Seiska: Perheellinen kansanedustaja Matias Mäkynen iski 20v naisen – näin tapaus eteni


Viime marraskuusta alkaen Vaasassa on kohistu tapauksesta, jossa pääosassa ovat perheellinen kansanedustaja Matias Mäkynen, 32, ja 20-vuotias naisopiskelija.

Seiskalle kerrottiin, että tapaus sai alkunsa marraskuun viimeinen lauantai Fontana Club -yökerhossa.

– Television ajankohtaisohjelmien vakiokasvoksi noussut Matias saapui yllättäen opiskelijoiden suosimalle klubille. Monet tunnistivat viiksekkään poliitikon, joten hän sai pian yllin kyllin juttuseuraa.

NYT HUIPPUEDULLISESTI TOPPAVAATTEET SUOMALAISESTA LUOTETTAVASTA VERKKOKAUPASTA! ALENNUKSET JOPA -70%. TUTUSTU JA IHASTU!

– Matias jutteli kaunottaren kanssa tiiviisti pari tuntia. Kansanedustaja myös osti tälle useita drinkkejä. Kaksikon läheiset välit herättivät paikallaolijoissa kiinnostusta, joten heistä ryhdyttiin räpsimään salaa kännykkäkuvia.

Asia ei jäänyt tähän, vaan kaksikko lähti varman lähdetiedon mukaan klubilta ja he suuntasivat vanhaan vihreään puutaloon, jossa on Matiaksen Vaasan koti. Maria-vaimo oli tuolloin Lahden asunnolla.

– Opiskelija on kertonut lähipiirilleen, että he viettivät intiimiä hetkiä kansanedustajan kotona. Kaksikko oli päätynyt vielä aamuyöllä nuoren naisen asunnolle ylioppilaskylään.

Lähde: Seiska

SUOSITUIMMAT

Käärijän biisiä kuunneltu 70 miljoonaa kertaa – näin paljon hän saa siitä rahaa

Käärijän Cha Cha Cha -biisiä on tähän mennessä kuunneltu Spotifyssä yli 70 miljoonaa kertaa. Se tiedetään, että Spotify-suorastriimauspalvelu maksaa...

Mikko Alatalon lapsenlapsi pyrkii Miss Suomeksi – katso kuva!

Miss Suomi -kilpailun semifinalistit julkistettiin 7. kesäkuuta Helsingissä. Jatkoon pääsi 20 kaunotarta. Heidän joukossaan on muun muassa Mikko Alatalon...

HS: Minna Haapkylän näpistyskohussa yllätyskäänne

Minna Haapkylän uutisoitiin hiljattain saaneen sakkorangaistuksen näpistyksestä, petoksesta ja vahingonteosta. Nykyisin tuottajana toimiva oli muun muassa liimannut Prismassa arvokkaan lohifileen päälle edullisemman...

Minna kuuli Prisman sovituskopista outoa voihketta – kysyi suoraan ”mitä siellä tehdään!”

Minna kertoo hauskasta kesäpäivästään länsisuomalaisessa Prismassa. Minnan tarina julkaistiin paikallisessa Facebook-ryhmässä. -Joo olin tossa vaateosastolla ja kuulin ihme voihkintaa...

Poliisille selvisi totuus: 4-vuotiaan kohtalo Joensuussa karmaisee!

Poliisi ja ensihoito saivat eilen hälytyksen yksityisasuntoon Joensuun Rantakylässä. Viranomaiset löysivät asunnosta elottoman 4-vuotiaan lapsen. Lapsesta oli havaittavissa huomattavan...

Renny Harlin suloisessa yhteiskuvassa Coco-tyttärensä kanssa

Hiljattain elokuvaohjaaja Renny Harlin, 64, muutti perheineen Floridan Miami Beachille. Viime lauantaina Renny lisäsi sometililleen kuvan, jossa hänen vierellään on pieni Coco-tytär,...

Seiska: Satu Taiveaho ja Tatu-rakas erohuhujen keskellä – Tatu esiintynyt ilman kihlasormustaan

Entinen kansanedustaja Satu Taiveaho, 46, ja toimitusjohtaja Tatu Varpukari, 50, menivät kihloihin alkuvuodesta. Kevään aikana Seiskan toimitukseen on kuitenkin kantautunut huhuja, joiden...

Katso täältä! Janni Hussin ja Joel Harkimon upea hääkuva julki

Janni Hussi, 31, ja Joel Harkimo, 33, juhlivat tänään häitään. Seiskan tietojen mukaan julkkispari vihittiin Helsingin tuomikirkossa kello 13.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje