Podcast: Sauli Koskinen avaa vihdoin kohuillan – yllätyslähtö kesken juhlien ei ollutkaan sattumaa



Sauli Koskinen paljastaa podcastissaan, miksi hän poistui Sanna Marinin kirjanjulkaisujuhlista kesken illan. THE REAL GUYS -podcastin tuoreessa jaksossa mediapersoona Sauli Koskinen ja hänen juontajaparinsa Sergey Hilman palaavat marraskuun alkuun, jolloin juhlittiin Sanna Marinin uuden Toivo on tekoja -kirjan julkaisua.

Marin esiintyi päivän aikana kahdessa eri tilaisuudessa: ensin Tanssin talossa Charlie goes to -tapahtumassa ja myöhemmin Helsingin yliopistolla. Illan päätteeksi hän siirtyi suurella seurueella H2O2-yökerhoon.

IS:n tietojen mukaan joukossa olivat myös muun muassa Marinin ex-aviomies Markus Räikkönen, ”kampaajarakkaana” tunnettu Joni Willberg, näyttelijä Minka Kuustonen, juontaja Christoffer Strandberg, Tampereen pormestari Ilmari Nurminen kihlattuineen, kansanedustaja Nasima Razmyar, toimittaja Ina Mikkola sekä Koskinen.

Seurue juhli vapautuneesti ja hyväntuulisesti yön pikkutunneille. Tuolloin Koskinen ei halunnut kommentoida illan kulkua, mutta nyt hän avaa tapahtumia podcastissa – ja kertoo syyn äkilliselle poistumiselleen.

Olisi parempi fiilis, jos olisi parempi musa

Koskinen muistelee juhlia lämpimästi, mutta yksi asia jäi häntä harmittamaan: H2O2:n musiikki.

– Minun on pakko sanoa, että mun mielestä homoravintolassa pitäisi kuulla välillä myös hittibiisejä. Sellaisia ikonisia pop-kappaleita, hän toteaa.

Toiveet eivät kuitenkaan toteutuneet.

– Siellä oli vähän teknoa. Sellaista hidasta. Se ei vaan lähtenyt, Koskinen sanoo.

Lopulta musiikkimaku ratkaisi illan suunnan.

– Niinpä mä lähdin sieltä sitten pienellä porukalla Ääniwalliin. Mun seura jäi sinne, mutta minä lähdin. Ihan sillä lailla, että heippa.



SUOSITUIMMAT