Peliarvostelu: Vampire: The Masquerade – Swansong


Oletko aina haaveillut olevasi virtuaalimaailman vampyyri, joka sulautuu viattomien ihmisten joukkoon huomaamattomasti? Vampire: The Masquerade – Swansong on nimensä mukaisesti vampyyriteemainen julkaisu, jossa on monta seurattavaa polkua. Juonenkäänteet elävät omien ratkaisujen mukana, joka tuo vaihtelua seikkailun vaiheisiin. Toimintaa julkaisulta ei kannata liikaa odottaa, sillä taistelut käydään sanan säilän, kielitaidon ja päättelemisen kautta.

Emem-hahmolla operoidaan pelissä paljon ja häntä voi pitää protagonistikolmikon päähahmona.

Vampire: The Masquerade – Swansong käynnistyy vampyyrien valtavassa pytingissä pidettävistä bileistä. Tunnelma tiivistyy heti alussa, sillä paikallaolijoita uhkaa vaara. Pelaaja isketään kuvankauniin naisvampyyrin kenkiin ja pian hän ryhtyy selvittämään tapahtumien kulkua erinäisten johtolankojen kautta. Apuna Emem-nimisellä naisella on kaksi muuta vampyyria, joiden nimet ovat Galeb ja Leysha. Kutakin ohjataan vuorollaan ja erinäisiä puzzleja ratkomalla vyyhti alkaa pikkuhiljaa tiivistyä kokonaisuudeksi.

Keskustelu ihmisten kanssa ja oikeiden puheenparsien valinnat ovat tärkeitä juonen etenemisen kannalta.

Pelimekaniikka on varsin yksinkertainen: tutkitaan paikkoja, jutellaan ihmisten kanssa, setvitään johtolankoja ja tarvittaessa haastetaan paikallaolijoita ohjattavan hahmon kykyjen sallimissa puitteissa. Alkuun meno on kovin sekavaa, sillä peli kertoo hyvin pintapuolisesti kykyjen käytön. Myös paikkojen löytäminen osoittautuu toisinaan haastavaksi. Oviaukossa seisova hahmo ei salli kulkua, mutta onkin myöhemmin kadonnut ilman näkyvää syytä. Tarkoituksena on toki vaatia pelaajaa tekemään tietyt asiat ennen kuin laajempi pääsy muille alueille sallitaan, mutta samalla tulee fiilis kuin protagonisti olisi kuin häkkiin suljettu villieläin, luoden näin hyvin lineaarisen vaikutelman.

Tätä nähdään runsaasti. Omien kykyjen arviointia joutuu puntaroimaan vastustajaan nähden jatkuvasti eri tilanteissa.

Ulkoisesti hahmot ovat hyvin piirrettyjä ja Vampire: The Masquerade – Swansong vaikuttaa syvällisemmältä julkaisulta kuin mitä se loppupeleissä on. Keskustelut muiden hahmojen kanssa ovat mielenkiintoisia ja ne saavat aivonystyrät parhaimmillaan liikkeelle, tuoden sitä kautta myös onnistumisen tunteita arvoituksia ratkaistaessa. Vaikutelma vain on sellainen, että ravataan paikasta toiseen, luetaan tonnimäärin tekstejä ja elävä toiminta puuttuu. On toki hyvä muistaa, että kyseessä ei ole raa’an toiminnan peli, ja siihen pitää suhtautua kuin lukisi seikkailuromaania rauhalliseen tahtiin naposteltavien ja virvoitusjuoman kera.

Huumattu uhri toimii janon hillitsijänä. On kuitenkin pelaajan valinta, antaako hän tämän elää vai mennäänkö loppuun asti.

Uutukaisen edeltäjää en ole pelannut, joten sen osalta vertailupohjaa ei sen suhteen ole. Päätin kuitenkin kokeilla vaihteeksi sellaista julkaisua, jota en normaalisti genrensä puolesta pelaisi. Kokonaisuutena seikkailun aikana tuli nähtyä hyviä aihioita, vaikkakaan ei mitään mullistavaa. Valintojen monimuotoisuus tekee pelaamisesta riittävän kiehtovaa ja ratkaisutapoja on toisinaan useampia kuin yksi. Jos toiminta ei ole oma juttusi, vaan kaipaat jotain syvällisempää, tykkäät lukea paljon ja rakastat arvoituksia, niin Vampire: The Masquerade – Swansong -pelille voi antaa suosituksen.

Tähdet: 3,0/5

Rating: 3 out of 5.

Testialusta: PlayStation 5
Saatavuus: Nintendo Switch, PlayStation 4, Xbox One, Microsoft Windows, Xbox Series X ja Series S, PlayStation 5
Genre: Tietokoneroolipeli, seikkailupeli, pulmapeli
Pelaajamäärä: 1
Ikäraja: 18
Kehittäjä: Big Bad Wolf Studio
Julkaisijat: Nacon, BigBen Interactive
Julkaisupäivä: 19.5.2021

SUOSITUIMMAT

Seiska: Uutta tietoa Martina Aitolehden ja Stefan Thermanin erikoisesta kuviosta

Hyvinvointivaikuttaja Martina Aitolehti, 40, viihtyy tiiviisti taas eksänsä kohuliikemies Stefan ”Stefu” Thermanin, 35, Hangon tiluksilla. Sen sijaan tilan isäntä Thermania ei...

Jesse Kaikuranta herättää huolta tilapäivityksellään – ”sain lääkäriltä huonoja uutisia”

Laulaja ja pop-muusikko Jesse Kaikuranta sai terveyteensä liittyviä huolestuttavia uutisia lääkäriltä. Mies kertoo tuntemuksistaan somekanavallaan julkaistussa kuvassa. – Mä...

Tältä Janni Hussi näytti teinityttönä – katso!

Juontaja, yrittäjä ja sisällöntuottaja Janni Hussi, 31, julkaisi muutama päivä sitten Instagram-tililleen kaksi kuvaa, joista ensimmäinen on otettu hänen nuoruusajoilta.

Seiska: Muusikko Leri Leskinen hakee avioeroa – Kristiina-puoliso tilitti pettämisestä

Vain elämää -sarjassa kapellimestarina toimiva Leri Leskinen, 55, hakee vaimostaan avioeroa kertoo Seiska. Monet luulivat, että jätetty osapuoli olisi...

Seiska: Martina Aitolehdellä ja Stefan Thermanilla hämmentävä kuvio

Hyvinvointivaikuttaja Martina Aitolehti, 40, on nähty viime aikoina eksänsä kohuliikemies Stefan ”Stefu” Thermanin, 35, tiluksilla Hangossa. Asiasta uutisoi Seiska. Tämän...

IL: Näin Olli Lindholmin patsaan tekijä vastaa murskakritiikkiin

Olli Lindholmin näköispatsas paljastettiin viime viikon perjantaina. Legendaarisen Yö-yhtyeen nokkamiehen muistomerkki komeilee Pomarkussa sijaitsevassa taidepuistossa. Patsaan on veistänyt moottorisahataitelija...

Näistä kolmesta oireesta voit tunnistaa sydämen vajaatoiminnan

Sydämen vajaatoiminta johtuu siitä, että sydän ei pysty pumppaamaan verta elimistöön niin voimakkaasti kuin olisi tarve. Tämä sairaus on yleistä 70-vuotiailla ja...

Anna Puu kävi pistoshoidossa – laukoo Seiskassa arvostelijoilleen: ”Haistakaa nyt…”

Anna Puu kertoi hiljattain Instagramissa käyneensä pistoshoidossa. Laulaja oli halunnut tasoittaa kaulassaan ollutta juonnetta, joka oli häirinnyt häntä jo vuosia.

Autoilijoita odotti melkoinen yllätys lauantaiaamuna Rovaniemellä

Hätäkeskukseen ilmoitettiin lauantaiaamuna, että useampi auto oli joutunut ilkivallan kohteeksi Rovaniemellä Kuukkelintiellä. Ainakin viidestä autosta oli puhkottu renkaat. Asukkaiden...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje