Seiska: Entinen kiinteistökuningatar Kaisa Liski nauraa tuomiosta saamalleen yli 400 000 euron velalle


Televisiosta ”kiinteistökuningattarena” tunnetuksi tullut Kaisa Liski, 52, on puinut oikeudessa sopimuskiistaa entisen työnantajansa Uudenmaan Vivan kanssa. Kiista syntyi, kun Liski perusti työsuhteensa aikana vuoden 2016 alussa oman uuden yrityksen, johon hän vei mukanaan Vivan työntekijöitä.

Joulukuussa 2018 käräjäoikeus määräsi Liskin maksamaan Vivalle noin 670 000 euroa sopimussakkoja, korvauksia, velkoja ja oikeudenkäyntikuluja.

Liski valitti asiasta hovioikeuteen, jossa korvaussummat pienenivät jonkin verran, mutta hänelle lankeaa maksettavaksi ainakin Vivalle yli 400 000 euroa. Vaikka ennen joulua Liski sai vielä rajoitetun valitusluvan korkeimpaan oikeuteen sopimussakosta, Seiskan mukaan hovioikeuden tuomio jää pääosin voimaan.

Liski toimii nykyisin Riihimäellä Kaisan lounasravintolan emäntänä.

– Nauroin tuossa juuri, kun sain vanhoja maksamattomia juttuja luettavaksi ja mietin, kuinka monta vuotta vanhoja ne oikein olivat, Liski hekotteli Seiskalle.

– En edes pysty enää sanomaan, montako vuotta tämä on kestänyt. Sehän tässä on ihan hullua.

Kolme ja puoli kuukautta auki ollut ravintola pyörii Liskin mukaan hyvin. Hän kertoi Seiskalle oppineensa, että rahasta ei kannata enää puhua.

– Ei sitä kyllä olekaan, joten ei siitä paljoa puhuttavaa ole.

Lähteet: Seiska, Yle

Kuva: Instagram

SUOSITUIMMAT