Sebastian Aho treenaa Oulussa ja odottaa NHL-kauden alkua – ”tilanne muuttuu joka päivä”


Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF haastatteli puhelimitse Carolina Hurricanesin tähtihyökkääjä Sebastian Ahoa, 22, koronakaranteenista.

NHL-kausi laitettiin koronaviruspandemian vuoksi tauolle 12.3., jonka jälkeen Aho palasi Suomeen ja odottelee kauden jatkumista kotiseudullaan Oulussa.

– Meidän kaikkien täytyy olla joustavia ja yrittää tehdä parhaamme näissä olosuhteissa. Minkä tahansa päätöksen he [NHL:n johto] tekevät, olen valmis toimimaan sen mukaan. Odottelen vain niin kuin kaikki muutkin, Aho sanoi torstaina julkaistussa haastattelussa.

Aho haluaa olla täydessä iskussa, kun NHL-pelit jatkuvat.

– Olen treenannut enimmäkseen kotona. Minulla puntteja ja kuntopyörä. Olen myös lenkkeillyt ulkona. Itse asiassa, kun palasin Ouluun, meri oli vielä jäässä, joten luistelin ja pelasin kiekkoa ulkojäällä. Se oli aika mahtavaa. Mutta nyt on liian lämmintä jäälle, Aho kertoi IIHF:lle.

81 sarjapistettä 68 ottelussa kerännyt Hurricanes oli koronan aiheuttaman tauon alkaessa Itäisen konferenssin ensimmäisellä villi kortti -pudotuspelipaikalla. Aho johtaa joukkueensa pistetilastoa 66 tehopisteellään ja on tehnyt ensimmäistä kertaa enemmän maaleja (38) kuin syöttöpisteitä (28). Mistä se johtuu?

– Voin vain sanoa, että olen nyt ylivoimapelissä maalin edessä enkä pelintekijän paikalla. Yritän vain puskea enemmän maalille. Suuri osa tämän kauden maaleistani ovat tulleet juurin niin, pistämällä paluukiekot sisään.

Viime kaudella Carolina eteni idän konferenssifinaaleihin ensi kertaa sitten kevään 2009. Aholle kokemus oli mieluisa, vaikka maalin asti ei päästykään.

– Ne olivat todella intensiivisiä matseja. Varsinkin ensimmäisellä kierroksella, kaikki olivat innoissaan, kukaan ei ollut loukkaantuneena ja kaikilla oli paljon energiaa. Ensimmäisessä ottelusarjassa oli paljon taklauksia ja tunteet pinnassa. Washingtonia vastaan oli rankkaa sarja ja saimme sen voittamisesta paljon itseluottamusta. Luonnollisesti se näkyi seuraavalla kierroksella Islandersia vastaan.

Tällä hetkellä Aho odottaa ja toivoo NHL-kauden jatkumista.

– Tämä tilanne muuttuu joka päivä. Asiat ovat nyt sillä tolalla, että on hyvä olla kotona. Mutta olisi mahtava pelata taas jääkiekkoa ja jatkaa normaalia elämää.

Lähde: IIHF

Kuva: Matt Zambonin / HHOF-IIHF Images

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentti
Kirjoita tähän nimesi

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Tätä kuvaa Sanna Marin ei halunnut julki – katso kuva jutusta!

HBO Max -kanavalla nähdään pääministeri Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova kolmiosainen dokumenttisarja nimeltä Viisi valittua 9. kesäkuuta. Siinä seurataan viiden naisministerin elämää...

Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi bongattiin hyvin yllättävästä paikasta

Olisitko ikinä uskonut, että presidentti Tarja Halonen ja hänen puolisonsa Pentti Arajärvi pitävät tällaisesta musiikista? Pariskunta nimittäin nähtiin sunnuntaina Rammsteinin keikalla Helsingin...

Oho! Antti Tuiskun uusi ura Espanjassa yllättää – tätä hän myy!

Uransa paketoinut Antti Tuisku ei jää makaamaan laakereillaan. Tiedossa on, että hän on opiskellut terapeutiksi, mutta toisenlaistakin bisnestä hän ryhtyy pyörittämään.

Naiset avautuvat Seiskalle Markus Räikkösestä: Outo saunaseikkailumme!

Pääministeri Sanna Marinista eroa tekevä Markus Räikkönen on Seiskan mukaan viettänyt ahkeraa sosiaalista elämää. Seiskalle on avautunut nainen, jonka...

Eevi Teittinen ja Teemu-rakas julkaisivat someen huolta herättäviä päivityksiä

Viime päivinä hyvinvointivalmentaja Eevi Teittinen, 34, ja hänen rakkaansa ex-vapaaottelija Teemu Packalén, 35, ovat tehneet sometileilleen huolestuttavia päivityksiä. Teemu julkaisi Instagramin...

MN: Näin paljon Susanna Penttilä on tienannut OnlyFansista neljän kuukauden aikana

Helmikuussa yrittäjä Susanna Penttilä liittyi OnlyFans-palveluun, johon hän lisää rohkeaa kuvamateriaalia, jota näkee kuukausimaksulla. 50-vuotias Susanna on tienannut edellä...

Miss Suomi -kilpailijat valittu: Transnainen, Rantabaari-sarjasta tuttu näyttelijä…

Miss Suomi -kilpailun tämänvuotiset semifinalistit on valittu. Nimet julkistetaan vasta 7. kesäkuuta, mutta missiemo Sunneva Sjögren on antanut pientä esitietoa valituista.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje