Peliarvostelu: Farmer’s Dynasty


BigBen Interactiven kehittämä maataloussimulaattori antaa varsin realistisen kuvan maatilallisen elämästä. Pelin sisältöön on jyväjemmarin touhujen lisäksi ujutettu mukaan myös sosiaalista kanssakäymistä, joka tuo oman, kiinnostavan elementtinsä mukaan.

Ajetaan me traktorilla.

Farmer’s Dynasty voisi olla kuin aidosta tilanteesta, jossa peritään edesmenneen maajussin ränsistynyt tontti rakennuksineen kaikkineen. Maalla juorut ovat arkipäivää ja sana kulkee nopeasti, joten ensimmäisen naapurin tervehdystä ei tarvitse kauaa odottaa. Jutustelun lomassa alkaa lyhyehkö tutorial-osuus, jossa opetetaan mm. työkalujen käyttöä ja korjausten tekoa. Ohjeet ovat täsmällisiä, mutta aivan kaikkea ei ole otettu huomioon. Esimerkiksi rakennustelineitä pystytettäessä ei kerrota portaiden ilmestyvän kuin rakennusten nurkalle, joten ensimmäisten ohjeiden joukossa opetettavan kattoremontin tekeminen ei heti päässyt vauhtiin.

Oma hahmo on monen alan ekspertti, sillä hän osaa korjata kaiken mahdollisen erittäin ripeällä tahdilla, oli sitten kyse minkälaisesta kohteesta tahansa. Riittää, kun valitsee oikean työkalun ja osoittaa korjattavaa kohdetta, jonka jälkeen napinpainallus viimeistelee toimenpiteen. Remontointia kaipaavat kohteet on helppo tunnistaa ns. insinöörinäkymällä, joka paljastaa heikot kohdat. Ongelmana on vain niiden kaikkien löytäminen etenkin isommista rakennelmista.

Maatilan korjausten lomassa täytyy luonnollisesti huolehtia myös ruoasta ja juomasta, sillä remontointi, istutusten tekeminen ja esimerkiksi naapureiden auttaminen kuluttavat ruoka- ja juomamittareita tasaiseen tahtiin. Jyväjemmari kaipaa ajoittain myös riittävästi unta, ja maatilan arki alkaa luonnollisesti aikaisin, joten aikataulussa pysyminen on tärkeää. Realistinen meno tuntuu alussa mukavan leppoisalta ja kiireettömältä, kun velvollisuuksia ei ole liiaksi tarjolla.

Oman tilan ylläpito vaatii oman aikansa, mutta myös naapurisuhteiden ylläpitoon kannattaa uhrata aikaa. Muiden auttaminen, palvelusten vaihtaminen ja yhteisön hyväksi toimiminen luo hyvät suhteet naapureihin ja kasvattaa eräänlaista sosiaalisten pisteiden saldoa, joka on hyödyksi esimerkiksi taloudenpidon kanssa. Tällöin saattaa saada alennusta vaikkapa uusia työkoneita hankittaessa.

Ruosteet pois, kiiltävää pintaa tilalle!

Pelkkää työntekoa Farmer’s Dynasty ei ole, sillä työpäivän päätteeksi voi poiketa pitäjällä tervehtimässä naapureita, jolloin myös syvällisemmät sosiaaliset suhteet ovat mahdollisia. Naapurirakkaus voi syventyä aina naimisiinmenoon asti, ja myös perheen perustaminen sekä jälkikasvun hankkiminen tuovat uusia velvotteita arjen pyörittämiseen. Kokonaisuuden kasvaessa myös työntekijöiden palkkaaminen tulee ajankohtaiseksi, sillä aika ei riitä millään huolehtimaan kaikesta yksin. Toki yritys ja erehdys -linjalla voi yrittää operoida itsekin, sillä pelitilanteen tallentaminen ja lataaminen käyvät käden käänteessä milloin vain. Omalle hahmolle on tehty myös eräänlainen pikamatkustamisen muoto, sillä ristiohjaimesta voi siirtyä suoraan omistettujen ajoneuvojen välillä, napinpainalluksella ratista toiseen. Tämä vähentää mukavasti turhaa tallustelua.

Kaupankäynti on tärkeä osa peliä.

Graafisesti Farmer’s Dynasty ei ole kuin keskivertotasoa, mutta kuitenkin riittävän selkeää. Äänimaailma on realistisen oloinen, paitsi ihmisten puhe kuulostaa hieman liian konemaiselta ja erilaiset eleet eivät ole aina niin luonnollisia. Työkoneet pitävät käytön aikana sen verran kovaa meteliä, että onneksi pelintekijät ovat ottaneet huomioon äänten säätömahdollisuuden.

Kokonaisuutena Farmer’s Dynasty on varsin realistinen kuvaus elämästä ja arjesta maatilan herrana. Siihen olisi vain kaivannut hieman syvällisempää otetta, jotta se olisi keskivertoa parempi kokemus, sillä jokapäiväisten puuhien toisto alkaa vain puuduttamaan pitemmän päälle. Toki esimerkiksi peltoa kyntäessä voi leikkimielisesti ajatella istuvansa zambonin puikoissa, jolloin tylsyyden saa hetkeksi kaikkoamaan. Pelinä Farmer’s Dynasty on helppo omaksua, vaikka englannin kielen taito onkin kynnyksenä etenkin sosiaalisia suhteita vaaliessa. Tämä on omassa genressään kohtuullisen mukava pelikokemus iästä riippumatta.

Tähdet: 3/5

Rating: 3 out of 5.

Testialusta: PlayStation 4
Saatavuus: PC, PlayStation 4, Xbox One
Genre: Simulaatio
Pelaajamäärä: 1
Ikäraja: Sallittu kaikenikäisille
Kehitys ja julkaisu: BigBen Interactive

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentti
Kirjoita tähän nimesi

SUOSITUIMMAT

Suomalaislaulaja hakattiin sairaalaan – kuva ei herkille!

Los Angelesissa asuva suomalaislaulaja Emma Olivia joutui erittäin vakavan hyökkäyksen kohteeksi sunnuntai-aamupäivällä puoli kymmenen aikaan. Emma oli normaaliin tapaan...

Helmi-ystävä tunteikkaana Dannyn syntymäpäivänä: ”Paljon onnea rakas”

Danny täytti lauantaina 24. syyskuuta kunnioitettavat 80 vuotta. Merkkipäivän kunniaksi veteraanilaulajan ystävätär Helmi Loukasmäki julkaisi tunteikkaan kirjoituksen Instagramissa. -...

Oletko nähnyt etsintäkuulutettua Terno Lindgrenia? Poliisi julkaisi tarkan kuvan

Poliisi pyytää kansalaisten apua Terno Antero Lindgrenin tavoittamiseksi. Syynä on uusien rikosten ja vahinkojen estäminen. Lindgren on tuomittu useista...

Seiska: Jari Sillanpää avautui tapahtumista, jotka johtivat seksuaalirikostuomioon

Iskelmälaulaja Jari Sillanpää, 56, kertoi Seura-lehdessä vaikeuksista, joita hän on kokenut viime vuosina. Vuonna 2018 Sillanpää tuomittiin huumausainerikoksista kahdesti. Ensimmäinen...

Tältä näyttää Dannyn 77v pikkuveli – IS:n kuvalinkki

Danny juhlisti 80-syntymäpäiväänsä torstaina 22. syyskuuta Helsingin Kaivohuoneella. Varsinainen merkkipäivä oli pari päivää myöhemmin. Paikalla ollut Iltasanomien toimittaja on...

Tamperelaiseen hoivakotiin tarkastuskäynti: Toiminta lopetettava heti!

Tampereella sijaitseva Tammistokoti on otettu Tampereen kaupungin huomaan. Toimintaa pyöritti Yrjö & Hanna Oy, joka on takonut kahdeksan miljoonan euron liikevaihtoa.

Vau! Tältä Susanna Laine näytti 17 vuotta sitten Miss Suomi -kilpailussa – katso kuva

Susanna Laine, 41, osallistui Miss Suomi -kilpailuun vuonna 2005 ja hänestä tuli toinen perintö­prinsessa. Laine julkaisi lauantaina Instagram-tililleen kuvan...

Seiska: Danny täyttää lauantaina 80 vuotta – avautui kuolemasta

80 vuotta ylihuomenna täyttävä Ilkka ”Danny” Lipsanen tekee merkkivuotensa kunniaksi juhlakiertueen ympäri Suomea ja siihen kuuluu yhteensä 30 konserttia. Ikämiehenä Dannylla on...

K-ryhmän kaupoissa myytyä jäätelöä vedetään pois myynnistä – katso kuva tuotteesta

Haugen-Gruppen Finland Oy on elintarvikkeiden maahantuoja ja he ilmoittivat vetävänsä myynnistä tuotteen Häagen-Dazs™ Caramel Collection monipakkaus jäätelö. Tuotteen pakkauskoko on (4x95ml) ja EAN-koodi...

Danny avoimena IS:lle – kertoi parhaan seksivinkkinsä

Iltasanomat on esittänyt lauantaina 80 vuotta täyttäneelle Dannylle kahdeksan kysymystä synttäreiden kunniaksi. Veteraanilaulajalta on tiedusteltu ajatuksia sangen vaihtelevista aiheista....

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje