Sami Kuronen kertoi somessa surullisen uutisen


Juontaja Sami Kuronen, 49, teki hiljattain sometililleen päivityksen, jossa kertoi joutuvansa luopumaan kahdesta kissastaan:

– Viimeinen päivä yhdessä. Pennut ovat tulleet luovutusikään ja siirtyvät huomenna uusiin koteihinsa. Ikimuistoinen kevät kun sain seurata aitiopaikalta sisarusten kasvua ja kehitystä.

– Heistä on tullut lyhyessä ajassa valloittavia persoonia. Hilla on ollut alusta saakka oman tiensä kulkija. Rohkea tutkimusmatkailija. Siitä hetkestä kun ponnistusvoima mahdollisti sänkyyn hyppäämisen, on hän aamuisin ollut ekana nuuhkimalla selvittämässä ollaanko jo hereillä.

– Olli on sydämellinen mammanpoika. Pohdiskeleva seuramies, joka tykkää mm. jääkiekosta ja viihtyy sylissä rapsuteltavana. Toisin kuin siskonsa, miettii ennen kuin tekee.

– Tiedän jo nyt, että tulen kaipaamaan aamuja kun jälleennäkemisen riemusta kaikki kiehnäävät kehräten jaloissa. Iltoja kun hepulit eivät ota laantuekseen ja päiviä kun he nukkuvat toisiinsa kietoutuneina. Kiitos Hilla ja Olli. Oli hauska tutustua.

Katso postaus kuvien kera alta tai Instagramista. Kuvasarjaa voit selata julkaisun päällä olevasta nuolesta.

Artikkelikuva: Instagram

SUOSITUIMMAT