Sanna Marin tiedotustilaisuudessa kohuvideoista: ”En ole käyttänyt huumeita”


Pääministeri Sanna Marin, 36, kommentoi keskiviikkona julkisuuteen vuotaneita bilevideoita SDP:n kesäkokouksessa Kuopiossa tänään torstaina. Marin vahvisti, että videot ovat aitoja ja että ne on kuvattu kesällä.

Marinin mukaan julkisuuteen vuotaneilla videoilla ihmiset juhlivat, lauloivat ja joivat alkoholia yksityisjuhlissa.

– Olen tanssinut, laulanut, juhlinut, tehnyt laillisia asioita, hän sanoi ja täsmensi, että on itse nauttinut vain mietoja alkoholijuomia.

Videoilla puhutaan myös ”jauhojengistä”, joka erään toimittajan mukaan viittaa tietyissä piireissä amfetamiinin ja kokaiinin käyttäjiin. Marinilta kysyttiin jauhojengipuheista, mutta hän sanoi ettei tiedä niistä mitään.

IS julkaisi koostevideon Sanna Marinin villistä biletyksestä

Marin myös kieltää nähneensä juhlissa huumeita.

– En nähnyt. En ole ollut sellaisessa tilanteessa, että olisin tällaista nähnyt tai ollut tällaisesta tietoinen, hän sanoi.

Marin harmitteli useaan otteeseen videoiden vuotamista julkisuuteen.

– Tiesin, että minua kuvataan. Mutta luotin, ettei niitä videoita vuodeta, hän sanoi.

– Minä en tietenkään kommentoi, missä nämä videot on kuvattu tai kuka ne on kuvannut, koska ne ovat yksityisissä tiloissa kuvattuja. Olen harmissani, että ne ovat julkisuuteen päätyneet.

Marinilta kysyttiin, aikooko hän muuttaa jatkossa käytöstään jollain tavalla.

– No kyllä minä aion olla ihan sama ihminen kuin tähänkin asti ja toivon, että se hyväksytään. Me elämme demokratiassa ja sitten vaaleissa jokainen voi ratkaista näitä kysymyksiä, hän vastasi.

Pääministerin turvamiehet olivat Marinin mukaan alueella, mutta eivät asunnossa sisällä.

Tiedotustilaisuudessa SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman, 40, vakuutti medialle, että puolueen puheenjohtajalla, pääministeri Marinilla on edelleen ryhmän luottamus. Lindtmanin mukaan mahdollinen Marinin huumetestaus on tämän omassa harkinnassa.

Tiedotustilaisuudessa olivat paikalla muun muassa Helsingin Sanomat, Iltalehti, Ilta-Sanomat ja MTV3.

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Mitä ihmettä – onko tässä kuvassa todella Riikka Purra?

Perussuomalaisten pomo Riikka Purra on julkaissut Instagramissa mielenkiintoisen lapsuuskuvan. Tai oikeammin nuoruuskuvan. – Tässä kuvassa olen juuri täyttänyt 15...

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Mitä tälle nuorelle törkeälle mieskuskille pitäisi sinusta tehdä?

Poliisipartio oli suorittamassa nopeusvalvontaa Kuopion keskustan läheisyydessä perjantai-iltana, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos. Partio mittasi tutkalla henkilöautolle nopeudeksi 147 km/h, kun...

Pippa Laukan tytär on äitinsä kaksoisolento – katso upea ylioppilaskuva!

Pippa Laukan tytär pääsi eilen ylioppilaaksi. Pippa on julkaissut Instagramissa kuvan, jossa vanhemmat poseeraavat valkolakitetun tyttärensä rinnalla.- Niin ylpeitä tästä upeudesta, Pippa...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje