Poliisi: ”Tipaton tammikuu päättyi jo perjantaina Pohjanmaalla” – useita rikoksia tehtiin viikonloppuna


Alkoholiin- ja huumausaineisiin liittyvät väkivaltarikokset työllistivät poliisia viikonloppuna, vaikka määrällisesti tehtäviä oli huomattavasti vähemmän kuin tavallisena viikonloppuna.

Viikonloppuna kirjattiin poikkeuksellisen monta väkivaltarikosta, joista suurin osa tapahtui sekä julkisilla paikoilla että ravintoloissa ja kodeissa. Poliisi otti kiinni yhteensä 24 henkilöä epäiltynä erilaisiin rikoksiin. 

Kahden kiinnioton yhteydessä epäillyt vastustivat poliisin toimia. Seinäjoella mies ei totellut poliisin käskyjä kotihälytyksellä ja kiinniotossa poliisi loukkasi peukalonsa. Miestä epäillään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta ja oli ennen poliisin saapumista oli mennyt voimalla asuntoon ja rikkonut omaisuutta.

Perjantain ja lauantain välisenä yönä mies oli pahoinpidellyt kaksi henkilöä ravintolassa Vaasassa. Mies yritti kiinniotossa potkia ja lyödä poliiseja. Poliisit selvisivät vammoitta. Miestä epäillään pahoinpitelyn lisäksi myös virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta. 

Poliisi tutkii myös pahoinpitelyitä, jotka tapahtuivat Pietarsaaressa, Kauhavalla ja Kokkolassa. Lisäksi tutkitaan myös muita pahoinpitelyitä kuin yllä mainitut tapaukset, jotka sattuivat Seinäjoella ja Vaasassa.  

Autoilija ajoi ojaan Uudessakaarlepyyssä 

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä tuli ilmoitus autoilijasta, joka käyttäytyi epäilyttävästi liikenteessä Uudessakaarlepyyssä. Poliisipartio tavoitti auton, joka lähti ajamaan partiota pakoon. Matka loppui kuitenkin nopeasti lähellä olevaan ojaan. Kukaan kyydissä olleista ei loukkaantunut. Kuljettajaa epäillään mm. liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 

Murto huoltoasemalla Vimpelissä 

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä oli tapahtunut murto Vimpelin SEO-huoltoasemalle viereisen motellin tilojen kautta ikkuna rikkomalla. Tekijät saivat haltuunsa lonkeroa, rahaa ja tupakkaa. Partion suoritti rikospaikalla tutkimuksia, joiden perusteella epäillyt löytyivät hyvin läheltä tekopaikkaa sijaitsevasta talosta. Kolmea miestä epäillään varkaudesta. 

Murto liikekiinteistössä Vaasassa 

Poliisi sai sunnuntaina ilmoituksen Vaasassa Silmukkatiellä sijaitsevaan liikkeeseen kohdistuneesta murrosta. Paikalla selvisi, että liikkeen ikkuna oli rikottu ja ovi auki. Poliisi sai tiedon mahdollisesta rikoksen tekijästä ja partio tavoittikin miehen hetken päästä tapahtumapaikan läheltä. Mies ei totellut poliisin käskyjä, joten partio käytti poliisikoiraa kiinniottamisessa. Miehen hallusta löydettiin varastettuja työkaluja. Miehen epäillään syyllistyneen varkauden yritykseen ja kätkemisrikokseen. 

Moottorikelkkavarkaus Kokkolassa selvisi 

9.1. varastettiin moottorikelkka Kahvitieltä Kokkolassa. Tapahtumapaikalla olleiden valvontakameratallenteiden perusteella poliisi pääsi varkaiden jäljille. Viikonloppuna tehtiin kotietsintä Uudessakaarlepyyssä ja sen yhteydessä löydettiin varastettu moottorikelkka. Kaksi henkilöä epäillään moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta.

Lähde ja kuva: Poliisi

SUOSITUIMMAT

16v Rasmus Takaluoman etsinnöille musertava päätös

Poliisi järjesti tällä viikolla mittavan operaation viime marraskuussa kadonneen Rasmus Takaluoman löytämiseksi. Kadonnutta etsittiin 24.-25. toukokuuta Lapuan keskustasta ja...

Tältä näyttää Erika Vikmanin uusi iäkkäämpi miesystävä – Seiskan kuvalinkki

Erika Vikman on vahvistanut julkisuudessa löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden. Laulaja ei ole kuitenkaan halunnut kertoa uudesta rakkaastaan mitään sen tarkemmin, koska kyseessä...

IL: Tauski Peltonen joutui rajuun liikenneonnettomuuteen

Tauski Peltonen joutui perjantaina 26. toukokuuta rajuun liikenneonnettomuuteen ollessaan matkalla keikkapaikalle. Asiasta kertoo Iltalehti. Autoa oli ajanut Tauskin Jimmy-poika...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

Tuija Pehkonen julkaisi pysäyttäviä kuvia sairaalasta – käännytettiin päivystyksestä

Tuija Pehkonen ja hänen puolisonsa Eero Ettala odottavat lasta. Pienokaisen laskettu aika on syksyllä. Suosikkijuontaja onkin julkaissut kevään aikana Intagramissa lukuisia kuvia,...

Oho! Kauniskasvoinen Susanna Laine hakeutuu yllättävään operointiin

Suosikkijuontaja Susanna Laine tuntuu omaavan kaikki klassiseen kauneuteen liitettävät piirteet. Hänellä on symmetriset kasvot, isot silmät, upeat hiukset ja täydellinen hymy.

Seinäjokinen mies meni mökilleen – kaapista tehty löytö ällistytti, kuva!

Seinäjokinen mies lähti käymään mökillään, jossa oli viimeksi viettänyt aikaa joulun maissa eli pari kuukautta sitten. Kaapista hän löysi...

IL: Nyt puhuu sisäpiiri: Sanna Marinin muuttunut käytös hämmästyttää

Sanna Marinin elämä muuttui pienessä ajassa radikaalisti. Ensin demarit menettivät eduskuntavaaleissa suurimman puolueen paikan. Pari päivää myöhemmin Marin ilmoitti jättävänsä pestinsä puolueen...

IL: Vantaalla putosi jälleen henkilö parvekkeelta samassa taloyhtiössä!

Iltalehti uutisoi Vantaan Tikkurilassa torstai-iltana 25. toukokuuta tapahtuneesta onnettomuudesta. Henkilö oli pudonnut kerrostalon neljännessä kerroksessa sijaitsevalta ranskalaiselta parvekkeelta. Itä-Uudenmaan...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje