Rikospaikka: Kristiinan löytö paljasti totuuden 8-vuotiaan Vilja Eerikan murhasta – ”Siitä koko karmeus alkoi avautua”


Helsingin poliisin väkivaltarikosyksikön kuolemansyyntutkintaryhmän vanhempi konstaapeli Kristiina Mikkilä kertoo MTV3:n Rikospaikka-ohjelmassa 8-vuotiaan Vilja Eerika Tarkin julman kuoleman traagisista olosuhteista.

Vilja Eerikan raaka ja karmea kuolema vuoden 2012 äitienpäivänä Helsingin Puotilassa sijaitsevassa kerrostaloasunnossa järkytti koko Suomea sekä tapauksen parissa työskennelleitä poliiseja.

Kristiina toimi tapauksen päätutkijana. Hän oli tuolloin työskennellyt murharyhmässä vasta muutaman vuoden ja hänellä oli ollut sitä ennen vasta muutama henkirikos tutkittavana.

Eerikan lyhyestä ja traagisesta elämästä kertovassa Vera Miettisen kirjoittamassa synkässä kirjassa Eerika (Deadline Kustannus Oy, 2020) kerrotaan muun muassa, että hän pakeni mielikuvissaan usein prinsessamaailmaan.

– Hän laittoi silmänsä kiinni ja kuvitteli olevansa yhä prinsessamaailmassa. Siellä ei ollut huolia eikä riiteleviä aikuisia. Prinsessamaailmassa oli vaaleanpunainen, valtava linna, jota ympyröi kaunis satumainen puutarha, kirjassa kerrotaan.

Rikospaikka-ohjelmassa Kristiina Mikkilä kertoo huomanneensa ruumiinavauksessa vielä jäljet prinsessa-tiarasta, jonka tyttö laittanut päähänsä murhaa edeltäneenä iltana.

Kristiina löysi todisteet julmasta murhasta avattuaan asunnossa roskapussin.

– Tämän roskapussin sisällön kautta koko karmeus alkoi avautua meille, Kristiina kertoo.

Roskapussin sisään oli sullottu pressua, teippiä, sanomalehteä, lakanaa, nippusiteitä ja narua, joilla Eerikaa oli sidottu öisin lukuisia kertoja aiemminkin.

Kun Kristiina kertoi suru-uutisen Eerikan äidille, tämä epäili heti, että isä ja äitipuoli olivat murhanneet lapsen.

Kristiina haastatteli Eerikan isää ja äitipuolta useita tunteja kuukauden ajan. Rekonstruktiossa pari kertoi, miten he sitoivat ja he teippasivat Eerikan paketiksi.

Kristiina muistelee hätkähtäneensä, miten pari kertasi järkyttäviä tapahtumia ”kuin iloista kesäpäivää”.

– Se oli todella sairas ja karmiva tapaus.

Parin saaman syytteen ja tuomion mukaan Eerika oli tehnyt hidasta tukehtumiskuolemaa mahdollisesti jopa neljä tuntia ennen menehtymistään.

Eerikan isä ja äitipuoli tuomittiin elinkautiseen vankeusrangaistukseen, jonka kesto on Suomessa keskimääräisesti noin 14 vuotta. Helsingin hovioikeus käsittelee kaikkien elinkautisvankien vankeuden jatkamisen tai muuttamisen ehdolliseksi, kun he ovat istuneet 12 vuotta.

Rikospaikka-ohjelma esitetään MTV3-kanavalla tänään keskiviikkona 23.2. kello 22.40. Ohjelman voi katsoa myös MTV3.fi-verkkopalvelusta.

Lähde: MTV

Kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT