Seiska: Kansanedustaja epäiltynä viime yönä Helsingissä tapahtuneesta ammuskelusta


Seiskan tietojen mukaan istuvaa kansanedustajaa epäillään törkeästä pahoinpitelystä ja ampuma-aserikoksesta.

Lehden tietojen mukaan kaksi kansanedustajaa oli istunut iltaa torstaina 25. huhtikuuta Helsingissä Bar Ihkussa. Toinen kansanedustaja olisi ampunut aseella Helsingin keskustassa, kun kaksikko oli jo poistunut yökerhosta.

Seiskan tietojen mukaan ase oli luvallinen.

Lehti on yrittänyt tavoitella kyseistä kansanedustajaa, mutta hänen puhelimensa on kiinni. Seiska oli tavoittanut henkilön seurassa olleen toisen kansanedustajan, mutta hän ei ollut halunnut kommentoida asiaa.

Seiskan julkaiseman uutisen jälkeen perussuomalaisten puoluesihteeri Harri Vuorenpää teki X-palvelussa tapahtuneeseen viittavan julkaisun.

– Saamamme tiedon mukaan puolueemme kansanedustaja on ollut osallisena viime yönä Helsingissä tapahtuneessa välikohtauksessa. Tapahtumien kulku on tällä hetkellä epäselvä. Poliisi selvittää tapahtunutta ja odotamme lisätietoja. Tiedotamme heti, kun tiedämme enemmän, Vuorenpää kirjoittaa.

EDIT klo 20.52: Vuorenpää on vahvistanut Iltasanomille, että kyseinen kansanedustaja on Timo Vornanen. Perussuomalaisten ensimmäisen kauden kansanedustaja on ammatiltaan poliisi.

 

SUOSITUIMMAT