Tee itse syntisen hyviä suklaakonvehteja


Suklaa kuuluu parhaiden nautintoaineiden joukkoon, ja sitä kuuluu syödä harkiten. Itsetehdyt suklaakonvehdit ovat siis mitä parhain lahjaidea.

Suomalaiset kuuluvat Euroopan innokkaimpiin suklaan syöjiin. Suklaata kuluu rasiatolkulla etenkin joulupyhinä. Suklaarasia kuului joulupukin lahjakonttiin jo 1870-luvulla. 

Maya-intiaanit olivat ensimmäisiä kaakaopapujen viljelijöitä. He valmistivat pavuista kitkerää Xocaotl-juomaa, jota maustoivat muun muassa chilillä.

Eurooppaan ensimmäiset kaakaopavut saapuivat arviolta vuonna 1544, jolloin Kekchi-intiaanien valtuuskunta tuli tapaamaan Espanjan kruununprinssiä. Suklaajuoma saavutti suuren suosion hovissa. Sitä tarjottiin kylmänä ja maustettiin chilin asemasta sokerilla, kanelilla, manteleilla ja pähkinöillä.

Kaakaon suosio levisi Espanjasta muualle Eurooppaan 1600-luvulla.  Ranskassa sitä juotiin vain kuninkaan hovissa, mutta Englannissa se levisi kahviloiden suosikkijuomaksi 1650-luvulla.

Hollantilainen Coenraad van Houten keksi puristimen, jolla rasva erottamaan irrottamaan kaakaomassasta. Hän ideoi, kuinka massasta saadaan kaakaojauhetta.

Ensimmäiset suklaarasiat ilmestyivät kauppoihin Englannissa vuonna 1863. Suomessa suklaata valmisti ensimmäisenä Brunbergin edeltäjä A. W. Lindforsin leipomo vuodesta 1871 alkaen. Karl Fazer aloitti puolestaan suklaan valmistamisen vuonna 1894. Edelleen suosittua Da-Capo -patukkaa on valmistettu vuodesta 1916 alkaen. Fazerin Sinistä ryhdyttiin valmistamaan vuonna 1922. Brunbergin suukot ilmestyivät kauppoihin 1950-luvulla.

Suklaan terveysvaikutuksia on liioiteltu, eikä se kuulu ravitsemussuosituksiin. Suklaassa on paljon kovia rasvoja, joiden runsas käyttö voi johtaa sydän- ja verisuonitauteihin. Tumma suklaa sisältää vähemmän sokeria ja siinä on enemmän terveysvaikutuksia. Joidenkin tutkimusten mukaan tumman suklaan kohtuullinen syöminen auttaa ehkäisemään sydänkohtauksia ja aivohalvauksia. Hyödyt ovat ainoastaan suklaassa, jossa on vähintään 70 prosenttia kaakaota.

Suklaan nauttimisen hyödyiksi voi laskea sen tuottaman mielihyvän. Suklaa piristää, etenkin kaamosaikana.

Suloisia suklaakonvehteja lahjapakettiin

Suklaakonvehtien tekeminen on helppoa kuin heinänteko. Niiden tekemiseen tarvitset silikonimuotteja, taloussuklaata sekä haluamiasi täytteitä. Esimerkkiresepteissä täytteinä on cashew-pähkinää, kuivattua karpaloa, kinuskia sekä vadelmaliköörin sivutuotteena syntyneet marjat. Konvehdit voit pakata tyhjään, puhdistettuun suklaarasiaan, jonka kannen olet koristanut uudella kuvalla.

suklaakonvehdit-1

Vadelmaliköörikonvehdit

150 grammaa tummaa suklaata

50 grammaa vodkassa ja sokerissa marinoituneita vadelmia

Kinuskikonvehdit

150 grammaa maitosuklaata

50 grammaa kinuskia

Cashew-karpalokonvehdit

150 grammaa maitosuklaata

50 grammaa pähkinä-marjaseosta

Tee näin:

– Pilko suklaa pienempään kattilaan, jonka nostat vesihaudekattilan päälle. Kun suklaa on lähes kokonaan sulanut, nosta kattila pannunalusen päälle ja sekoita tasaiseksi massaksi.

– Kaada suklaamassaa muottien pohjalle. Lisää haluamaasi täytettä, ja täytä muotti suklaamassalla.

– Peitä muotit tuorekelmulla ja kylmään jäähtymään.

– Kumoa konvehdit seuraavana päivänä muoteistaan, ja asettele ne kauniisti koristelemaasi kierrätysrasiaan.

Ylin kuva: Pixabay

SUOSITUIMMAT