Suomalaispoliisi kirjoitteli joulutunnelmissa: ”Jonkun ihmeen höpöheinän vaikutuksen alaisena”


Monet puurtavat joulun pyhätkin töiden parissa. Se ei silti tarkoita sitä, etteikö juhlatunnelmaan voisi antautua sorvinkin ääressä. Näin on toiminut ainakin eräs virkavallan edustaja, joka on kirjoittanut Meri-Lapin poliisin tuoreen raportin.

Hän on päätynyt kertomaan jouluaaton rikosepäilyistä hieman rennommalla tyylillä. Eihän jouluna kaiken tarvitse olla niin vakavaa, vaikka vakavista asioista puhutaankin.

– Harmaasilmäinen valkoparta istuu keinutuolissa ja katselee ympärillään olevaa hyörinää ja pyörinää. Keittiöstä leijailee valmistuvien jouluruokien herkulliset tuoksut ja pienet tonttumaiset askeleet kipittävät pitkin huonetta.

– Kohta olisi se vuoden kiireisin päivä. Ennen töihin lähtöä voisi kuitenkin vielä katsoa, miten siellä Meri-Lapin poliisilla on jouluaatto alkanut (…) Tontut ovat kyllä ahkerasti kierrelleet, mutta kyllä jokapäiväisestä poliisilaitoksen raportista on ollut vuoden aikana hyötyä, miettiessä sitä, että ketkä ovat olleet kiltisti ja ketkä vähemmän kiltisti. Joidenkin kohdalla välillä tuntuu, että loppuvatkohan risut metsästä, kun tontut niitä joka vuosi heille pakkaavat, poliisi sanailee.

Hän jatkaa jouluista tyyliään kertoessaan poliisin haaviin jääneestä rattijuoppoepäillystä.

– Tervolassa poliisipartio pysäytti henkilöauton myöhään torstai-iltana. Hyvä, että tarkastavat missä kunnossa siellä ajellaan. Tontut ovat kertoneet pukillekin, että jotkut ajavat jonkun ihmeen höpöheinän vaikutuksen alaisena tai saatika sitten liian monen tömpsyn jälkeen. Pukille ainakin aina on joulumieli riittänyt reen kuljettamiseen.

– Tälle kuljettajalle olikin tehty tuollainen testi, joka oli näyttänyt positiivista tulosta bentsop… bentsod… nyt pitää kyllä laittaa jo silmälasit päähän. Bentsodiatsepaamille!

Kemissä oli puolestaan tavattu kaveri, joka oli yrittänyt esittää sangen anteliasta miestä, mutta totuus oli poliisin epäilyn mukaan aivan päinvastainen.

– Partio on näemmä käynyt aattoyönä myös Kemissä Hepolassa tarkastamassa auton vetokoukussa olevia polkupyöriä. Siellä nuori mies on ollut joulutunnelmissa ja hän on kertonut ostaneensa polkupyörät joululahjaksi. Sehän on hienoa, kun näin ovat ihmiset anteliaita joulun aikaan. Nopeasti oli kuitenkin käynyt ilmi, että pyörät ovat ilmoitettu varastetuiksi. Niinpä tietenkin.

– Pitäisi antaa joulupukin hoitaa lahjojen hankkimiset, poliisi suosittelee raportissaan.

SUOSITUIMMAT

Kirja: Martina Aitolehti lataa Stefan Thermanista: ”Ihan persaukinen”

Tällä viikolla julkaistiin 40 vuotta täyttäneen Martina Aitolehden elämäkerta. Aitolehden ja Hippo Taatilan yhteistyössä kirjoittama kirja kantaa nimeä Martina - taistelija.

IS: Vesa-Matti Loirin ja ex-kihlattu Marita Hakalan viimeinen puhelu: ”Mä oon lähössä”

Vesa-Matti Loirin ex-kihlattu Marita Hakala muistelee viihdetaiteilijaa Iltasanomille antamassaan koskettavassa haastattelussa. Loiri ja Hakala olivat parisuhteessa 1990-luvun alussa neljän...

Tältä näyttää Roope Salmisesta eronneen Helmi-Leena Nummelan uusi mies – Hymyn kuvalinkki

Kerroimme aiemmin Hymyn uutisoinnin pohjalta, että Helmi-Leena Nummela on löytänyt rinnalleen uuden rakkauden. Kyseessä on senegalilaislähtöinen mies, joka toimii ravintoloitsijana Turussa.

Anna Puu avautui ahdistuksestaan: ”Oonko yksin?”

Laulaja Anna Puu avautui Facebookissa ahdistuksestaan liittyen tulevaan talveen. – Tässä ilmalämpöpumpun pauhatessa mietin ahdistuneena tulevan talven sähkölaskuja. Tuntuu,...

Lapsensa kanssa kadonneen Johanna Tukiaisen kirjoitukset ovat karua luettavaa

Seiska kertoi aiemmin tällä viikolla, että Johanna Tukiainen on hakenut tyttärensä Marja-äitinsä luota ilman lupaa. Ennen tapahtunutta Johanna ja Isabelle-tyttären isä olivat...

Mikko ja Beata Leppilammen häissä paljon julkkisvieraita, mm. Selänteet ja Kiira Korpi rakkaansa kanssa – katso kuvat!

Mikko ja Beata Leppilampi menivät salaa naimisiin jo viime vuoden elokuussa hyvissä ajoin ennen esikoispoikansa syntymää. Häitä kuitenkin juhlittiin vasta tänä vuonna...

Tältä näyttää Maria Veitolan Jotti-puoliso – harvinaiset yhteiskuvat

Tv-toimittaja Maria Veitola, 49, on seurustellut jo 11 vuoden ajan Jotti-puolisonsa kanssa, mutta parista ei ole nähty juurikaan yhteiskuvia.

Anne Heche, 53, menehtyi järkyttävän auto-onnettomuuden jälkeen – hurja vauhti paljastuu videolta

Näyttelijä Anne Heche, 53, kuoli perjantaina, kun hänen hengityskoneensa kytkettiin pois päältä. Viikkoa aiemmin Heche joutui järkyttävään onnettomuuteen,...

Syöpään sairastunut Susanna Juntunen joutui leikkaukseen: ”En jaksaisi enää kipua”

Ex-missi Susanna Juntunen on kertonut avoimesti julkisuudessa sairastamastaan kohdunkaulansyövästä. Kasvain löydettiin kaikeksi onneksi ajoissa vuonna 2020 ja syöpä saatiin selätettyä.

Sanna Marin juhli festareilla 8 euron glittermekossa – katso kuvat

Pääministeri Sanna Marin (sdp) juhli viikonloppuna Flow-festivaalilla. Ennen juhlahumua Marin osallistui festarin järjestämään paneelikeskusteluun musiikkialan tilanteesta. Keskustelussa olivat mukana...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje