Kohu ei ota laantuakseen – tämän vuoksi Pähkinä-Miikka raivostuttaa somekansaa


Sosiaalisessa mediassa on viime päivinä kohistu Miikka Peuravirran ”pähkinäkeissistä”. Kohu käynnistyi perjantaina, kun Peuravirta avautui omasta mielestään epäreilusta kohtelustaan julkisesti Facebookissa. Julkaisussaan hän kritisoi Finnairilta saamaansa puolen vuoden lentokieltoa.

Napostelu lentomatkalla johti lentokieltoon

Espoolainen Peuravirta matkusti viime viikolla Finnairin lennolla Oulusta Helsinkiin. Lennon aikana Peuravirta päätti napostella mukanaan olleita pähkinöitä, eikä syömisen takia pitänyt kasvoillaan maskia. Lentoemäntä huomautti asiasta, ja pyysi miestä laittamaan maskin paikoilleen.

Peuravirta ei totellut kehotusta, koska oli sitä mieltä, että syömisen aikana maskia ei tarvitse pitää. Lentoemäntä ilmoitti Peuravirralle, että hänen toiminnastaan seuraisi kirjallinen varoitus, mikäli hän ei laittaisi maskia. Peuravirta jatkoi syömistä tästä huolimatta. Lentoemäntä toi miehelle kirjallisen varoituksen ja kertoi että poliisit olisivat tätä vastassa.

Poliisit puhuttelivat miestä matkustamossa. Perjantaina Peuravirta sai Finnairilta viestin, jossa ilmoitettiin, että hänet oli asetettu lentokieltoon 17. elokuuta saakka.

Peuravirta päätti avautua somessa. Mies sai osakseen jonkin verran myötätuntoa, ja Finnairin toimia arveltiin ensin kohtuuttomaksi. Mutta sitten syntyi somemyrsky.

Ylimielinen asenne raivostutti somekäyttäjät

Peuravirta oli Finnairille yhteyttä ottaessaan vaatinut saada puhua johtavassa asemassa olevan henkilön kanssa, mihin ei kuitenkaan ollut suostuttu. Hän ei aikonut hyväksyä lentoyhtiön päätöstä.

– En todellakaan ole autoilemassa tai junailemassa noita kaikkia siirtymiä. Siksi olen tästä kiellosta varmasti paljon enemmän raivoissani, kuin sellainen henkilö, jonka ei lentäisi niin usein, Peuravirta kommentoi.

Peuravirta kertoi somessa hankkivansa häntä ohjeistaneelle lentoemännälle potkut, ja lentävänsä tästedes ensimmäisessä luokassa. Potkujen hankkimisen lisäksi mies mainitsi somekommenteissaan muutamaan kertaan, kuinka lentoemännät tulevat nuolemaan hänen varpaitaan. Hän myös kutsui lentoemäntiä orjiksi.

Moni asiaa kommentoinut näkee Peuravirran somekäyttäytymisen epäasiallisena ja halventavana.

Somekommenteissa miehen käytöstä lentomatkan aikana kuvaillaan ylimieliseksi, lapselliseksi ja typeräksi. Myös pähkinöiden syömiseen kulunutta aikaa ihmetellään useammassa kommentissa.

Miehen toiminnan ajatellaan olleen vastuutonta, sillä hän on vastahankaisuudellaan vaarantanut muiden matkustajien ja miehistön turvallisuuden.

– No mun mielestä ihan oikein. Jos ei pysty korona aikana suljetussa tilassa pitämään maskia 1.30 h, niin ymmärrän hyvin tuon, että Finski ei sua enää halua kyytiin. Olihan tuo saivartelua ja tahallista hankaloittamista. No, autollakin pääsee, kommentoi eräs somekäyttäjä

Taustalla koronaskeptisyyttä

Epäasiallisen somekommentoinnin lisäksi huomiota on kiinnitetty Peuravirran aiempaan käyttäytymiseen sosiaalisessa mediassa. Mies on muun muassa kritisoinut sometileillään jo pidemmän aikaa koronapandemian hillitsemiseksi tehtyjä toimenpiteitä.

Hän on esimerkiksi kutsunut koronarokotetta naurettavaksi ja maskia orja- ja lammasmaskiksi.

Somekansan mukaan tämä tukee ajatusta siitä, että Peuravirran käytös lentomatkan aikana on ollut tahallista provosointia, jonka perimmäinen tarkoitus on ollut kapinoida maskin käyttöpakkoa vastaan.

Suurin osa Peuravirtaa tukevista kommenteista onkin liittynyt juuri miehen koronakriittisyyteen. Kommenteissa on otettu kantaa maskipakkoon ja koronapandemian hoitamiseen, ja kiitelty miehen kansalaistottelemattomuutta.

Anteeksipyyntö

Peuravirta on antanut tilanteesta haastattelun Iltalehdelle. Sen lisäksi mies selitteli käytöstään Facebook Livessä tiistaina. Mies pyytää anteeksi käytöstään ja myöntää varmasti ylireagoineensa. Hän pyytää myös anteeksi ihmisten nimittelyä orjiksi, zombieiksi ja roboteiksi.

Hän kokee joutuneensa selkäänpuukotuksen uhriksi, ja kertoo menettäneensä sata Facebook-kaveria. Hän mainitsee myös saaneensa runsaasti vihapostia eri kanavia pitkin.

Valtavirtaa vastaan menevä mies kertoo olevansa ”ihan hyvä ihminen”. Livevideon lopussa Peuravirta toivoo ihmisten unohtavan hänen nimensä, pähkinät ja ”lentokeissin”.

Kuva: Unsplash

SUOSITUIMMAT