Poliisi aloittaa yt-neuvottelut – henkilöstö laskee ”jopa 200-250 henkilötyövuodella”


Hallituksen maanantaina julkistama budjettipäätös oli musertava uutinen poliisilaitokselle.

– Välitön arvioni nyt julkistetusta budjettipäätöksestä on se, että ensi vuonna poliisin henkilöstömäärä laskee 200–250 henkilötyö­vuodella, sanoo poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen poliisin tiedotteessa.

Kolehmaisen mukaan myös poliisikoulutuksen aloituspaikkoja tullaan ”mitä todennäköisimmin” vähentämään. Koska vähentämisen vaikutus näkyy vasta kolmen vuoden päästä, ensi vuonna poliiseja valmistunee työttömiksi.

Poliisin sopeuttamis­työryhmän puheenjohtaja, hallintojohtaja Anne Aaltonen toteaa, että säästöjä varten ovat tarkastelussa muun muassa määräaikaiset virkasuhteet ja poistumien kautta vapautuvat virat sekä ”kaikki muut mahdolliset säästökohteet”. Myös ajoneuvo-, varuste- ja polttoaine­hankinnoista pyritään hakemaan nopeita säästöjä.

Lue myös: Poliisipäälliköt huolissaan historiallisen suurista leikkauksista: ”Ilman poliisipartiota joka toinen yö”

Poliisin budjetti on tänä vuonna arviolta 838 miljoonaa. Uudessa valtion talousarvio­esityksessä poliisille on myönnetty 807,9 miljoonaa euroa, joka laskee vuosittain.

Kolehmainen toteaa tiedotteessa, että leikkauksista huolimatta pyritään poliisin strategian mukaisesti priorisoimaan erityisesti kiireelliset hälytyspalvelut, rikosten ja häiriöiden estämisen ennalta sekä vakavimpien rikosten torjunta. Liikenne- ja muuta valvontaa tullaan leikkaamaan.

Poliisihallitus aikoo myös käynnistää esiselvityksen hallinnollisista uudelleenjärjestelyistä.

Muutoksia tullaan näkemään myös tuomioistuimissa, joissa tapausten käsittelyajat tulevat tuomioistuinviraston mukaan pitenemään entisestään. Virasto kuvailee tuomioistuinten tilannetta erittäin vaikeaksi.

Lähde: Helsingin Sanomat

SUOSITUIMMAT