Uusi livekamera seuraa jopa 200-vuotiaiksi eläviä ja helmiä tuottavia simpukoita – ”En osaa kuvitella tätä hitaampaa viihdettä”


Jos esimerkiksi juhannuksena alkaa mennä liian lujaa, tahtia voi hidastaa imemällä mielenrauhaa WWF:n uudesta livekamerasta ja sen uskomattoman hitaasta toiminnasta. Luontoliven suora lähetys seuraa erittäin uhanalaisia raakkuja eli jokihelmisimpukoita.

Jopa 200-vuotiaaksi elävä raakku eli jokihelmisimpukka on Suomen pitkäikäisin eläin. WWF:n Luontolivessä seurattavat simpukat ovat saattaneet olla elossa jo ensimmäisen maailmansodan aikaan.

– Luvassa on uskomattoman hidasta, rauhoittavaa ja kaunista kuvaa simpukoista ja niiden elinympäristöstä. Toimintaa tuskin on luvassa. En osaa kuvitella tätä hitaampaa ja rentouttavampaa viihdettä, WWF:n suojelujohtaja Jari Luukkonen sanoo.

Raakku on vanha myös luonnonhistorian mittakaavassa – laji oli olemassa jo yli sata miljoonaa vuotta sitten, kun maapalloa kansoittivat dinosaurukset.

– On hurjaa ajatella, että laji, joka on ollut olemassa miljoonia vuosia, on muuttunut ihmisen toiminnan takia uhanalaiseksi silmänräpäyksessä, Luukkonen sanoo.

Suomessa raakku oli hyvin runsaslukuinen vielä sata vuotta sitten. Lajista oltiin tuolloin huomattavasti kiinnostuneempia kuin nykyään, ja siihen oli taloudellinen syy: jokihelmisimpukka tuottaa nimensä mukaisesti helmiä, joita pidettiin suuressa arvossa.

Tässä hieman esimakua WWF:n uuden livekameran seuraamista raakuista.

Raakkua uhkaavaan sukupuuttoon havahduttiin vihdoin 1955, jolloin laji rauhoitettiin Suomessa. Raakkukanta ei kuitenkaan elpynyt, sillä helmestys ei ollut sen ainoa uhka. Nykyään raakkua uhkaa etenkin sen elinympäristöjen, eli jokien ja purojen, kunnon heikentyminen. Muun muassa jokien patoaminen on kohtalokasta simpukoille, jotka ovat lisääntymisessään riippuvaisia paikallisista ja elinvoimaisista lohi- tai taimenkannoista. Raakun toukat kiinnittyvät aluksi kalan kiduksiin ja pudottautuvat ensimmäisen talven jälkeen joen hiekkapohjalle. Lohikalat ovat hävinneet patojen takia. Lisäksi jokien liettyminen voi haudata poikasia.

– Autamme raakkua tukemalla tutkimusta, edistämällä patojen poistoja, jokien ja purojen kunnostuksia ja vedenlaatua parantavia toimenpiteitä, Luukkonen sanoo.

WWF toteuttaa raakkukameran Metsähallituksen Luontopalvelujen käynnistämän SALMUS-projektin kanssa.

– Projektissa edistämme yhtistyökumppaniemme kanssa raakun suojelutyötä lajin esiintymiä kartoittamalla, uusia suojelumenetelmiä kehittämällä sekä hyvinvoivien virtavesien yleistä merkitystä korostamalla, projektin vetäjä Heikki Erkinaro sanoo.

Kamera on osa WWF:n Luontoliveä

Raakkukamera on osa WWF:n laajempaa Luontolive-palvelua, jossa seurataan suoria lähetyksiä suomalaisesta luonnosta. Tällä hetkellä Luontolivessä seurataan raakkujen lisäksi sääksien elämää. Aiemmin kamerat ovat taltioineet muun muassa saimaannorpan, ahman, kyyn, metsälintujen, metsäpeuran, liito-oravan ja järvilohen elämää. Lähetyksiä on katsottu yhteensä noin yhdeksän miljoonaa kertaa.

WWF on toteuttanut raakkukameran yhdessä Metsähallituksen johtaman SALMUS-projektin kanssa. Kameran teknisestä toteutuksesta vastaavat Live Eye ja Pukki Visuals. Vedenalaiskamera on hankittu osana Euroopan meri- ja kalatalousrahaston rahoittamaa Vauhtia vaellukseen -hanketta, jonka omarahoitusosuuden mahdollistaa Lassi Leppinen Säätiön merkittävä lahjoitus WWF:lle.

Lähetys löytyy osoitteesta https://wwf.fi/luontolive/raakku.

Kuva: Panu Oulasvirta

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommentti
Kirjoita tähän nimesi

SUOSITUIMMAT

16v Rasmus Takaluoman etsinnöille musertava päätös

Poliisi järjesti tällä viikolla mittavan operaation viime marraskuussa kadonneen Rasmus Takaluoman löytämiseksi. Kadonnutta etsittiin 24.-25. toukokuuta Lapuan keskustasta ja...

Tältä näyttää Erika Vikmanin uusi iäkkäämpi miesystävä – Seiskan kuvalinkki

Erika Vikman on vahvistanut julkisuudessa löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden. Laulaja ei ole kuitenkaan halunnut kertoa uudesta rakkaastaan mitään sen tarkemmin, koska kyseessä...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

Oho! Kauniskasvoinen Susanna Laine hakeutuu yllättävään operointiin

Suosikkijuontaja Susanna Laine tuntuu omaavan kaikki klassiseen kauneuteen liitettävät piirteet. Hänellä on symmetriset kasvot, isot silmät, upeat hiukset ja täydellinen hymy.

IL: Tauski Peltonen joutui rajuun liikenneonnettomuuteen

Tauski Peltonen joutui perjantaina 26. toukokuuta rajuun liikenneonnettomuuteen ollessaan matkalla keikkapaikalle. Asiasta kertoo Iltalehti. Autoa oli ajanut Tauskin Jimmy-poika...

Tuija Pehkonen julkaisi pysäyttäviä kuvia sairaalasta – käännytettiin päivystyksestä

Tuija Pehkonen ja hänen puolisonsa Eero Ettala odottavat lasta. Pienokaisen laskettu aika on syksyllä. Suosikkijuontaja onkin julkaissut kevään aikana Intagramissa lukuisia kuvia,...

IL: Vantaalla putosi jälleen henkilö parvekkeelta samassa taloyhtiössä!

Iltalehti uutisoi Vantaan Tikkurilassa torstai-iltana 25. toukokuuta tapahtuneesta onnettomuudesta. Henkilö oli pudonnut kerrostalon neljännessä kerroksessa sijaitsevalta ranskalaiselta parvekkeelta. Itä-Uudenmaan...

Oho! Marinin ex-mies Markus Räikkönen julkaisi yllättäviä kuvia

Sanna Marin ja Markus Räikkönen ilmoittivat hiljattain hakeneensa avioeroa. Kumpikin osapuoli on ikävästä uutisesta huolimatta esiintynyt sosiaalisessa mediassa sangen hyväntuulisena.

Seinäjokinen mies meni mökilleen – kaapista tehty löytö ällistytti, kuva!

Seinäjokinen mies lähti käymään mökillään, jossa oli viimeksi viettänyt aikaa joulun maissa eli pari kuukautta sitten. Kaapista hän löysi...

Seura: Maria Lund kulkee sokeripalat rintsikoissaan – tässä syy

Maria Lund kertoo Seura-lehden haastattelussa sangen erikoisesta tavastaan. Hän nimittäin tunkee usein ennen esiintymistä sokeripaloja rintaliiveihinsä. Syynä on esiintymisjännitys.- Jännitykseen minua auttaa...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje