Uskomaton golflyönti! Pallo sujahti katsojan paidan sisään


Golfin PGA Tourilla New Jerseyssä nähtiin perjantaina häkellyttävä liikerata japanilaisen Hideki Matsuyaman lyönnistä. Kuten yllä olevalta videolta näkyy, pallo pomppasi ensin korkealle pois radalta ja sitten kamera kadotti sen.

Katsojat ja selostajat eivät olleet uskoa silmiään nähtyään, minne pallo oli päätynyt. Se oli pahaa-aavistamattoman katsojan paidan sisällä! Mies kertoi, että pallo pomppasi kävelytien kiveyksestä hänen polveensa ja siitä paidan sisään.

Mies odotteli Matsuyamaa kärsivällisesti paikoillaan, jotta tämä pääsi merkkaamaan paikan seuraavaa lyöntiään varten. Kun mies lopulta ”vapautti” pallon, Matsuyama kirjoitti siihen nimikirjoituksensa ja antoi sen hänelle muistoksi.

Alla lyhyempi versio Matsuyaman pallon uskomattomasta seikkailusta.

Selostajat ihmettelivät, millä todennäköisyydellä näin voi käydä. Itse asiassa lähes yhtä uskomaton tapahtuma nähtiin vuonna 2014, kun Rory McIlroyn pallo päätyi katsojan shortsien taskuun. Vuonna 2012 Phil Mickelsonin lyönti pomppasi puun kautta miehen shortsien lahkeesta sisään. Mies oli maannut kentän laidalla ottamassa aurinkoa.

Alla video McIlroyn golfpallon taskutuksesta.

SUOSITUIMMAT