Seiska: Harri Olli pahoinpiteli ex-vaimonsa sivullisen auttajan sairaalaan – ”yritti ajaa toisen auttajan päälle useita kertoja”


Seiskan mukaan poliisi pidätti tammikuussa entisen mäkihyppääjän Harri Ollin, 37, Lahden Metsäkankaalla tapahtuneen rajun selkkauksen jälkeen.

Silminnäkijät kertoivat Seiskalle, että Olli oli S-marketin parkkipaikalla palauttamassa ex-vaimolleen yhteistä lasta, kun parin välille tuli niin raju riita, että kaksi sivullista joutui menemään väliin, estäen Ollia pääsemästä ex-vaimonsa kimppuun.

Silminnäkijöiden mukaan Olli raivostui väliintulosta niin, että meni autoonsa ja ”yritti ajaa toisen auttajan päälle useita kertoja”. Sitten hän seurasi paikalta kävellen poistunutta toista auttajaa ja hakkasi miehen sairaalakuntoon.

– Uhri leikattiin sairaalassa, mutta onneksi hän pääsi jo kotiin, Seiskalle kerrotaan.

Seiskan mukaan poliisi piti Ollia selkkauksen vuoksi putkassa muutaman yön.

Mäkihyppyurallaan MM-hopeaa sekä kaksi MM-joukkuemitalia ja kolme maailmancupin osakilpailua voittanut Harri Olli on saanut aiemmin ehdollisia sekä ehdottomia vankeustuomioita mm. pahoinpitelystä ja rattijuoppoudesta. Vankilassa hän ei kuitenkaan ole istunut, sillä hän sai suorittaa neljän ja puolen kuukauden ehdottoman tuomion yhdyskuntapalveluna vuonna 2013.

Lähde: Seiska

SUOSITUIMMAT