Seiska: Dannyn kanssa välejään lämmittelevän Erika Vikmanin tuore firma teki huikean tuloksen


Laulajakaunotar Erika Vikman, 28, perusti 17.6.2021 nimeään kantavan osakeyhtiön, joka alkoi Seiskan selvityksen mukaan takoa heti huikeaa voittoa.

Yhtiön ensimmäinen tilikausi ehti olla vain puolen vuoden mittainen, mutta tulos oli silti harvinaisen kova, jopa yli puolet liikevaihdosta. Seiskan mukaan Vikmanin yhtiö teki puolessa vuodessa 92 000 euron liikevaihdon, josta kertyi kulujen jälkeen voittoa 46 473 euroa.

Seiska on uutisoinut ahkerasti Vikmanin ja ex-puolisonsa Dannyn, 79, uudelleen lämmenneistä väleistä. Kaksikko esimerkiksi bongattiin tammikuussa laivalla Vikmanin keikan jälkeen, ja he kuulemma myös menivät hyttiinkin yöksi yhdessä. Seiska onkin viritellyt Dannyn, Erikan ja Dannyn luona Kirkkonummella asuvan Helmi Loukasmäen, 20, välille kolmoisdraamaa.

Alla Vikmanin julkaisema kuva laivalta.

Lähde: Seiska

SUOSITUIMMAT