Ruohikko kuivui, kukat nääntyivät – eipä hätää!


Mitä tehdä kun kukat pihalla tai parvekkeella kuivahtavat ja nuopahtavat – tai kun sadetta odottanut ruohikko palaa kököksi?

Nurmikko toipuu kunnon sateiden jälkeen melko hyvin itsekseenkin, mutta jos joka kohta ei enää viherry, tarvitaan paikkauskylvö. Mitä silloin tehdään?

− Huonosti kasvavasta kohdasta maan pinta rikotaan esimerkiksi rautaharavalla voimakkaasti haravoiden. Päälle levitetään noin sentin kerros uutta multaa ja siemenet kylvetään sen päälle. Kylvös kannattaa tiivistää vaikka jaloin polkemalla, jotta siemen saa tiiviin kosketuksen multaan. Kylvökohta pidetään kastelemalla kosteana niin kauan, että ruoho on taimettunut, opastaa Biolanin puutarhaneuvoja Riikka Kerttula. 

Paahteisella parvekkeella myös kesäkukat voivat kuolla yhdessä päivässä, jos niiltä loppuu vesi. Jo pelkkä korkea lämpötila riittää ränsistyttämään esimerkiksi orvokin: varsi venyy, kukinta hiipuu ja väri haalistuu. Näillekin on kikkansa. Lue Helppoo.fi-sivustolta lisää.

SUOSITUIMMAT