Poliisi kiittää 14-vuotiasta poikaa


Monesta on voinut alkaa tuntua, että nykyisin nuorisosta julkaistaisiin vain ikäviä ja synkkiä uutisia, mutta onneksi välillä saadaan kuulla iloisemmistakin valonpilkahduksista.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos julkaisi tiistaina Facebookissa kirjoituksen, jossa viime viikonloppuna töissä ollut ylikonstaapeli lähettää kiitokset ansiokkaasti toimineelle nuorelle:

”Saimme lauantaina 2.10. noin kello yhdeksän aikaan tehtävän, jonka mukaan pieni poika oli löytynyt ulkoa alusvaatteissaan Espoon keskuksen alueella.

14-vuotias poika oli huolestunut huomattuaan kyseisen vähäpukeisen pienen pojan ulkosalla. 14-vuotias poika oli jututtanut pikkupoikaa, joka oli kuulemma odotellut isoveljeään. 14-vuotias poika jäi odottamaan ensin veljeä, mutta huomasi kohta, ettei kukaan ole tulossa paikalle. 14-vuotias oli tarjonnut heti oman takkinsa pikkupojalle lämmikkeeksi. Hän myös pysäytti neuvokkaana koiranulkoiluttajan soittamaan hätäkeskukseen asiasta.

Poliisipartio ja sosiaalitoimi hoitivat yhdessä tehtävän loppuun, mutta tuon 14-vuotiaan pojan yleinen havainnointi ja huolenpito muista ulkosalla, avun hälyttämiseen liittyvä neuvokkuus sekä omien vaatteiden luovuttaminen pienen pojan lämpimänä pitämiseksi olivat ensiluokkaisia toimenpiteitä. Vanhemmat voivat olla erinomaisen ylpeitä kyseisestä nuorestamiehestä!”

Pojan toiminta on saanut valtavasti kehuja julkaisun kommenteissa. Alla muutamia.

– Tästä 14-vuotiaasta pojasta saisivat monet aikuisetkin ottaa mallia… Kiitos hänelle välittämisestä ❤️😊

– Ihana nuori. ❤ Tuli kyyneleet.

– Koskettavaa ja toivoa ylläpitävää tässä ajassa ja maailmassa. Isosti kiitos isolle pojalle ja onnea molemmille pojille elämään 🙏❤

– Vaikka juuri tuon ikäiset hölmöilee, se hölmölän väki on vain murto-osa nuorista. Siellä ikäryhmässä on paljon näitä timantteja, joiden apu on ❤️

– Upea ele nuorelta mieheltä. Olit pelastava enkeli pienelle pojalle. Kiitettävä teko. ❤️🌹❤️

Alla Länsi-Suomen poliisilaitoksen julkaisu, joka on saanut lähes 10 000 tykkäystä.

SUOSITUIMMAT