The Rasmuksen Lauri Ylönen kertoi Annalle perheen lukuisista keskenmenoista: ”Toivo nousi ja sammui niin monta kertaa”


UMK-finaalissa 26.2. euroviisupaikasta kisaavan The Rasmuksen laulaja Lauri Ylönen kertoo Anna-lehdelle perheensä erityisen vaikeista kahdesta vuodesta, jolloin he joutuivat käymään läpi peräti neljä keskenmenoa.

Ylönen on asunut viimeiset kaksi vuotta Havaijin Honolulussa puolisonsa Katriina Mikkolan sekä vuonna 2017 syntyneen Oliver-pojan ja viime lokakuussa syntyneen Ever-tyttären kanssa. Ylösellä on myös 13-vuotias Julius-poika, joka asuu Suomessa äitinsä Paula Vesalan kanssa. Ylönen ja Vesala asuivat ennen eroaan pitkään Kaliforniassa.

Ylönen kertoo Annalle, että he halusivat Katriinan kanssa kovasti saada vielä yhden vauvan Oliverin jälkeen.

– Yritys kesti melkein kaksi vuotta, ja koimme neljä keskenmenoa. Oli raskasta, kun toivo nousi ja sammui niin monta kertaa. En usko, että mies voi täysin edes ymmärtää, mitä nainen käy kehossaan noissa tilanteissa läpi, Ylönen pohtii.

– Keskenmenojen jälkeen isyyttä osaa arvostaa vielä enemmän. Kaikki eivät saa lapsia, mutta haluan kannustaa yrittämään. Usko oli loppua meilläkin monta kertaa. Nyt olen onnellinen, että emme luovuttaneet, hän jatkaa.

Ylönen oli kolmekymppinen, kun hän tuli isäksi ensimmäisen kerran ja on iloinen, että hänellä on nyt eri-ikäisiä lapsia. Lapsimäärän lisäämistä pari ei kuitenkaan enää suunnittele.

Ylönen on ollut Mikkolan kanssa yhdessä viisi vuotta ja kertoo kosineensa tätä jouluna.

Mikkola kertoi tammikuun lopussa Instagramissa keskenmenoistaan, joista yksi tapahtui vasta 19. raskausviikolla.

– Raskaana oleminen lähes kolme vuotta putkeen oli vaikein asia mitä olen elämässäni joutunut käymään läpi niin fyysisesti kuin henkisestikin, Mikkola kertoi englanniksi.

Mikkola sanoi päässeensä kovan koettelemuksen yli muun muassa terapian ja Lauri-rakkaansa tuen avulla. Ja lopulta yritykset palkittiin tyttärellä. Alla kuva, jossa Mikkola kertoo keskenmenoista.

Lauri Ylönen kertoi Instagramissa Everin syntymästä viime lokakuussa herkän kuvan kera.

Lähde: Anna

Kuvat: Instagram

SUOSITUIMMAT

Seiska: Niko Ranta-aho pahoinpiteli Sofia Belórfin – oikeudenkäynti peruttiin

Katiska-vyyhdeistä pitkän vankeustuomion saanut Niko Ranta-aho sai samalla myös tuomion silloisen avopuolisonsa Sofia Belórfin vuonna 2019 Espanjassa tapahtuneesta pahoinpitelystä.

Seiska: Johanna Tukiaisen äiti järkyttyi sieppauksesta: ”Kukaan ei pysty ymmärtämään, miksi he toimivat näin!”

Seiska uutisoi eilen maanantaina Johanna Tukiaisen, 44, siepanneen sijaishuoltajuuteen oikeudessa määrätyn puolitoistavuotiaan tyttärensä ja lähteneen karkumatkalle epäillysti ex-kihlattunsa, loviisalaisen Veijo Lallin, 61,...

Seiska: Roope Salmisen salattu avopuoliso on Sannin ex-rakas – tässä rakastavaisten muut eksät

Juontaja-muusikko Roope Salminen ei ole viime aikoina kommentoinut yksityiselämäänsä julkisesti eikä mahdollista puolisoaan, mutta Seiska uutisoi varmana tietona, että Salminen asuu yhdessä...

Sointu Borg Seiskalle Diili-voittonsa lopputuloksesta: ”Mitä sitä turhia kiertelemäänkään”

Kun Sointu Borg voitti viime vuonna Diili-kilpailun, hän sai ohjelmassa luvatun palkinnon eli kehitysjohtajan pestin Jaajo Linnonmaan yhtiöihin. Borg...

Poliisi aloittaa tehostetun valvonnan näissä paikoissa

Poliisi tiedottaa aloittavansa tehovalvontajakson, joka kestää valtakunnallisesti 21. elokuuta asti. Koko Suomen kattava tehostettu valvonta käynnistyy koulujen alkamisen myötä...

Seiska: Piritasta eronnut Niklas Hagman löysi uuden rakkaan!

Seiska tietää kertoa, että entinen jääkiekkoilija Niklas Hagman on löytänyt elämäänsä uuden rakkauden. Hänen on nähty lomailevan Kreikassa näyttävän vaaleaverikön kanssa. Kaksikko...

IS: 12 vuotta raittiina ollut Redrama retkahti juuri ennen elämäkertakirjansa selviytymistarinan julkaisua – kirjoittaja katkaisi välit

Räppäri ja vuosien ajan Nelosen The Voice of Finland -ohjelman tähtivalmentajana toiminut Lasse "Redrama" Mellberg, 44, myöntää Ilta-Sanomille retkahtaneensa päihteisiin oltuaan raittiina...

HS: Jari Tervo paljastaa Vesa-Matti Loirin saaman lohduttoman diagnoosin – päätti valita luonnollisen kuoleman

Keskiviikkona kuolleesta viihdetaiteilija Vesa-Matti Loirista, 77, vuonna 2019 julkaistun Loiri-elämäkertakirjan kirjoittanut Jari Tervo paljastaa Helsingin Sanomien artikkelissaan, miten Loiri sai tietää kohtalokkaiksi...

Uutuuskirja: Martina Aitolehti petti Esko Eerikäistä kahdesti – ”Hän ei ollut helppo persoona”

Nykyisin hyvinvointiyrittäjänä toimiva kohukaunotar Martina Aitolehti, 40, kertoo värikkäistä elämänvaiheistaan Hippo Taatilan kirjoittamassa uutuuskirjassa Martina – taistelija (WSOY). Aitolehti nousi julkisuuteen...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje