Särkänniemi sai negatiivisen palauteryöpyn – näin toimitusjohtaja vastaa

Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälä on julkaissut Facebookissa pitkän kirjoituksen. Syynä on viime päivien aikana Tampereella sijaitsevassa huvipuistossa vierailleiden lomalaisten antama palautetulva.

Seppälän vastauksesta on pääteltävissä, että asiakkaat ovat valittaneet lähinnä koronaan liittyvistä turvaväleistä, tai pikemminkin niiden puutteesta. Kuluva viikko on ollut Särkänniemessä ruuhkainen, kuten aiempinakin vuosina – koronasta huolimatta.

Huvipuistossa on koko kesän kiertänyt hygieniapartio, joka huolehtii laitteiden puhdistuksesta. Seppälä kertoo, että partion lisätehtäväksi tulee nyt turvaväleistä muistuttaminen. Työntekijät käyvät opastamassa asiakkaita, mikäli jonottaminen laitteisiin ei suju suositusten mukaisesti. Turvaväleistä on ohjeistettu tähän saakka sähköisillä ja perinteisillä ilmoitustauluilla, kuulutuksin ja jonotusaluemerkinnöin.

Tänään Särkäniemessä avataan tauon jälkeen myös Angry Birds Landin seikkailurata. Se on käsitelty viruksia ja bakteereja tuhoavalla valokatalyysipinnoitteella, jolla on suojattu myös muut huvipuiston pinnat.

Mikäli olet suuntaamassa Särkänniemeen, kannattaa muistaa, että asiakasmäärää on tänä kesänä rajoitettu. Huvipuistoon pitää varata vierailupäivä ennakkoon verkkosivujen varausjärjestelmän kautta.

SUOSITUIMMAT

Laura Lepistö tuskaisena: ”Sydäntä särkee”

Entinen taitoluistelijatähti Laura Lepistö, 34, teki Instagramissa tuskaisen ilmoituksen. Hän oli odottanut suuresti pääsevänsä jälleen vetämään Tanhuvaaran urheiluopistolle taitoluisteluleiriä,...

Tällaisissa luksushotelleissa Sara Sieppi ja Pyry Soiri nautiskelivat lemmenlomastaan – huoneen hinta vähintään 1 600 euroa per yö

Somevaikuttaja Sara Sieppi, 31, ja jalkapalloilija Pyry Soiri, 27, kävivät muutama viikko sitten lemmenlomalla Kreikassa Mykonoksen saarella. Soirin paikallaolo paljastui Seiskan salakuvista....

Janne Katajan juhannus meni täysin pilalle: ”Yöllä olo oli kaamea”

Janne Kataja suuntasi juhannuksen viettoon mökille monen muun suomalaisen tapaan. Hän päätyi kuitenkin palaamaan kotiin jo torstaina huonovointisuutensa takia.

HS: Sami Kuronen erostaan – ”Se kirpaisi”

Muun muassa Temptation Island Suomi -ohjelmasta tuttu tv- ja radiojuontaja Sami Kuronen, 48, paljasti Helsingin Sanomille olleensa jo viime syksystä lähtien sinkku.

Seiska julkaisi salakuvat: Andy McCoy sekoili liikenteen seassa ja kahvilan terassilla – oma pullo mukana

Seiska julkaisi salakuvia legendaarisesta Hanoi Rocks -yhtyeestä tunnetuksi tulleen kitaristin Andy McCoyn, 59, puuhailuista helsinkiläisen Alkon edessä ja kahvilan terassilla. Kuvissa McCoy...

Tältä näyttää eronneen Riku Niemisen uusi naisystävä – katso kuva

Riku Nieminen erosi alkuvuodesta 2020 näyttelijäkollegastaan Annika Poijärvestä. Takana oli kymmenen vuoden avioliitto. Saman vuoden kesällä Nieminen julkaisi Instagramissa bikinikuvan mysteerinaisesta ja...

KSML: Jani Wickholm sai tuomion lumihankeen päättyneestä kaahailusta 1,6 promillen humalassa – yllättävä selitys teolle

Idolsista tutuksi tullut laulaja Jani Wickholm, 44, tuomittiin törkeästä rattijuopumuksesta, uutisoi Keskisuomalainen. Wickholm tuomittiin Keski-Suomen käräjäoikeudessa 45 päivän ehdolliseen...

Seiskan kohuväite: Raivostunut Renny Harlin vaati Johannaa tekemään valinnan – Johanna rikkoi välit siskoonsa

Seiska on paljastanut kohahduttavia väitteitä elokuvaohjaaja Renny Harlinin, 62, ja Johanna Harlinin (ent. Kokkila), 27, unelmahäiden taustalta. Häät järjestettiin viime vuonna...

Syöpään sairastunut Heli Palsanmäki tilanteestaan Seiskalle: lopullinen tuomio kesällä

Heli Palsanmäki sai alkuvuodesta järkyttäviä uutisia, kun hänen kohdustaan löytyi rutiinitutkimuksessa neljän sentin kasvain. Syöpä oli ehtinyt levitä. Huutokauppakeisarin...

Janni Hussi joutui sairaalahoitoon kesken juhannuksen vieton

Janni Hussi suuntasi juhannuksen viettoon Tahkolle yhdessä avopuolisonsa Joel Harkimon kanssa. Radiojuontajan juhlinta päättyi kuitenkin sangen ikävällä tavalla ennen kuin se ehti...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje