Seiska: Stefan Therman joutui pyytämään rahaa lainaksi joululahjaostosten vuoksi!

Ökyelämää viettävä Stefan Therman suuntasi Sofia Belórfin kanssa jouluksi Leville. Kaksikko on kertonut olevansa vain ystäviä, mutta matkan aikana muiden turistien näkemät riidat kertovat omaa kieltään parin kuumista tunteista.

Lomaa vietettiin luonnollisesti Thermanin luksushuvilalla. Sofia esitteli Instagramin stories-osiossa innoissaan lukuisia lahjaksi saamiaan luksusmerkkien kasseja, jotka tuskin olivat joulupukilta.

Thermanin tarjoama avokätinen joululoma ei kuitenkaan päättynyt tähän. Hän osti Seiskan tietojen mukaan Sofialle 2 000 euron lasketteluvälineet. Luonnollisesti ravintoloissa juhliminen ja syöminen kuului myös ohjelmaan.

Tästä syystä Seiskan printtilehdessä kuvailema puhelu näyttäytyy sangen erikoisessa valossa. Therman oli soittanut ravintolasta kaverilleen ja pyytänyt 500 euroa. Hän oli perustellut rahapulaa Sofian kalliilla suksilla.

SUOSITUIMMAT

14 miljoonaa lotossa voittanut mies Sastamalasta: ”Olen pelännyt voittoa”

Lotossa oli lauantaina yksi täysosuma ja onnekas pelaaja kuittaa tililleen käsittämättömät 14 miljoonaa euroa. Veikkaus on tavoittanut seitsemän oikein ruksineen Sastamalassa asuvan...

Kirsi Ylijoki, 53, löysi 20v nuoremman miehen – katso yhteiskuva

Näyttelijä Kirsi Ylijoki juhli viime viikolla 53-vuotissyntymäpäiväänsä. Hän julkaisi juhlan kunniaksi Instagramissa useita kuvia ja paljasti samalla löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden.

Piritta Hagmanin viime viikolla paljastettu suhde on jo ohi

Kerroimme perjantaina Seiskan uutisoinnin pohjalta, että Piritta Hagman on löytänyt rinnalleen uuden miesystävän. Kyseessä oli hevosalalla tunnettu miljonäärimies. Piritan...

Seiska: Suomalaisjulkkiksen ja miljonäärin avioliitto kesti 4kk – nyt suhde Piritta Hagmaniin!

Tuoreen Seiskan kannessa komeilee paljastus Piritta Hagmanin uudesta suhteesta. Kaunotar on lehden tietojen mukaan rakastunut hevosurheilun saralla hyvin tunnettuun miljonäärimieheen.

Apinarokkotartunta havaittu Pohjois-Karjalassa asuvalla henkilöllä

Siun Sote tiedottaa, että Pohjois-Karjalassa on todettu ensimmäinen apinarokkotartunta. Sairastunut henkilö on työikäinen ja hän on kotihoidossa. Tartuntaa ei...

Tältä näyttää Michael Monroen Johanna-vaimo – katso kuva

Michael Monroe ei juurikaan tuo yksityiselämäänsä julkisuuteen. Rokkikukko on kuitenkin tehnyt romanttisen poikkeuksen hääpäivän kunniaksi. Michael on julkaissut Instagramissa...

Tältä näyttää Diandran sisko – harvinaiset yhteiskuvat

Vuoden 2012 Idols-voittaja Diandra Flores, 27, julkaisi Instagramissa harvinaisia yhteiskuvia pikkusiskonsa Deirdren syntymäpäivän kunniaksi. – Hyvää syntymäpäivää @deirdreaurelia 🥳💚!! En pysty sanoin kuvailee mitä...

Syöpään sairastunut Heli Palsanmäki tilanteestaan Seiskalle: lopullinen tuomio kesällä

Heli Palsanmäki sai alkuvuodesta järkyttäviä uutisia, kun hänen kohdustaan löytyi rutiinitutkimuksessa neljän sentin kasvain. Syöpä oli ehtinyt levitä. Huutokauppakeisarin...

Kaupan kassalta kuului erikoista huutelua – syy saa hymyn huulille

Maarika on kertonut Facebookin Ei menny niinku Strömsössä -ryhmässä muutaman vuoden takaisesta sympaattisesta mokastaan. Tuohon aikaan kauppojen itsepalvelukassat olivat uusinta uutta. Maarika...

Milloin pitää hakeutua päivystykseen ja milloin terveysasemalle?

Rintaa puristaa. Uistin roikkuu korvasta. Puukko osui sormeen. Kuume kaatoi sänkyyn. Oksennus lentää eikä mikään pysy sisällä. Lonkkaan koskee ja kävely on...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje