Seiska: Suomalaiset tosi-tv-julkkikset puivat välejään käräjillä


Seiska tietää kertoa, että kahden Ex on the Beach -ohjelmasta tutun kaunottaren välien puinti alkoi eilen käräjäoikeudessa. Ainoa virallinen julkinen tieto on tällä hetkellä rikosnimike petos.

Julia Aaltonen, 19, ja Iita Anttonen, 22, ovat kuitenkin itse ruotineet tapausta useaan otteeseen Seiskan sivuilla. Naiset tutustuivat sarjan ensimmäisellä tuotantokaudella ja muuttivat kuvausten jälkeen yhteen asumaan. Sukset menivät kuitenkin ristiin jo parin kuukauden yhteiselon jälkeen.

Julia on kertonut ostaneensa Iitalle puhelimen osamaksulla, koska tämän luottotiedot ovat menneet. Julian mukaan toinen osapuoli ei kuitenkaan maksanut laskuja sovitusti. Hän pelkäsi menettävänsä omat luottotietonsa ja teki asiasta rikosilmoituksen.

Iita on puolestaan kertonut Seiskalle, että Julia olisi elänyt hänen piikkiinsä yhdessäasumisen aikana. Hän väittää maksaneensa niin vuokrat, baari-illat kuin ruokaostoksetkin.

Kyse ei ole kuitenkaan pelkistä raha-asioista, vaan kumpikin on selostanut tilanteen äityneen uhkailuksi molemmin puolin. Julian mukaan Iita on uhitellut lähettävänsä ”jotain porukkaa” murtautumaan hänen asuntoonsa. Iitan mukaan taas sekä Julia että hänen perheensä olisivat uhkailleet häntä.

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Tätä kuvaa Sanna Marin ei halunnut julki – katso kuva jutusta!

HBO Max -kanavalla nähdään pääministeri Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova kolmiosainen dokumenttisarja nimeltä Viisi valittua 9. kesäkuuta. Siinä seurataan viiden naisministerin elämää...

Yle: Tällä huvittavalla tavalla poliisi rajoittaa nuorison juhlimista

Tiesitkö, että poliisilla on sangen kekseliäs tapa rauhoittaa nuorison juhlimista? Tämä tapa on ollut esimerkiksi Espoossa käytössä jo viitisen vuotta. Keinoon turvaudutaan...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Oho! Antti Tuiskun uusi ura Espanjassa yllättää – tätä hän myy!

Uransa paketoinut Antti Tuisku ei jää makaamaan laakereillaan. Tiedossa on, että hän on opiskellut terapeutiksi, mutta toisenlaistakin bisnestä hän ryhtyy pyörittämään.

Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi bongattiin hyvin yllättävästä paikasta

Olisitko ikinä uskonut, että presidentti Tarja Halonen ja hänen puolisonsa Pentti Arajärvi pitävät tällaisesta musiikista? Pariskunta nimittäin nähtiin sunnuntaina Rammsteinin keikalla Helsingin...

Naiset avautuvat Seiskalle Markus Räikkösestä: Outo saunaseikkailumme!

Pääministeri Sanna Marinista eroa tekevä Markus Räikkönen on Seiskan mukaan viettänyt ahkeraa sosiaalista elämää. Seiskalle on avautunut nainen, jonka...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje