Poliisi: Suomalaisilta huijattiin virtuaalivaluuttaa noin 4,6 miljoonan euron edestä – lue vinkit huolelliseen sijoittamiseen


Keskusrikospoliisilla on ollut tutkinnassa laaja petosrikoskokonaisuus. Siinä suomalaisia asianomaisia on erehdytetty internetin sijoitusalustoilla sijoittamaan virtuaalivaluuttaan lupaamalla huomattavaa korkoa. Kaksi suomalaista menetti yhteensä noin 250 bitcoinia, joka vastaa tällä hetkellä noin 4,6 miljoonaa euroa.

Poliisille on selvinnyt, että asianomaisten sijoituksia ei ole myyty eikä sijoitettu mihinkään, vaan rahat ovat päätyneet rahanpesuverkostoihin.

Keskusrikospoliisin tutkinnanjohtaja rikoskomisario Hans Fagerström kertoo asiasta:

– Suomalaiset asianomistajat ovat luulleet sijoittaneensa rahaa verkossa toimiviin sijoitusalustoihin, jotka ovat väittäneet tekevänsä bitcoinin arvon vaihtelulla kauppaa. Sivustoilla on ollut tekaistuja kaavioita siitä, miten sijoitusten arvot ovat nousseet. Yksi uhri on kertonut poliisille, että sivuston mukaan hän oli saamassa jopa kymmenien miljoonien voittoja. Myöhemmin asianomistajiin on otettu sivustoilta yhteyttä ja kerrottu, että heidän sijoittamansa virtuaalivaluutta ja heidän voittonsa ovat ”jumissa”, ja että heidän pitää siirtää lisää bitcoineja, jotta heidän varansa ja voittonsa saadaan vapautettua.

Näitä huijauksia on tehtailtu ulkomailta käsin ja törkeästä petoksesta on vangittuna yksi henkilö.

– Esitutkinnassa on tehty laajaa kansainvälistä yhteistyötä ja pystytty jäljittämään ja löytämään osa asianomistajien sijoittamista varoista. Tutkinnassa on selvinnyt, että osa varoista on mennyt yhden epäillyn ylellisen elämäntyylin ylläpitämiseen, Fagerström toteaa.

Alla poliisin neuvot huolelliseen sijoittamiseen:

  • Ota selvää sijoitusalustasta etsimällä tietoa ja käyttökokemuksia
  • Tarkista mahdolliset varoitukset vaikkapa Finanssivalvonnan sivuilta
  • Älä lataa laitteellesi etäkäyttöohjelmia 
  • Pidä vain itselläsi virtuaalilompakon tunnukset

Mikäli epäilet joutuneesi tällaisen petoksen uhriksi ole välittömästä yhteydessä pankkiisi ja tee rikosilmoitus poliisilaitoksella tai poliisin sähköisessä palvelussa.

Lähde ja kuva: Poliisi

SUOSITUIMMAT