Seiska: Äitienpäivänä Hannele Lauri kiidätettiin sairaalaan ambulanssilla


Viikonloppuna Seiskan tietoon tuli, että näyttelijä Hannele Lauri, 70, olisi joutunut sairaalaan ambulanssilla.

Hannele vahvisti asian:

– Juu, kyllä tämä pitää paikkansa. Olipahan taas äitienpäivä, Hannele kertoi Seiskalle.

Hannelella oli hengitysvaikeuksia aamupäivällä ja näin ikävä tapahtuma sai alkunsa. Maalikuussa Hannele oli lonkkaleikkauksessa, josta uutisoimme noihin aikoihin.

– Sairaalassa minulle tehtiin kaikki mahdolliset testit varjoaineilla ja vaikka millä. Lopulta selvisi, että veriarvoissani on häikkää. Se johtui minulle äskettäin tehdystä leikkauksesta. En ole operaation jälkeen päässyt oikein kunnolla liikkeelle, ja siitä syntyi niin sanottu komplikaatio.

Hannele kertoi myös, että on jo päässyt sairaalasta kotiin.

SUOSITUIMMAT