Seiska: Renny Harlinilla ja nuorella Johanna-rakkaalla vauvahaaveita


Bikini fitness -kilpailija Johanna Harlin (ent. Kokkila), 27, ja elokuvaohjaaja Renny Harlin, 62, hehkuvat rakkauden onnea.

Viime kesänä toisiinsa tutustunut ja alkuvuodesta kihlautunut pariskunta on edennyt suhteessaan nopeasti. Häitä pari suunnittelee viettävänsä syksyllä.

Seiska kertoo rakkauden kesästä nauttivan pariskunnan haaveilevan myös perheestä.

– Perhe on suurin haaveemme. Se on unelmamme ja tavoitteemme, kertoo Johanna.

Pariskunnalla on 35 vuotta ikäeroa, mutta sitä ei kuulemma edes huomaa.

– Emme noteeraa sitä missään asioissa koskaan. Olenhan niin hyväkuntoinen kaveri ja Johanna niin kypsä ikäisekseen! Ei ole mitään, mitä emme voisi tehdä yhdessä, Renny hehkuttaa Seiskalle.

Kiireisellä pariskunnalla on tekeillä muun muassa yhteinen elokuvaprojekti, jonka lisäksi Johannalla on omia haaveita kansainvälisten bikini fitness -kilpailujen saralla.

Rennyn ja Johannan tapahtumarikkaaseen elämään päästään piakkoin kurkistamaan mtv-palvelussa alkavassa The Harlins -realitysarjassa, jota kuvataan kuluvan kesän ja syksyn aikana.

Kuva: MTV

SUOSITUIMMAT