Rohkaistu elämään omanlaistasi elämää – huomioi nämä 6 tärkeää asiaa


Oman elämän eläminen on yllättävän haastavaa. Usein huomaamme, että teemme sellaisia valintoja, mitä arvelemme muiden haluavan meidän tekevän. Ympäristö voi jopa painostaa meitä elämään tietyllä tavalla. Sen lisäksi saatamme yrittää elää niin, että saisimme osaksemme arvostusta ja ihailua. Kaikkien näiden toiveiden ja odotusten ristiaallokossa voi olla vaikeaa löytää rohkeus elää omanlaista elämää.

Kuitenkin, jotta voisit elää onnellista, tasapainoista ja tyydyttävää elämää, täytyy sinun ottaa vastuu omista valinnoistasi ja oppia elämään omaa elämääsi.

Näin voit omistaa oman elämäsi.

Usko itseesi

Usko itseesi ja omiin kykyihisi. Hyväksy oma roolisi elämässäsi. Tulet kokemaan onnistumisia, kiitos itsesi. Tulet myös kokemaan kipua, vaikeuksia ja epäonnistumisia, kiitos itsesi. Tämä voi kuulostaa oudolta, mutta vastuun hyväksyminen omasta elämästä on todella voimaannuttavaa.

Ota vastuu

Menestyvät ihmiset ottavat täyden vastuun ajatuksistaan ja teoistaan. He eivät hukkaa aikaa ja energiaa syyttelyyn ja valittamiseen. He analysoivat kokemuksiansa ja päättävät sitten, vaihtavatko toimintamallejaan. He kohtaavat epämukavia asioita ja ottavat riskejä luodakseen elämän, jota he haluavat elää.

Lopeta valitus

Mitä valitat? Olen lihava. Olen väsynyt. Minulla on velkaa. En ikinä saa parempaa työtä. En voi sietää millaiset välit minulla on siskooni. En ikinä löydä sielunkumppania… Analysoi valituksesi aiheet huolella. Todennäköisesti huomaat, että voit tehdä niiden suhteen jotain. Valituksesi eivät koske muita ihmisiä, asioita tai tapahtumia. Ne kertovat sinusta itsestäsi!

Tee muutos

Saako jokin asia sinut onnettomaksi juuri nyt? Tee jotakin sen eteen, että asiat muuttuvat. Muutosten tekeminen voi tuntua epämukavalta. Voi olla, että joudut käyttämään enemmän aikaa, rahaa ja vaivaa. Voi olla, että joku loukkaantuu, tai saa sinut tuntemaan syyllisyyttä tekemästäsi päätöksestä. Voi olla vaikeaa muuttaa tilannetta, tai lähteä tilanteesta, mutta paikalleen jääminen on sinun valintasi, joten miksi jatkaisit valittamista? Voit päättää teetkö asialle jotain vai et. Valinta on omasi, ja sinulla on vastuu omista valinnoistasi.

Pysy valppaana

Neuvojen ja opastuksen etsiminen toisilta on hyödyllistä, mutta pysy silti aina kosketuksissa itseesi: omaan käytökseesi, asenteeseesi ja elämänkokemuksiisi. Tiedosta mikä toimii sinulle, ja mikä ei. Älä kadota omaa suuntaasi.

Kohtaa totuus

Sinun täytyy olla valmis muuttamaan käytöstäsi, jos haluat muuttaa elämäsi. Sinun täytyy hyväksyä riskit, joita joudut ottamaan saadaksesi haluamasi. Jos olet ottanut jo ensimmäiset askeleet oikeaan suuntaan, nyt on aika suunnitella miten jatkat eteenpäin, nopeammin.

Eikö olekin helpottavaa tietää, että voit tehdä elämästäsi oman näköisesi? Eikö ole mahtavaa, että onnistumisesi ei ole kiinni kenestäkään toisesta? Aloita tänään päättämällä, että mikään ei voi pidätellä sinua… et edes sinä itse!


Lähde: Great Day by Design

Kuvat: Pixabay, Pexels, Unsplash

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Tätä kuvaa Sanna Marin ei halunnut julki – katso kuva jutusta!

HBO Max -kanavalla nähdään pääministeri Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova kolmiosainen dokumenttisarja nimeltä Viisi valittua 9. kesäkuuta. Siinä seurataan viiden naisministerin elämää...

Yle: Tällä huvittavalla tavalla poliisi rajoittaa nuorison juhlimista

Tiesitkö, että poliisilla on sangen kekseliäs tapa rauhoittaa nuorison juhlimista? Tämä tapa on ollut esimerkiksi Espoossa käytössä jo viitisen vuotta. Keinoon turvaudutaan...

Oho! Antti Tuiskun uusi ura Espanjassa yllättää – tätä hän myy!

Uransa paketoinut Antti Tuisku ei jää makaamaan laakereillaan. Tiedossa on, että hän on opiskellut terapeutiksi, mutta toisenlaistakin bisnestä hän ryhtyy pyörittämään.

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi bongattiin hyvin yllättävästä paikasta

Olisitko ikinä uskonut, että presidentti Tarja Halonen ja hänen puolisonsa Pentti Arajärvi pitävät tällaisesta musiikista? Pariskunta nimittäin nähtiin sunnuntaina Rammsteinin keikalla Helsingin...

Naiset avautuvat Seiskalle Markus Räikkösestä: Outo saunaseikkailumme!

Pääministeri Sanna Marinista eroa tekevä Markus Räikkönen on Seiskan mukaan viettänyt ahkeraa sosiaalista elämää. Seiskalle on avautunut nainen, jonka...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje