Salla Paajanen avautui Me Naisille Ylen YT-neuvotteluista: ”Tuntui nöyryyttävältä”


Nelisenkymmentä vuotta toimittajana työskennellyt Salla Paajanen, 57, kertoi Me Naisille syyn, miksi hän jättää Ylen.

Muun muassa Ajankohtaista kakkosta sekä alueuutisia pitkään juontanut Paajanen kertoo joutuneensa nöyryytetyksi Ylen YT-neuvotteluissa, jotka olivat jo kolmannet seitsemän vuoden sisällä. Nyt oli luvassa palkan alennus sekä ”erilaisia vuorotöitä tai reissaamista Tampereen ja Pasilan välillä”.

– En enää tässä ammatillisessa vaiheessa ja yli 26 Yle-vuoteni jälkeen halua ryhtyä esimerkiksi kenttäreportteriksi ja kuvaamaan juttuja kännykällä. Tai suoltamaan aiheita verkkoon, someen ja televisioon ja tekemään aamu- ja iltavuoroja. Tuntui nöyryyttävältä, että myös palkkani olisi laskenut. Otin lopputilin, ja urani Ylellä päättyy ensi kesänä, Paajanen kertoo Me Naisille.

Hän tuntee olevansa toimittajana edelleen täysissä voimissaan.

– Mitä enemmän ikää on tullut, sitä paremmin olen halunnut tehdä työni. Laatukriteerini ovat vahvistuneet.

Paajanen sanoo huomanneensa, että vuosikymmenien aikana työkulttuuri on muuttunut, eikä työyhteisön kokeneempia jäseniä enää kunnioiteta entiseen tapaan. Hän sanoo olevansa entistäkin allergisempi huonolle johtamiselle.

– Lopputulemani on nyt, ettei ikäjohtamista nykyään osata, hän täräyttää.

Paajanen sanoo kärsineensä YT-neuvottelujen aikaan unihäiriöistä ja stressistä, mutta olo on nyt parempi, kun tilanne on ratkennut.

– Lomani ei ole kesän jälkeen enää kenenkään taskussa, eikä minun tarvitse kysellä lupaa, mitä saan tehdä. Olen toimittajana täysissä voimissani ja valmis juontamaan, kirjoittamaan ja esiintymään, hän sanoo.

Lähde: Me Naiset

Kuva: Instagram

SUOSITUIMMAT