”Pähkinä-Miikka” taistelee edelleen maskeja vastaan: ”Oisin todennäköisesti useamman tonnin tilauksen käynyt tekemässä”


Pähkinä-Miikan liikanimen Finnairin lennolla tapahtuneen ja somekansan raivostuttaneen maskijupakan takia saanut Miikka ”Peuriz” Peuravirta on taistellut sittemmin koronarokotuksia vastaan, mutta jatkaa edelleen myös maskien vastustamista.

Peuravirta julkaisi Instagram Stories -osiossaan videon, jolla hän kertoo kokemuksistaan kahdessa espoolaisessa liikkeessä. Hän kehuu ensin yhden liikkeen elintarviketuotetta, mutta kertoo sitten toisenlaisesta tilanteesta.

– Toinen liike, en halua mainita nimeä, mutta… oisin todennäköisesti useamman tonnin tilauksen käynyt tekemässä, mutta oisivat halunneet mun laittavan maskin päälle. Sanoin etten käytä, että käyn tekemässä tilauksen toisessa liikkeessä.

– Mutta en halua silti muistella pahalla tästä, tehdään vaan tilaus sitten toiselle yrittäjälle. Vapaa maa, vapaat päätökset, hän jatkaa.

Kuva: Instagram

SUOSITUIMMAT

Tältä suomalaisten ulkonäköä arvostellut Anu Saagim näyttää nyt – katso tuoreet kuvat

Anu Saagimia ei ole juuri viime aikoina suomalaisissa otsikoissa näkynyt. Muutamia vuosia taaksepäin tilanne oli kuitenkin aivan toinen. Anun...

Mihin hävisi Loirin omaisuus? IS: 40 000 euroa velkaa

Muun muassa Iltasanomat on tänään uutisoinut elokuussa menehtyneen Vesa-Matti Loirin julki tulleesta testamentista. Asiakirjoista käy ilmi Loirin jaettavan omaisuuden suuruus.

Matti Nykänen salasi vakavan sairautensa vaimoltaan – vei lopulta hengen

Pia Nykänen palaa Vuoroin vieraissa -ohjelmassa hetkeen, jolloin hän menetti rakkaan aviomiehensä. Hän kertoo, että Matin virallinen kuolinsyy oli uusiutunut haimatulehdus ja...

Jorma Pulkkinen veti pultit tv-ohjelmasta – myös Jethro Rostedt tulilinjalla!

Kaikkien tuntema tv-legenda Jorma Pulkkinen, jonka muistamme Ruutuässän ja -ysin juontajana 80- ja 90-luvuilta, on nyt suutahtanut kunnolla. Jorma...

Evelinalle tuli kookas mustelma – julkaisi kuvan ja kertoi tapauksesta

Näyttelijä-juontaja Roope Salmisen, 32, kanssa seurusteleva laulaja Evelina, 27, julkaisi sometililleen kuvan, jossa näkyy hänen jalassaan oleva suurehko mustelma.

Kuolleen Rasmus-rumpalin ystävät Seiskalle: ”Miksi ihmeessä hän ei…”

Seiska kirjoittaa entisen Rasmus-rumpali Janne Heiskasen kuolinsyyn selviämisestä. Seiskan mukaan Rasmuksessa aiemmin kannuja takonut Heiskanen kuoli liikennennettomuudessa Thaimaassa 43-vuotiaana.

Mikko Koivun ex-vaimolta raju tilitys – arvostelee lapsiin liittyviä toimia

Mikko ja Helena Koivun avioero on ollut runsaasti otsikoissa. Yhdysvalloissa asunut ex-pari on taistellut oikeudessa jo pelkästään siitä, käsitelläänkö avioero Suomessa vai...

Upea viesti sai sankaripoliisi Heidi Foxellin tunteikkaaksi

Hyvinkään ammuskelussa vammautunut sankaripoliisi Heidi Foxell, 34, lisäsi muutama viikko sitten Instagram-tililleen videon, jossa hän otti autosta tukea ja käveli yllättäen pienen...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje