Suvi Teräsniskan avioliiton tila selvisi: Näin Suvi kertoo


Laulaja Suvi Teräsniska perui käytännössä kaikki kevään keikkansa tammikuussa. Tästä alkoivat mystiset kuiskuttelut Suvin avioliiton tilasta; laulaja kun on kertonut kuormittavasta arjesta ja parisuhteen haasteista aiemminkin.

Lisäpotkua juorut ottivat siitä, kun Suvi myyskenteli kirpputorilla perheen tavaroita.

Nyt Suvi on palailemassa jo keikoilleen. Hänellä oli jo muuan yksityiskeikka ja parin päivän päästä hän esiintyy Nokia Areenalla Yö-yhtyeen juhlakeikalla.

Kotioloissakin näyttää rauhoittuneen.

Seiska kertoo, että kriisi näyttää hellittäneen. Lehden mukaan Suvi bongattiin helmikuussa aviomiehensä Simo Aallon kanssa Erinin konsertista. Seiskan silminnäkijöiden mukaan heillä näytti olevan hauskaa keskenään.

Pitkästä aikaa Suvi on myös päivitellyt Instagramin stories-osuuteen kuulumisiaan.

-En ole tänne pitkään aikaan mitään höpissyt… En siis laittanut verhoja eilen illalla ollenkaan kiinni ja molemmat todettiin Simon kanssa, että olipa mahtavaa herätä niin, että aurinko herätti, Suvi kertoi viikon aluksi.

-Täällä kotona ollaan vaan olla möllötetty. Hieman käyty mökillä ja pohjoisessa mummolassa, tai siellä vähän hiihtolomaa viettämässä. Tämänviikkoisen konsertin jälkeen omat keikkani starttaavat kesäkuun alussa, eli kesällä palataan ihan normihommiin!

Lue myös: Suvi Teräsniska kertoi yhden aikakauden päätöksestä

Lue myös: Seiska: Kriisin keskellä vellonut Suvi Teräsniska bongattiin miehensä kanssa

SUOSITUIMMAT

16v Rasmus Takaluoman etsinnöille musertava päätös

Poliisi järjesti tällä viikolla mittavan operaation viime marraskuussa kadonneen Rasmus Takaluoman löytämiseksi. Kadonnutta etsittiin 24.-25. toukokuuta Lapuan keskustasta ja...

Tältä näyttää Erika Vikmanin uusi iäkkäämpi miesystävä – Seiskan kuvalinkki

Erika Vikman on vahvistanut julkisuudessa löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden. Laulaja ei ole kuitenkaan halunnut kertoa uudesta rakkaastaan mitään sen tarkemmin, koska kyseessä...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

Oho! Kauniskasvoinen Susanna Laine hakeutuu yllättävään operointiin

Suosikkijuontaja Susanna Laine tuntuu omaavan kaikki klassiseen kauneuteen liitettävät piirteet. Hänellä on symmetriset kasvot, isot silmät, upeat hiukset ja täydellinen hymy.

IL: Tauski Peltonen joutui rajuun liikenneonnettomuuteen

Tauski Peltonen joutui perjantaina 26. toukokuuta rajuun liikenneonnettomuuteen ollessaan matkalla keikkapaikalle. Asiasta kertoo Iltalehti. Autoa oli ajanut Tauskin Jimmy-poika...

IL: Vantaalla putosi jälleen henkilö parvekkeelta samassa taloyhtiössä!

Iltalehti uutisoi Vantaan Tikkurilassa torstai-iltana 25. toukokuuta tapahtuneesta onnettomuudesta. Henkilö oli pudonnut kerrostalon neljännessä kerroksessa sijaitsevalta ranskalaiselta parvekkeelta. Itä-Uudenmaan...

Tuija Pehkonen julkaisi pysäyttäviä kuvia sairaalasta – käännytettiin päivystyksestä

Tuija Pehkonen ja hänen puolisonsa Eero Ettala odottavat lasta. Pienokaisen laskettu aika on syksyllä. Suosikkijuontaja onkin julkaissut kevään aikana Intagramissa lukuisia kuvia,...

Oho! Marinin ex-mies Markus Räikkönen julkaisi yllättäviä kuvia

Sanna Marin ja Markus Räikkönen ilmoittivat hiljattain hakeneensa avioeroa. Kumpikin osapuoli on ikävästä uutisesta huolimatta esiintynyt sosiaalisessa mediassa sangen hyväntuulisena.

Seura: Maria Lund kulkee sokeripalat rintsikoissaan – tässä syy

Maria Lund kertoo Seura-lehden haastattelussa sangen erikoisesta tavastaan. Hän nimittäin tunkee usein ennen esiintymistä sokeripaloja rintaliiveihinsä. Syynä on esiintymisjännitys.- Jännitykseen minua auttaa...

Pia Lamberg synnytti vain 2 kk sitten – katso äimistyttävä kuva!

Pia Lambergin ja hänen aviomiehensä Keithin esikoinen syntyi helmikuussa. Pikkuinen poika sai nimekseen Kai, joka sointuu niin suomalaisten kuin yhdysvaltalaistenkin sukulaisten suuhun.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje