Talouselämä: Cheekin bisneksellä miljoonatappiot viime vuosina – tilanne nyt vielä karumpi


Cheek eli Jare Tiihonen on mukana helsinkiläisessä yökerhobisneksessä, jonka taloudellinen tulos on ollut kehnoa. Tiihonen omistaa 20 % helsinkiläisestä yökerho Skohanista, jonka tappiot ovat miljoonaluokkaa.

Talouselämän mukaan Skohan Oy:n vuoden 2019 tilinpäätöksessä yhtiön bruttotulos laski vuoden 2018 2,2 miljoonasta 13 % 1,1 miljoonaan euroon.

Alma Talentin analyytikko Ari Rajala arvioi firman kannattavuuden heikoksi, koska käyttökate oli 53 000 euroa miinuksella, eivätkä liiketoiminnan tuotot kattaneet edes juoksevia toimintakuluja. Edellisvuonna käyttökatteen miinus oli 44 000 euroa.

Viime vuoden liiketulos oli tappiolla 431 000 euroa ja kumulatiivinen tappio kolmelta toimintavuodelta kasvoi 1,36 miljoonaan euroon. Rajalan mukaan yhtiön likviditeetti on kriittisillä tasoilla.

Jare Tiihosen 20 prosentin lisäksi Skohanista omistaa ravintolakonserni NoHo Partners 75 % ja Blockfest-festivaalia pyörittävä Kalle Kallonen 5 %.

Pääomistaja NoHo Partnersin liiketoimintajohtaja Eemeli Nurminen kertoi Talouselämälle, että yhtiö kärsii muiden mukana suuresti koronarajoitteista, mutta tavoitteena on avata yökerho heti, kun se on turvallista.

Vuoden 2018 tilinpäätöksessä Skohanilla oli 816  000 euroa pitkäaikaista ja 1,2 miljoonaa euroa lyhytaikaista konsernilainaa.

Lähde: Talouselämä

Kuva: Instagram

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentti
Kirjoita tähän nimesi

SUOSITUIMMAT