Pate Mustajärvi keikkasekoilustaan: ”Vahva kipulääke yhdistettynä vahvaan olueen ei ole toimiva yhdistelmä”


Popedan laulaja Pate Mustajärvi, 65, pahoittelee Instagramissa perjantain 26.11. keikan tapahtumia Forssan sekä Seinäjoen lauantain keikan peruuntumista.

Laulaja käyttäytyi Forssassa katsojien mukaan sekavasti. Viikonloppuna Seiskalle kerrottiin, että hän mm. ”örvelsi lavalla kännissä”.

– Ihan sekaisin Forssan keikalla. Esitteli housunetumustaan. Hoiperteli. Ei muistanut sanoja, pyysi Costellolta (Hautamäki, Popedan kitaristi) apuja, Seiskalle kerrottiin.

Seinäjoen Rytmikorjaamon lauantain keikka peruttiin ”sairaustapauksen” vuoksi.

Mustajärvi kertoi sunnuntaina Instagramissa syyn viikonlopun ikäville tapahtumille.

– Sauvakävelykin voi kuulkaa olla vaarallinen laji. Vedin alkuviikon aamulenkillä kunnon lipat, josta jäi mustelmien lisäksi muistoksi kova kylkisärky. Viikonloppuna sain kirvelevän muistutuksen siitä, että vahva kipulääke yhdistettynä vahvaan olueen ei ole toimiva yhdistelmä.

Vammojen vakavuus selvisi vasta sunnuntaina.

– Tänään röntgenissä paljastui kivun syy, kaksi katkennutta kylkiluuta. Olen koko orkesterin puolesta todella pahoillani Forssan tapahtumista ja peruuntuneesta Seinäjoen keikasta. Syvät pahoitteluni. Ensi viikonloppuna hommat jatkuu!

Popedan Voitto kaikesta -kiertue jatkuu perjantaina 3.12. Ikaalisissa ja lauantaina Jämsässä.

Alla Pate Mustajärven Instagram-päivitys.

SUOSITUIMMAT