Syyte: Ex-rakas huumasi JP Kukkosen!


Kauramiljonääri JP Kukkosen ja hänen entisen naisystävänsä suhteen käänteitä puitiin torstaina oikeudessa.

Oikeudenkäynnistä ensimmäisenä uutisoineen Iltasanomien mukaan Kukkosta syytetään ex-rakkaansa pahoinpitelystä. Teko olisi tapahtunut kesällä 2020, jolloin kaksikko oli vielä parisuhteessa. Tilanteeseen on syyttäjän mukaan liittynyt muun muassa naisen kaulasta kaksin käsin kiinni pitämistä.

Iltasanomien selvityksen mukaan samaa naista syytetään puolestaan Kukkosen pahoinpitelystä. Teot olisivat tapahtuneet kesäkuussa 2019 ja elokuussa 2020. Lisäksi naista syytetään Kukkosen kiristyksestä.

Iltasanomien läpikäymässä haastehakemuksessa kuvaillaan, että entinen naisystävä olisi muun muassa ”ruumiillista väkivaltaa tekemättä saattanut silloisen miesystävänsä tiedottomaan tilaan tämän kodissa laittamalla Kukkosen juomaan tämän tietämättä rauhoittavia lääkkeitä tai unilääkkeitä siten, että Kukkonen on menettelyn seurauksena juomaa juotuaan menettänyt tajuntansa tai nukahtanut.”

Seiska uutisoi, että Kukkosen pahoinpitelystä syytetty ex-rakas on koulutukseltaan juristi.

SUOSITUIMMAT