Sami Hedberg teki rakkaalleen musiikkivideon


Iskelmätähti Saija Tuupanen julkaisee syntymäpäivänsä kunniaksi maanantaina 31. toukokuuta singlen ”Vaarallisen hyvää”, jonka musiikkivideon takaa löytyy laulajan rakas Sami Hedberg. Yläpuolella videon tiiseri.

– ”Vaarallisen hyvää” julkaistaan syntymäpäivänäni maanantaina 31. toukokuuta. Mikä parasta, samana päivänä julkaistaan myös musiikkivideo, joka kuvattiin Vanajanlinnan upeassa miljöössä, Tuupanen sanoo.

– Yhteistyö oli tosi antoisaa ja mukavaa, Tuupanen iloitsee.

Nyt korona-aikana on Saijalla jälleen vahvasti kasvanut palo musiikin tekemiseen. Kappaleen tuottajana on Pertti Haverinen.

– Oli mahtavaa tehdä Pertti Haverisen kanssa yhteistyötä pitkästä aikaa, koska olen hänen kanssaan aikoinaan tehnyt kaksi albumia. Niistä ajoista on toki jo kymmenisen vuotta vierähtänyt, muistelee Saija.

– Nyt on ollut hyvä draivi päällä, ja oli aivan mahdottoman mukava tehdä uutta musiikkia, kun valoakin on jo näkyvissä tunnelin päässä. Edellisestä sinkusta onkin kulunut jo melkein vuosi. Hui, miten aika vierii nopeasti, Tuupanen hymyilee odottavaisena.

– ”Vaarallisen hyvää” on hyväntuulen kappale. En malta odottaa, että pääsen tätä buggia estradeille vetämään. Ensimmäinen varsinainen korona-ajan jälkeinen keikka on vielä kysymysmerkkinen, mutta uskallan jo sanoa, että Jyväskylässä Ränssin Kievarilla ollaan 11.7.2021.

Saija tuupanen vh cds21med

SUOSITUIMMAT

Mikko Alatalon lapsenlapsi pyrkii Miss Suomeksi – katso kuva!

Miss Suomi -kilpailun semifinalistit julkistettiin 7. kesäkuuta Helsingissä. Jatkoon pääsi 20 kaunotarta. Heidän joukossaan on muun muassa Mikko Alatalon...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Tunnistatko tätä autoa tai polkupyöräijää? Poliisi julkaisi kuvia

Poliisi pyytää kansalaisten apua perjantaina 26.toukokuuta Eurassa tapahtuneeseen koruliikkeen murtoon liittyen. Tapahtumayönä valvontakameran videoihin on tallentunut pyöräilijä ja pakettiauto.

IS: Lauri Tähkä on saanut syytteen seksuaalirikoksesta

Laulaja-lauluntekijä Lauri Tähkä, oikealta nimeltään Jarkko Suo, 49, on saanut seksuaalirikoksesta syytteen ja sen rikosnimike on pakottaminen seksuaaliseen tekoon.

Renny Harlin suloisessa yhteiskuvassa Coco-tyttärensä kanssa

Hiljattain elokuvaohjaaja Renny Harlin, 64, muutti perheineen Floridan Miami Beachille. Viime lauantaina Renny lisäsi sometililleen kuvan, jossa hänen vierellään on pieni Coco-tytär,...

Syötkö jotain näistä lääkkeistä – varo!

Tuntuuko että ihosi on tavallista herkempi auringolle? Paloitko? Voi olla, että lääkeaineesi herkistää auringonvalolle. Tiettyjen lääkeaineiden kanssa tulee olla...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

KK: Sisko paljastaa Kikan todellisen kuolinsyyn

Kikan sisko Kati Lahti palaa Kodin Kuvalehden haastattelussa vuonna 2005 menehtyneen laulajan viimeisiin hetkiin. Hän korostaa, että asioista puhuminen niiden oikeilla nimillä...

Koiran kohtalo mietityttää Länsi-Suomessa – mitä mieltä sinä olet?

Eräässä länsisuomalaisen kaupungin Facebook-ryhmässä kerrottiin torstaina autoon jätetystä koirasta. Silminnäkijän mukaan omistaja oli jättänyt koiransa autoon huutamaan ja mennyt itse kuntosalille.

Metallinpaloista ruuassa varoitetaan taas! Myyty K-kaupoissa, Ässässä, …

Ruokavirasto on tiedottanut toistamiseen takaisinvedosta metallinpalojen vuoksi. Nyt kyseessä on Pastella fettuccine pinaatti tuorepasta, jota myydään 400 gramman pakkauksissa.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje