Seiska: Renne Korppila syytettynä baaritappelusta – uhrina ex-vaimo Iida Ketola


Seiska uutisoi ex-radiojuontaja Renne Korppilan olevan syytettynä baaritappeluun liittyen. Tapausta käsitellään oikeudessa lokakuussa. Syytteen alainen nujakointi on tapahtunut vuonna 2019.

Seiskan selvityksen mukaan syytettyinä on viisi muuta miestä Korppilan lisäksi. Ainoa asianomistaja on hänen ex-vaimonsa Iida Ketola. Korppilaa ei kuitenkaan syytetä silloisen puolisonsa pahoinpitelystä.

Seiskan hankkimien tietojen mukaan Ketola oli mennyt väliin meneillään olleeseen tappeluun. Tässä yhteydessä häntä olisi lyöty tuopilla päähän. Korppila oli mennyt tämän jälkeen puolustamaan vaimoaan.

Tilanteessa kaksi miestä on menettänyt tajuntansa. Tapaukseen liittyy myös syyte huumausaineen käyttörikoksesta. Syyttäjä ei kuitenkaan kommentoi Seiskalle, ketä kyseinen syyte koskee.

Korppila ja Ketola ovat sittemmin ilmoittaneet eroavansa.

SUOSITUIMMAT

Tältä suomalaisten ulkonäköä arvostellut Anu Saagim näyttää nyt – katso tuoreet kuvat

Anu Saagimia ei ole juuri viime aikoina suomalaisissa otsikoissa näkynyt. Muutamia vuosia taaksepäin tilanne oli kuitenkin aivan toinen. Anun...

Keskisen kyläkaupassa ja S-kaupoissa myyty tuote vedetty myynnistä

Ruokavirasto on ilmoittanut Keskisen kyläkaupassa ja S-ryhmän kaupoissa myydyn tuotteen takaisinvedosta. Kyseessä on Gluteeniton hieno tattarijauho, jota on myyty...

Syksyn sävel -voittaja lohduttomana Hymylle: ”Kuolen pian”

Kaksinkertainen Syksyn sävel -voittaja Kyösti Roth, 69, on kertonut Hymylle traagisesta tilanteestaan. – Minulla on paha keuhkoahtauma, joten en...

Kolmivuotiaan käsi irtosi – lääkärien ihmeteko hämmentää, kuvalinkki ei ole herkille!

Kolmivuotiaan pojan onnettomuus on osoitus siitä kuinka paljon ihmiskunnan tulisi olla kiitollinen ja osoittaa suurta kunnioitusta lääketieteelle ja lääkäreille.

Mihin hävisi Loirin omaisuus? IS: 40 000 euroa velkaa

Muun muassa Iltasanomat on tänään uutisoinut elokuussa menehtyneen Vesa-Matti Loirin julki tulleesta testamentista. Asiakirjoista käy ilmi Loirin jaettavan omaisuuden suuruus.

IS: Loiri testamenttasi ex-vaimolleen jättisumman – lapsille soittimia

Iltasanomat ja Seiska on uutisoinut elokuussa menehtyneen Vesa-Matti Loirin testamentin sisällöstä. Siitä käy ilmi, että viihdetaiteilija halusi muistaa lastensa lisäksi entisiä puolisoitaan.

Apu: Marko Hietala, 56, ja Cami-rakas saivat lapsen!

Nightwish-yhtyeen entinen basisti-kitaristi ja laulaja Marko Hietala, 56, ja hänen vaimonsa Cami ovat saaneet tyttövauvan. Asiasta kertoo Apu-lehti. – Vauva on...

Nanna Karalahti paljastaa, miten sai avioliittonsa pelastettua

Nanna Karalahti on avannut sosiaalisessa mediassa hyvin henkilökohtaisiakin aiheita. Nyt hän on kertonut seuraajilleen, miten hän on saanut aviomiehensä Jere Karalahden kanssa...

Seiska: Annika Saarikko biletti riehakkaasti pikkujouluissa – kuvalinkki

Valtiovarainministeri Annika Saarikko, 39, vietti Keskustapuolueen pikkujouluja railakkaissa merkeissä Kuopion Apteekkari-ravintolassa. Paikalla ollut henkilö kertoi Seiskalle Annikan bilettämisestä:

Mikä yhdennäköisyys! Sanna Marin ja Uuden-Seelannin pääministeri näyttävät aivan sisaruksilta – kuva

Pääministeri Sanna Marin, 37, julkaisi eilen Instagram-tililleen kuvia Uuden-Seelannin vierailultaan. Hän kirjoitti postauksen yhteyteen seuraavaa: ”Oli ilo vierailla Uudessa-Seelannissa...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje