Shirly Karvisen Selviytyjät-voitto sai somemyrskyn aikaan – ”farssi”


Shirly Karvinen voitti sunnuntai-iltana Selviytyjät-ohjelman, jossa pudonneet kilpailijat äänestivät voittajan finaalikaksikosta. Ihmiset ryntäsivät joukolla sekä onnittelemaan että paheksumaan voittoa Karvisen sometilille.

Useat julkisuuden henkilöt kävivät onnittelemassa Karvisen voittoa hänen Instagram-sivullaan, jonne ladattiin kuva kilpailun osanottajista urakan jälkeen. Ihmiset ottivat negatiivisten kommenttiensa kohteeksi erityisesti formaattiin osallistuneita kilpailijoita ja julkkiksia, ilmaisten pettymyksensä, kun monen suosikki Paul ei voittanut.

– Farssi, kommentoi eräs pettynyt kommentoija

– Väärälle meni, kommentoi puolestaan eräs julkaisun nähnyt useaan kertaan

– Paul oli oikea selviytyjä, todetaan muutaman ihmisen toimesta

– Paul oli todellinen voittaja. Miten typerää oli kiusata häntä. Lapsellista ja kateutta parhainta kohtaan?😢 toteaa yksi kommentoija suruhymiön kera

– Niinku oikeesti, valehtelulla, kiusaamisella ja juonittelulla voittoon. En olis kuuna päivänä voinut uskoa, että näin tulisi käymään. Ohjelma on kiinnostanut aina, mutta tämä kausi osoitti sen ettei ole jatkossa katsomisen arvoinen. Ainoa, oikea selviytyjä olisi ollut Paul, purkaa tuntojaan lähes 1 800 tykkäystä mielipiteelleen saanut kommentoija

Vajaan vuorokauden aikana Karvisen julkaisua on kommentoitu lähes 800 kertaa. Kuva Selviytyjät-ohjelman kilpailijoista alapuolella.

Kuvat: Instagram / Shirly Karvinen, Miss Suomen kuvapankki

SUOSITUIMMAT