa. Tänä vuonna hän taituroi Rimouski Océanic -juniorijoukkueessa kärkilukemat, 52 ottelussa 35+77=112.
Jos ja kun Rangers varaa Lafrenièren vasemmaksi laituriksi, joukkueessa pelaava oikea laituri Kaapo Kakko, 19, saa vahvistukseksi potentiaalisen supertähden. Kakko itse oli viime vuoden kakkosvaraus, mutta hänen pelinsä ei ole vielä noussut täyteen potentiaaliinsa.
Monican vastaus ei tietenkään pidä paikkaansa ja Cristan kommentti siihen oli niin tyhjentävä, että asiaan ei ollut enää kenelläkään mitään lisättävää: ”Maidoton tarkoittaa sitä että se litku ei ole tullut kenenkään tissistä.”
Crista teki harvinaisen selväksi, että vuohdenjuusto ei ole maidoton vaihtoehto, mutta myöskään Mirva ei saanut vastausta pulmaansa.
Syksyn käynnistyessä sienestys on mukavaa ja hyödyllistä puuhaa. Alkavan sienikauden ainoa riski ei suinkaan ole metsään eksyminen, sillä osa Suomen sienistä on myrkyllisiä. Munuais- ja maksaliitto muistuttaa, että paras tapa ehkäistä sienimyrkytys on poimia vain tuntemiaan sieniä. Myrkkysienen syöminen voi aiheuttaa vakavia maksa- ja munuaisvaurioita.
Sienikausi on alkamassa tänä vuonna tavanomaista aiemmin. Sienet ovat terveellinen vaihtoehto ruokavalioon – ja sienestys metsässä lepuuttaa hermoja. Suurin osa Suomessa kasvavista sienistä on myrkyttömiä, mutta mukaan mahtuu myös myrkyllisiä. Paras tapa välttää sienimyrkytys on poimia vain sieniä, jotka tunnistaa varmasti. Silti kokenutkin voi joskus erehtyä, tai lapsi maistaa pihalta tai metsästä löytynyttä sientä.
Vakavissa myrkytyksissä kyse on aina sienen syömisestä. Pelkkä maistaminen aiheuttaa harvoin vakavia oireita. Pihapiiristä löytyvän sienen maistelusta ei useimmiten ole haittaa edes pienille lapsille, mutta erittäin myrkylliset metsäsienet voivat olla heille vaaraksi jo pienenä määränä.
Sienimyrkytyksen oireiden alku vaihtelee vajaasta tunnista vuorokauteen. Yleisimpiä alkuvaiheen oireita ovat pahoinvointi, oksentelu, vatsakipu ja ripuli. Hermostoon vaikuttavat myrkylliset sienet voivat aiheuttaa huimausta, päänsärkyä, sekavuutta ja harhoja sekä vakavissa tapauksissa jopa tajuttomuutta. Alkuoireet voivat kuitenkin olla huomaamattomia ja esimerkiksi suippumyrkkyseitikin aiheuttamat oireet ilmaantuvat jopa vasta kahden viikon kuluttua syömisestä.
– Jos myrkyllisiä sieniä on syöty ruoaksi, on aina syytä hakeutua sairaalaan hoidontarpeen arviointiin ja seurantaan. Mahdollisimman nopeasti nautittu lääkehiili estää myrkkyjen imeytymistä, sanoo Munuais- ja maksaliiton kehittämispäällikkö, TtM Hanna Eloranta.
Sienen tunnistaminen on tärkeää mahdollisen oikean hoidon valitsemiseksi. Jos sientä ei tunnista itse, tuntomerkkien lisäksi muistiin kannattaa laittaa kasvupaikka.
– Vakava myrkytys voi johtaa maksavaurioon, mutta myrkyllinen sieni voi vahingoittaa myös munuaisia, Eloranta kertoo.
Sienimyrkytys johtaa vain erittäin harvoin maksansiirtoon, mutta maksavaurion vuoksi hoidossa on kuitenkin vuosittain sienestäjiä. Sienen aiheuttama äkillinen munuaisvaurio voi johtaa dialyysihoidon tarpeeseen, mutta vain reilulle kymmenesosalle jää akuuttivaiheen jälkeen krooninen munuaisten vajaatoiminta. Solumyrkkyä sisältävien sienten myrkytyksissä maksan, munuaisten ja veren soluja tuhoutuu, mikä voi johtaa kyseisten elinten pysyvään vaurioon, ja hoitamattomana kuolemaan.
Suomessa tavallisin maksavaurion aiheuttava sieni on valkokärpässieni (kuva artikkelin yläosassa). Muita erityisen myrkyllisiä sieniä ovat muun muassa suippumyrkkyseitikki, kavalakärpässieni ja myrkkynääpikkä. Korvasieni on raakana myrkyllinen, mutta oikein käsiteltynä syötävä.
Myrkytystietokeskus vastaa ympäri vuorokauden äkillisten sienimyrkytysten ehkäisyyn ja hoitoon liittyviin kysymyksiin numerossa 0800 147 111.
Muista sienimetsässä:
– Poimi vain sieniä, jotka tunnet. – Jos epäilet syöneesi myrkkysieniä, ne on tärkeä tunnistaa oikean hoidon saamiseksi. – Pelkkä maistaminen aiheuttaa harvoin vakavia oireita. – Sienimyrkytyksen oireiden alku vaihtelee yleensä tunnista vuorokauteen. – Jos epäilet sienimyrkytystä, ota yhteys Myrkytystietokeskukseen.
Nelikymppisellä perheenisällä Harrilla oli suuria vaikeuksia heinäkuussa Etelä-Pohjanmaalla sijaitsevalla kesämökillä, jossa parveili niin paljon hyttysiä ja paarmoja, että perhe joutui pakkaamaan tavaransa ja palaamaan kotiin.
Kun Harri uskaltautui takaisin mökille, siellä oli ”normaali” määrä verenimijöitä, joiden kanssa pystyi elämään, mutta hämmästyksen aiheet eivät silti loppuneet.
Miehen huomio kiinnittyi heti ensimmäisenä mökki-iltana valtavaan määrään joitakin muita hyönteisiä, jotka parveilivat seinän luona ja terassin katossa.
– En ole ennen nähnyt tuollaisia itikoita. Ihmettelin ensin, että oliko sähkötolpassa jotain vikaa, kun kuului niin outoa ääntä, mutta sehän tuli niistä itikoista! Ne päästivät sellaista outoa surinaa. Niitä oli varmaan miljoonia. Kun menin niiden viereen niin huomasin, että ne räpyttelivät siipiä vaikka olivat seinässä kiinni. Kai nekin sitten viilensi itseään sillä räpyttelyllä, oli nimittäin passelin lämpöiset kelit, Harri nauraa.
Joonas Korpisalo loisti NHL-joukkue Columbus Blue Jacketsin maalilla ottelusarjan viidennessä ja ratkaisevassa ottelussa Toronto Maple Leafsia vastaan.
Supertähtien kansoittama Toronto tykitti karsintapelivaiheen kolmannessa ottelussa suomalaisvahdin vaihtoon jo ennen pelin puoliväliä, kun 15 laukauksesta 3 oli mennyt veräjänvartijan ohi. Korpisalon tilalle tuli tuolloin latvialainen Elvis Merzlikins, joka pelasi myös sarjan neljännen ottelun.
Viidenteen otteluun Merzlikinsista ilmoitettiin, että hän ei ole pelikunnossa, joten GM Jarmo Kekäläisen johtama Columbus laittoi ratkaisevaan ”kuolemanotteluun” Korpisalon, joka oli pelannut nollapelin jo karsintapelikierroksen ensimmäisessä ottelussa. Korpisalo kiitti luottamuksesta ja teki historiaa pitämällä maalinsa jo toistamiseen puhtaana upeilla torjunnoilla.
Korpisalon kaksi nollapeliä on ensimmäinen kerta vuoden 1938 jälkeen ja kahdeksas kerta ylipäätään, kun paras viidestä -ottelusarjassa on kyetty NHL:ssä samaan. Viimeksi viiden ottelun sarjaa pelattiin NHL:ssä vuosina 1980-86.
Yllä olevan videon tilanne lähti käyntiin tähtihyökkääjä Auston Matthewsin näyttävästä kuljetuksesta ja syötöstä Andreas Johnssonille, jonka edessä ammotti käytännössä tyhjä verkko. Korpisalo kuitenkin kurkotti vasemman kätensä kiekon eteen ja mykisti alkuunsa Toronton mahdollisen kirin 0-2- tappioasemasta.
Toronton kiriuhka oli todellinen, sillä edellisessä matsissa se oli vielä 4 minuuttia ennen ottelun loppua 0-3-tappioasemassa, mutta nousi ilman maalivahtia tasoihin ja lopulta jatkoerässä voittoon Auston Matthewsin maalilla.
Korpisalolle kirjattiin ratkaisevassa ottelussa 33 torjuntaa ja nollapeli. Samalla Columbus eteni pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle voitoin 3-2.
Toronton Kasperi Kapanen pelasi ottelussa vajaat 16 minuuttia ilman merkintöjä. Kapasen saldoksi ottelusta jäi plusmiinuslukema -2.
Kuten viime vuonna, Columbus saa vastaansa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Tampa Bayn, joka oli viime vuonna runkosarjan ykkönen tänä vuonna kakkonen. Viime vuonna Columbus yllätti Tampa Bayn suoraan otteluvoitoin 4–0.
Viime yön muut suomalaiset
Tähtipuolustaja Miro Heiskanen saalisti syöttöpisteen, kun Dallas Stars nousi takaa-ajoasemasta voittoon St. Louis Bluesia vastaan. Dallas voitti ottelun voittolaukauskisan jälkeen 2-1, ja saa vastaansa pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella Calgary Flamesin.
Huippumaalivahti Tuukka Raskin edustama Boston Bruins voitti tänä vuonna runkosarjan, mutta hävisi eilen itäisen konferenssin neljän joukkueen lohkovaiheessa niukasti runkosarjan kolmoselle Washington Capitalsille 1-2.
Pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella nähdään suomalaisten supertähtien kohtaaminen, kun Raskin Bruins saa vastaansa pistelistan kakkosena olevan Sebastian Ahon (3+5) Carolina Hurricanesin. Ahon edellä pisteissä on Edmonton Oilersin supertähti Connor McDavid (5+4), jonka pelit päättyivät perjantaina.
Yhdysvaltojen Tennesseen osavaltiossa sijaitsevassa Oak Ridgen kaupungissa pidätettiin viime viikolla pariskunta Sean Finnegan, 52, (kuva yläpuolella) ja Rebecca Dishman, 22, (kuva alla) joita syytetään 36-vuotiaan Jennifer Gail Paxtonin kidnappauksesta, pahoinpitelystä, raiskauksesta ja ruumiin häpäisemisestä. Asiasta uutisoi Suomessa ensimmäisenä Alibi.
Pariskunta on myöntänyt houkutelleensa kodittoman Paxtonin luokseen tarjoamalla hänelle suojapaikan. Syytteen mukaan pariskunta kuitenkin lukitsi Paxtonin talossa kettingillä sänkyyn, jossa he hakkasivat häntä pesäpallomailalla, kuristivat ja raiskasivat lukuisia kertoja. He eivät myöskään antaneet hänelle ruokaa eikä lääkkeitä kipuihin.
Poliisin mukaan pariskunta jätti Paxtonin virumaan kuolemaansa, jonka jälkeen he laittoivat ruumiin pakastimeen. Poliisi uskoo myös, että Finnegan leikkasi Paxtonin nenän ja osan toisesta rinnasta irti kuoleman jälkeen.
Kun poliisit tekivät viime torstaina kotietsinnän taloon, Paxtonin jäinen ruumis löytyi pariskunnan sängyn alta. Oletettavasti pariskunta oli saanut tietää tutkimuksista ja he yrittivät siivota kiireisesti rikospaikkoja. Paxton menehtyi 2019 joulukuussa, joten ruumista oli pidetty pakastettuna pitkään.
Dishmania syytetään törkeästä kidnappauksesta, törkeästä pahoinpitelystä, törkeästä seksuaalisesta pahoinpitelystä, ensimmäisen asteen murhasta, ruumiiseen sekaantumisesta ja todisteiden peukaloimisesta. Finnegania syytetään samoista rikoksista sekä lisäksi törkeästä raiskauksesta.
Pariskunnalle on asetettu miljoonan dollarin (noin 848 000 euroa) takuut.
Noin 40 prosenttia suomalaisista on huolissaan ikääntyneen läheisen tai tuttavan ajamisesta, selviää LähiTapiolan kyselystä. Asiaa voi olla vaikea ottaa puheeksi, mutta siihenkin on moni rohkaistunut. Yli 70-vuotiaiden ajokortillisten määrä on tuplaantunut noin 10 vuodessa.
Kun perheenjäsenen tai hyvän ystävän ikä nousee korkeaksi, herää monilla huoli tämän pärjäämisestä. Kotona voi sattua tapaturmia ja liikenteessä toimintakyky heikentyä.
LähiTapiolan teettämän Arjen katsaus -kyselyn mukaan kaksi viidestä suomalaisista on huolissaan läheisensä tai tuttavansa korkean iän vaikutuksesta tämän ajamiseen. Vastaajista 32 prosenttia kertoo olleensa jonkin verran huolissaan ja 9 prosenttia erittäin huolissaan. Kyselyn mukaan huolta iäkkään läheisen ajamisesta tuntevat suunnilleen yhtä usein miehet ja naiset ja tasaisesti ihmiset eri puolilla Suomea.
– Ikääntyminen vaikuttaa meihin kaikkiin ja voi tuoda mukanaan esimerkiksi sairauksia sekä reaktiokyvyn ja muistin heikentymistä, mikä aiheuttaa riskejä liikenteessä. Korkea ikä ei kuitenkaan automaattisesti tarkoita sitä, että kuljettajalle sattuisi enemmän vahinkoja, koska kokemus voi myös tuoda ajamiseen varmuutta ja ennakointikykyä. Oman ja läheisen ajokyvyn kehitystä on kuitenkin hyvä seurata, sanoo liikenneturvallisuuden johtaja asiantuntija Markus Nieminen LähiTapiolasta.
Kuljettajien ikä nousussa – moni jakaa huolensa
Ikääntyvän väestön Suomessa on yhä enemmän myös ikääntyneitä kuljettajia. Traficomin mukaan 70 vuotta täyttäneitä ajokortinhaltijoita oli vuonna 2019 kaikkiaan lähes puoli miljoonaa. Vielä vuonna 2008 eli runsaat kymmenen vuotta aiemmin heidän määränsä oli noin puolet pienempi.
Tilastoissa näkyvät suuret ikäpolvet sekä yleensä ihmisten parempi vointi: suomalaiset jäävät eläkkeelle aiempaa terveempinä ja jatkavat ajamista pidempään, kun ajokunto on hyvä.
Kun terveys ja havainnointikyky sitten alkaa heiketä, herää myös monen läheisen huoli. Arjen katsaus -kyselyyn vastaajista, niistä jotka olivat olleet huolissaan läheisensä tai tuttavansa ajamisesta, oli iän vaikutukset ottanut puheeksi 45 prosenttia. Yhtä moni (46 %) ei kuitenkaan ole tuonut huoltaan esiin ja pyrkinyt esimerkiksi puhumalla puuttumaan tilanteeseen.
– Ajamisen riskeistä ja mahdollisesta autosta luopumisesta ei välttämättä ole helppo aloittaa keskustelua läheisen kanssa. Monelle ikäihmiselle auto voi tarkoittaa vapautta liikkua itse, ja etenkin haja-asutusalueella sen merkitys korostuu. Yhdessä pohtien voidaan kuitenkin löytää toimivia ratkaisuja ja mahdollisesti muita liikkumistapoja, sanoo Nieminen.
Ajoterveys seurannassa
Varttuneen kuljettajan ajoterveys tulee arvioitavaksi viimeistään siinä vaiheessa, kun ikää on kertynyt 70 vuotta ja ajokortti pitää uudistaa. Esimerkiksi henkilöauton, mopon tai moottoripyörän ajokortin uudistamisen yhteydessä yli 70-vuotiaan kuljettajan pitää toimittaa lääkärinlausunto.
Myös aiemmin lääkärillä on velvollisuus ilmoittaa poliisille, jos hän huomaan esimerkiksi rutiinitarkastuksen yhteydessä kuljettajan ajoterveyden pitkäaikaisesti heikentyneen. Liikenteessä poliisi valvoo tielläliikkujien ajokuntoa.
– Jokaisen kannattaa iän karttuessa alkaa seurata omaa ajokykyään. Tuleeko risteyksissä esimerkiksi aiempaa useammin läheltä piti -tilanteita tai tuntuuko liikenteen havainnointi aiempaa raskaammalta. Varovaisuudella, ennakoinnilla sekä pimeäajoa ja ruuhkia välttämällä voi kompensoida iän tuomia haasteita, mutta jossain kohti kannattaa siirtyä muiden tarjoamiin kyyteihin – niin oman kuin muiden terveyden takia, sanoo Nieminen.
LähiTapiolan teettämään Arjen katsaus -kyselyyn vastasi 27. maaliskuuta ja 2. huhtikuuta 2020 välisenä aikana kaikkiaan 1196 suomalaista. He edustavat Manner-Suomen 15–74-vuotiasta väestöä. Kyselyn toteutti Kantar TNS. Virhemarginaali on noin +/- 2,9 prosenttiyksikköä.
Iän vaikutukset ajamiseen ovat yksilöllisiä ja kukin vanhenee ja liikkuu eri tavalla. Autoilija voi kiinnittää huomiota esimerkiksi seuraaviin asioihin.
Miten voin tänään? Sairaudet, lääkkeet, väsymys ja esimerkiksi alkoholi vaikuttavat päivittäiseen ajokuntoon. Kuulostele omaa vointia ja jätä tarvittaessa ajot väliin tai pidä taukoja.
Vältä ruuhkaa ja huonoja ajo-olosuhteita. Mahdollisuuksien mukaan suosi ajamista valoisan aikaan, hyvällä kelillä ja tutuilla reiteillä.
Vaihtelua liikkumiseen. Kävele silloin tällöin lähikauppaan tai pidä muuten yllä omaa kuntoa. Myös muita kulkumuotoja, kuten joukkoliikennettä, kannattaa käyttää, jotta niihin olisi tarvittaessa helpompi siirtyä, jos ei voi enää autoilla.
Auton valinta. Jos vaihdat autoa, katso, että kuljettajan paikalle on hyvä istua ja siitä poistua helposti. Automaattivaihteet voivat helpottaa ajamista.
Kuuntele läheisiä. Joskus muut huomaavat muutoksia meissä, ennen kuin tajuamme ne itse. Esimerkiksi heikkenevään näköön saattaa sopeutua.
Maailman suosituimpiin matkailusivustoihin kuuluva Tripadvisor on nimennyt vuoden 2020 parhaat rannat.
Rannat laitettiin Travellers’ Choice awards -listalle paremmuusjärjestykseen matkailijoiden arvostelujen perusteella.
Maailman parhaaksi rannaksi kruunattiin Brasilian Fernando de Noronhassa sijaitseva Baia do Sancho. Seuraavaksi parhaaksi rannaksi nimettiin Yhdistyneeseen kuningaskuntaan kuuluva Haitin pohjoispuolella sijaitseva Turks- ja Caicossaarten Grace Bay Beach. Maailman kolmannen parhaan rannan tittelin sai tänä vuonna Kuuban Cayo Largossa sijaitseva Playa Paraiso.
Listan viimeisellä sijalla edustaa Pohjoismaita Islannin mustahiekkainen Black Sand Beach.
Alla koko lista!
Top 25 – maailman parhaat rannat 2020
1. Baia do Sancho, Fernando de Noronha, Brasilia
2. Grace Bay Beach, Turks- ja Caicossaaret
3. Playa Paraiso, Cayo Largo, Kuuba
4. Spiaggia dei Conigli, Sisilia
5. Prainhas do Pontal do Atalaia, Arraial do Cabo, Brasilia
6. Seven Mile Beach, Grand Cayman (Caymansaaret)
7. Eagle Beach, Aruba
8. Flamenco Beach, Culebra, Puerto Rico
9. Varadero Beach, Kuuba
10. Kleftiko Beach, Milos, Kykladit (Kreikka)
11. Siesta Beach, Siesta Key, Florida, USA
12. Radhanagar Beach, Havelock Island, Andamaanit ja Nikobaarit (Intia)
13. Luskentyre, Isle of Harris, Lewis and Harris, Ulko-Hebridit (Skotlanti)
14. Playa de Ses Illetes, Formentera, Baleaarit (Espanja)
15. La Concha Beach, San Sebastian – Donostia, Espanja
16. Saint Pete Beach, Florida, USA
17. Playa Norte, Isla Mujeres (Meksiko)
18. Maho Bay Beach, Cruz Bay, St. John (Yhdysvaltain Neitsytsaaret)
19. Bavaro Beach, Punta Cana, Dominikaaninen tasavalta
20. Woolacombe Beach, Devon, Englanti
21. Elafonissi Beach, Elafonissi, Kreikka
22. Whitehaven Beach, Whitsundayn saaret (Australia)
Kuusi vuotta sitten englantilaisen naisen pizzaravintolatuokio sai järkyttävän käänteen. Hän sai puhelun Etelä-Afrikasta ja kuuli tätinsä saaneen surmansa. 59-vuotias brittinainen oli raiskattu ja murhattu majapaikassaan.
Kun poliisit ryhtyivät selvittämään henkirikosta, kävi ilmi, että ainoastaan yksi työntekijä puuttui kuulusteltavien listalta. Kyseessä oli nyt 30-vuotias miespuutarhuri. Poliisit soittivat miehelle ja tämä lupasi tulla kuulusteluun seuraavana päivänä. Puutarhuria ei kuitenkaan näkynyt. Sen sijaan hän matkusti Zimbabween.
Uhrin sisaren tytär Lehanne Sergison koki, etteivät eteläafrikkalaiset poliisit panostaneet lainkaan epäillyn kiinnisaamiseksi. Perheenjäsenet lähettivät lukuisia vetoomuksia, mutta turhaan. Niinpä Sergison päätti ryhtyä itse toimeen.
Hän loi Facebookiin profiilin ja esitti nuorempaa naista. Sergison onnistui saamaan tätinsä murhasta epäillyn kaverikseen.
Seuraavaksi alkoi pitkä väsytystaistelu. Nainen luikerteli pikkuhiljaa miehen elämään. Hän lähetteli flirttailevia viestejä ja muun muassa toivotteli miehen ystäville hyvät syntymäpäivät. Näin Sergison vakuutti miehen siitä, että kyseessä oli ”oikea ihminen”.
Vuosien jälkeen tilanne johti lopulta siihen, että kaksikko sopi treffit. Mies ilmoitti Sergisonille osoitteensa, jonka tämä välitti poliisille. Epäilty mies pidätettiin viimein viime viikolla, kuusi vuotta henkirikoksen jälkeen.