Stefan Therman paljasti totuuden Sofia Belórfin heilastelun alkamisesta


Kaikki viihteennälkäiset suomalaiset muistanevat vielä viime vuoden pääsiäisen tapahtumat. Tässä kuitenkin varmuuden vuoksi pikakelaus tapahtumista.

Stefan Therman lähti ajamaan riidan päätteeksi Hangon-kodistaan kohti Espoota riideltyään silloisen avopuolisonsa Martina Aitolehden kanssa. Martina soitti miehensä perään poliisit. Stefu kärähti matkalla rattijuopumuksesta sekä huumausaineiden käyttörikoksesta ja sai sittemmin ehdollisen vankeustuomion.

Pian pääsiäisen jälkeen Martina myönsi pariskunnan eronneen ja vahvisti Iltalehdelle Stefanilla olevan suhde Sofia Belórfin kanssa. Rakastavaiset kuitenkin kielsivät asian, Sofia Iltalehdelle ja Stefan Iltasanomille.

– Ei pidä paikkaansa. Kiistän tämän ehdottomasti. Olemme tunteneet Sofian kanssa kahdeksan vuotta ja hän on hyvä ystäväni. Olemme viime aikoina jeesanneet toisiamme, sillä meillä molemmilla on ollut yksityiselämässämme ongelmia. Meillä on sama kaveripiiri, joten siksikin meidät on nähty yhdessä, Stefu painotti Iltasanomille 13. huhtikuuta viime vuonna.

Viime yönä Instagramin stories-osioon ilmestyi kuitenkin mielenkiintoinen ilmoitus. Stefu nimittäin toivotteli ”Hyvää ensimmäistä vuosipäivää”. Viesti tuskin voi olla kenellekään muulle kuin Sofialle, joka julkaisi samoihin aikoihin itsestään kuvan seksikkäässä asussa juhlimaan lähdössä.

Ajankohdasta päätellen kaksikon seurustelu olisi alkanut virallisesti 8. huhtikuuta viime vuonna. Pitkäperjantai ajoittui vuosi sitten kymmenennelle päivälle.

Kuvakaappaukset Stefun ja Sofian julkaisuista alla.

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Tätä kuvaa Sanna Marin ei halunnut julki – katso kuva jutusta!

HBO Max -kanavalla nähdään pääministeri Sanna Marinin hallitusviisikosta kertova kolmiosainen dokumenttisarja nimeltä Viisi valittua 9. kesäkuuta. Siinä seurataan viiden naisministerin elämää...

Yle: Tällä huvittavalla tavalla poliisi rajoittaa nuorison juhlimista

Tiesitkö, että poliisilla on sangen kekseliäs tapa rauhoittaa nuorison juhlimista? Tämä tapa on ollut esimerkiksi Espoossa käytössä jo viitisen vuotta. Keinoon turvaudutaan...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Oho! Antti Tuiskun uusi ura Espanjassa yllättää – tätä hän myy!

Uransa paketoinut Antti Tuisku ei jää makaamaan laakereillaan. Tiedossa on, että hän on opiskellut terapeutiksi, mutta toisenlaistakin bisnestä hän ryhtyy pyörittämään.

Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi bongattiin hyvin yllättävästä paikasta

Olisitko ikinä uskonut, että presidentti Tarja Halonen ja hänen puolisonsa Pentti Arajärvi pitävät tällaisesta musiikista? Pariskunta nimittäin nähtiin sunnuntaina Rammsteinin keikalla Helsingin...

Naiset avautuvat Seiskalle Markus Räikkösestä: Outo saunaseikkailumme!

Pääministeri Sanna Marinista eroa tekevä Markus Räikkönen on Seiskan mukaan viettänyt ahkeraa sosiaalista elämää. Seiskalle on avautunut nainen, jonka...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje