Torissa ja Facebookissa ihmisiä huijanneelle porilaisnaiselle vankeustuomio


Nettipetoksia tehtaillut nainen on saanut vankeustuomion.

Noin 35-vuotias porilaisnainen möi vuosien ajan tuotteita Tori.fi-sivustolla ja Facebookin myyntiryhmissä, toimittamatta asiakkailleen mitään.

Nainen on nyt saanut vankeustuomion laajasta nettipetosten sarjasta, kertoo Yle.

Tuomion taustalla on lähes 140 kauppaa, joita nainen tehtaili myyntisivustoilla. Kerta ei ollut naiselle ensimmäinen, vaan hänet on tuomittu jo viime vuonna vastaavasta rikoksesta.

Naisen teki petoksia kolmen vuoden ajan, vuosina 2019–2021. Hän myi muun muassa merkkivaatteita ja kodin tavaroita.

Suurin osa naisen haltuunsa saamista maksuista oli pieniä, mutta joukkoon mahtui myös joitakin yli sadan euron ostoja.

Satakunnan käräjäoikeus tuomitsi huijarin vuoden ja kahdeksan kuukauden vankeusrangaistukseen. Tuomio ei ole vielä lainvoimainen.

Valppautta nettikauppoihin

Internet on erilaisia huijauksia pullollaan. Yksi yleisistä keinoista rahan vilpilliseen ansaitsemiseen on nimenomaan olemattomien tuotteiden myyminen. Suomen suosituimmalla kauppapaikalla, Tori.fi-sivustolla, tehdään lähes 20 000 kauppaa päivässä, ja joukkoon mahtuu monenlaisia kaupustelijoita.

Tori pyytää käyttäjiltään valppautta kaupankäyntiin, vaikka valtaosa yksityishenkilöiden välisestä kaupasta sujuukin niin kuin pitää – Torin mukaan vain promillen murto-osa on petollista toimintaa.

Esimerkiksi ostoilmoituksia laatineen kannattaa pitää silmät auki, varsinkin jos ilmoitukseen vastanneella henkilöllä on tarjolla haluttu tuote houkuttelevan edullisella hinnalla.

Varuillaan kannattaa tuotteiden ostamisen lisäksi olla myös niitä myydessä. Poliisi kertoo MTV:n ohjelmassa yleistyneestä huijauksesta, jossa myytävästä tuotteesta kiinnostunut ehdottaa erillisen kuljetuspalvelun käyttöä, jota varten myyjän täytyisi siirtää rahaa.

Kaupat kannattaa hoitaa aina kasvotusten, mikäli tämä on mahdollista.

Lähteet: Yle, MTV

Kuva: Unsplash

SUOSITUIMMAT

Seiska: Piritasta eronnut Niklas Hagman löysi uuden rakkaan!

Seiska tietää kertoa, että entinen jääkiekkoilija Niklas Hagman on löytänyt elämäänsä uuden rakkauden. Hänen on nähty lomailevan Kreikassa näyttävän vaaleaverikön kanssa. Kaksikko...

Seiska: Roope Salmisen salattu avopuoliso on Sannin ex-rakas – tässä rakastavaisten muut eksät

Juontaja-muusikko Roope Salminen ei ole viime aikoina kommentoinut yksityiselämäänsä julkisesti eikä mahdollista puolisoaan, mutta Seiska uutisoi varmana tietona, että Salminen asuu yhdessä...

Seiska: Vesa-Matti Loirin terveysongelmat pahenivat tragedian myötä

Kerroimme aiemmin tällä viikolla Seiskan uutisoinnin pohjalta, että Vesa-Matti Loiri, 77, on joutunut sairaalahoitoon. Viihteen monitaituri on kärsinyt...

Seiska: Johanna Tukiainen sieppasi tyttärensä! Pakomatkalla poliisi perässään

Poliisi etsii Johanna Tukiaista, 44, jota syytetään tyttärensä sieppaamisesta, uutisoi Seiska. Seiskan mukaan Tukiaisen puolitoistavuotiaasta tyttärestä tehtiin toukokuun alussa...

Salkkarit-tähti meni naimisiin! Katso kuva persoonallisesta häätyylistä Seiskan kuvalinkistä

Seiskan kuvaaja on ollut todistamassa, kun Salatuista elämistä tunnetuksi tullut Petteri Paavola on astellut tuoreen vaimonsa kanssa kirkosta ulos.

Seiska: Johanna Tukiaisen äiti järkyttyi sieppauksesta: ”Kukaan ei pysty ymmärtämään, miksi he toimivat näin!”

Seiska uutisoi eilen maanantaina Johanna Tukiaisen, 44, siepanneen sijaishuoltajuuteen oikeudessa määrätyn puolitoistavuotiaan tyttärensä ja lähteneen karkumatkalle epäillysti ex-kihlattunsa, loviisalaisen Veijo Lallin, 61,...

Sointu Borg Seiskalle Diili-voittonsa lopputuloksesta: ”Mitä sitä turhia kiertelemäänkään”

Kun Sointu Borg voitti viime vuonna Diili-kilpailun, hän sai ohjelmassa luvatun palkinnon eli kehitysjohtajan pestin Jaajo Linnonmaan yhtiöihin. Borg...

31-vuotias Emmerdale-näyttelijä on kuollut

Näyttelijä ja muusikko Sam Gannon, 31, menehtyi yllättäen lomamatkalla Kaliforniassa Yhdysvalloissa. Tiedotusvälineiden mukaan Gannon oli Kaliforniassa sukuloimassa. Kuolinsyy ei...