Roope Salmisen työt loppuivat Putous-ohjelmassa – näin kävi tulojen


Roope Salminen tuomittiin syyskuussa 2020 pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Juontaja kertoi ensin valittavansa tuomiosta hovioikeuteen, mutta myöhemmin hän perui suunnitelmansa.

Paria kuukautta myöhemmin Salmisen pesti Putous-ohjelmassa päättyi. Lopulta juontajan Mikä Homma Oy:n liikevaihto romahti vuodessa vain puoleen edellisestä.

Nyt Salminen on kuitenkin saanut jälleen talousasiansa rullaamaan täysillä. Vuonna 2022 päättyneellä tilikaudella firman liikevaihto oli huimat 354 000 euroa. Kasvua oli peräti 170 prosenttia. Kuluja oli silti sangen maltillisesti ja viivan alle jäi 226 000 euroa.

Yhteensä Salmisen yrityksellä on jakokelpoisia varoja noin 600 000 euroa.

SUOSITUIMMAT