Suomalaiset kokevat erikoista mässäilyhäpeää – tunnistatko itsessäsi samoja piirteitä?


Heli-niminen nainen kertoi hiljattain avoimesti Facebookissa kokemastaan häpeäntunteesta. Hän totesi olevansa ylipainoinen. Siitä syystä Heliä oli nolottanut tilata kaksi hampurilaisateriaa vain itselleen. Hän oli pelännyt kotiinkuljetusfirman kuskin reaktiota moiseen ahmimiseen.

Heli oli laittanut television ja radion pauhaamaan, jotta vaikuttaisi siltä, että asunnossa on muitakin syöjiä. Naisen hellyttävä tunnustus sai muutkin paljastamaan mässäilyyn liittyviä juonitteluitaan.

Kati myönsi maksaneensa useaan kertaan kaksi suklaalevyä erikseen. Näin homman saa vaikuttamaan siltä, että toinen levy on mukamas jollekin toiselle. Kia puolestaan kertoi lavastaneensa kebabin ja pizzan samalla kertaa ostamisen juomataktiikan avulla. Hän oli tilannut kylkeen kaksi erilaista limsaa, jotta kyseessä näyttäisi olevan kahden eri ihmisen makumieltymykset. Toista limsamakua hän ei voinut itse edes sietää.

Vähän vastaavaa juomajuonta on käyttänyt Milla. Hän on ostanut pillimehun turhan päiten ruokatilauksen yhteydessä harhauttaakseen myyjää. Elina puolestaan kertoi tuttavansa mässäilyhäpeästä. Tällä on kuulemma tapana tilata itselleen useampi pizza kerralla kotiinkuljetettuna. Tuttava kaivaa kaapista kenkiä eteisen lattialle ennen kuskin tuloa. Hei, pizzat tuli! -huhuilu tyhjään kämppään kruunaa lättylavastuksen.

Onko sinulla ollut vastaavia (turhia) häpeäntunteita pikaruokaan liittyen? Allekirjoittanut tunnustaa ajatelleensa hampurilaisravintolassa kolmen erilaisen sapuskan tilanneena, että eihän tuo työntekijä voi tietää sitä, että asun yksin.

Keskustelun bongasi ensimmäisenä Feissarimokat.com.

SUOSITUIMMAT

Rasmus Takaluoman äiti avautui Ylelle: ”Tämä antaa minulle helpotusta”

Puoli vuotta kadoksissa olleen 16-vuotiaan lapualaispojan Rasmus Takaluoman äiti on antanut koskettavan haastattelun Ylelle. Marika Tuominiemi summaa jutussa katoamisesta...

Tässä on juhannuksen sää – no huh huh!

Meitä kaikkia kiinnostaa miltä tuleva juhannus näyttää sään suhteen. Kysyimme asiaa Mikko E:ltä, jolla on pitkät perinteet osuvien sääennustusten...

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli: ”Kuinka sinä kehtaat!”

Uutisankkuri Piia Pasasen äiti kuoli hiljattain. Pasanen on avautunut surustaan muutamissa lehtihaastatteluissa, esimerkiksi Anna-lehdessä. Kaikki eivät ole sulattaneet asiaa,...

Tuksun miesseuralaisen tyyli on erikoinen – katso kuvalinkki!

Johanna Tukiainen kertoi somessa lähteneensä matkalle Yhdysvaltoihin. Tätä sopi epäillä, sillä rikoksista tuomituilla ei hevin ole USA:n mantereelle asiaa.

Terveysongelmien kanssa painiva Kerttu Rissanen teki radikaalin päätöksen

Kerttu Rissanen on kertonut avoimesti terveysongelmistaan sosiaalisessa mediassa. Nykyään liikuntaohjaajana työskentelevä Salkkarit-tähti on kamppaillut muun muassa vakavan raudanpuutoksen ja suolisto-ongelmien kanssa.

Mitä ihmettä – onko tässä kuvassa todella Riikka Purra?

Perussuomalaisten pomo Riikka Purra on julkaissut Instagramissa mielenkiintoisen lapsuuskuvan. Tai oikeammin nuoruuskuvan. – Tässä kuvassa olen juuri täyttänyt 15...

Vera Putina on kuollut!

Venäjän presidentti Vladimir Putinin äitinä tunnettu georgialainen Vera Putina on kuollut. Hän oli kuollessaan 97-vuotias. Asiasta uutisoivat lukuisat maailman...

Pippa Laukan tytär on äitinsä kaksoisolento – katso upea ylioppilaskuva!

Pippa Laukan tytär pääsi eilen ylioppilaaksi. Pippa on julkaissut Instagramissa kuvan, jossa vanhemmat poseeraavat valkolakitetun tyttärensä rinnalla.- Niin ylpeitä tästä upeudesta, Pippa...

Aurinko paistoi auton ikkunasta 28 vuotta – kuormurikuskin kasvot kertovat kaiken!

Moni meistä tietää, että aurinkorasvaa kannattaa käyttää, kun lokoilee auringossa. Sitä olisi kuitenkin syytä käyttää myös arkipäiväisessä elämässä, jos...

Mitä tälle nuorelle törkeälle mieskuskille pitäisi sinusta tehdä?

Poliisipartio oli suorittamassa nopeusvalvontaa Kuopion keskustan läheisyydessä perjantai-iltana, tiedottaa Itä-Suomen poliisilaitos. Partio mittasi tutkalla henkilöautolle nopeudeksi 147 km/h, kun...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje