Sedu Koskinen: ”Olen päättänyt, että juhlat pidetään…”


Yökerhokuningas Seppo ”Sedu” Koskisen Facebook-päivityksen alku näyttää samalta kuin miehen uhmakas suhtautuminen megabileidensä järjestämiseen on ollut viime aikoina, mutta sitten käykin ilmi, että Koskinen kuitenkin siirtää bileitä jo toisen kerran.

Itsenäisyyspäivän aatoksi alun perin suunniteltu Koskisen yrittäjätaipaleen 30-vuotisjuhla sai kritiikkiä valtiovallan suunnalta koronarajoitusten takia ja puolitoista vuotta suunnitellut megabileet siirtyivät ”uhkailun takia” uudenvuodenaatoksi, mutta Koskisen mukaan sekään tuskin toteutuu. Mies kuittailee päivityksessään myös somessa saamalleen palautteelle.

”Olen päättänyt että juhlat pidetään, sitten kun suomelle sopii ja Koronasta on ainakin väliaikaisesti päästy irti. Eli tuskin 31.12 mutta välittömästi kun valtiovallan määräykset niin sallivat. Peace and Love for everyone.

Zedu De Luca

On ollut kyllä poskettoman hauskaa vittuilua täällä somessa. Suomessa on kuitenkin yllättävän hauskoja tyyppejä:)”

Koskinen muuttaa vuodenvaihteessa nimensä Zedu De Lucaksi, koska hänen mukaansa Seppo Koskinen ei ole nimenä riittävän kansainvälinen.

Alla ilmoitus megabileiden siirtymisestä.

Kuva: Wikimedia Commons

SUOSITUIMMAT