Suomalainen julkkiskaunotar makaa letkuissa: Yritti päästä maailmasta pois!


Julkkiskaunotar Elena Vikström makaa espoolaisessa Jorvin sairaalassa letkuissa ja kertoo epätoivoisesta teostaan.

-Yritin riistää henkeni muttei se mitä ilmeisemmin onnistu Suomen litkuilla, hän kirjoittaa.

-Ihmiset ootteko huomanneet ikinä minussa että kasvoni hymyilevät mutta sydämeni itkee.

Kerta ei ole ensimmäinen. Joitakin aikoja sitten Elena kertoi itsetuhoisuudestaan ambulanssista käsin.

Elena kertoo vaikeuksiensa johtuvan siitä, kun julkkissuosioon noussut kaunotar oli vieraillut viime kesänä kotipaikkakunnallaan Puolangalla. Tuolloin hän joutui väkivaltaiseen tilanteeseen.

-En ole pystynyt olemaan enää aidosti oma suloinen itseni viime kesän Puolangan-reissun jälkeen. Käyn terapiassa ja syön päivittäin rauhoittavia. Silloin joku hullu nainen vei minulta koskemattomuuden eikä kukaan vieressä auttanut vaan istuivat kädet kädessä, Elena somettaa.

-Mietin miksi kukaan ei auttanut. Oliko joku yhteinen suunnitelma saada minut hengiltä. Onneksi sain tuolloin pidettyä tasapainoni. Vastapuolen raivo oli sillä mitalla että jos menetän tasapainon ja kaadun minut olisi luultavasti potkittu niin että olisin saanut pysyvän aivovamman, Elena suree.

Julkisuudesta tuttuja henkilöitä on ilmestynyt tsemppaamaan Elenaa, muu muassa julkkislääkäri Pippa Laukka.

-Elena, olet yksi upeimmista ja ainutlaatuisimmista naisista, joihin olen saanut tutustua. Olet ajatuksissani, lähetän sulle voimia, hän kirjoittaa.

 

SUOSITUIMMAT