Valtteri Bottas hävisi jo MM-taistelun? Formuloiden Aku Ankka vs. Hannu Hanhi




Formula 1:n MM-taistelussa 5 pistettä tallikaverinsa Lewis Hamiltonin perässä ollut Valtteri Bottas oli ajamassa sunnuntaina Silverstonen F1-osakilpailussa ”varmalle” kakkossijalle Lewis Hamiltonin perässä, kun yhtäkkiä toiseksi viimeisen kierroksen alussa suomalaiskuskin rengas hajosi ja hän joutui linkuttamaan pitkän matkan varikolle.

Tämän jälkeen Hamilton oli ajamassa ”varmaan” voittoon, kunnes hänenkin renkaansa hajosi viimeisellä kierroksella. Hamiltonia ei kuitenkaan turhaan kutsuta Suomessa formulamaailman Hannu Hanheksi, sillä kilpailun nopeimmasta kierroksesta saatavan yhden MM-pisteen takia juuri sitä ennen ylimääräisen varikkokäynnin tehnyt Red Bullin Max Verstappen ei ehtinyt enää tavoittaa Hamiltonia, joka körötteli autonsa maaliviivan yli ensimmäisenä, kolmella renkaalla.

Normaalisti F1-kilpailussa täytyy vaurioitunut ja muille mahdollisesti vaaraa aiheuttava auto ajaa suoraan varikolle, mutta kisajohto selitti GP:n jälkeen antaneensa Hamiltonin ajaa maaliin, koska oli viimeinen kierros eikä Hamiltonin autosta pudonnut radalle muille vaaraa aiheuttavaa romua.

Hamilton hyödyntää (aina) Bottaksen epäonnen

Tämä ei suinkaan ollut ensimmäinen kerta, kun kuusinkertainen maailmanmestari hyötyy Bottaksen epäonnesta.

Esimerkiksi viime vuonna Bottas oli ajamassa niin ikään Silvertonessa voittoon, kunnes turva-auto tuli radalle ja Hamilton sai ”ilmaisen” varikkokäynnin, jonka ansiosta hän nousi Bottaksen edelle ja voittoon.

Vuonna 2018 Bakun osakilpailussa Bottas oli ajamassa voittoon, kun hänen renkaansa hajosi täydessä vauhdissa kolmanneksi viimeisellä kierroksella ja kisa loppui keskeytykseen, ja Hamilton nousi voittoon. Bottas olisi voiton myötä noussut MM-kisan johtoon, mutta jäikin takamatkalle ja lopulta MM-pisteissä vasta viidennelle sijalle.

Hamilton hyödyntää myös oman epäonnensa

Viime viikonlopun Silverstone ei ollut myöskään ensimmäinen kerta, kun Hamilton hyötyi jopa omastakin epäonnesta Bottakseen nähden.

Vuonna 2019 Saksan osakilpailussa Hamilton ajoi ulos radalta kierroksen viimeisessä mutkassa, rikkoen autonsa etusiiven. Hän ehti kuitenkin viime hetkellä varikolle ja pääsi jatkamaan kilpailua. Hän sai kuitenkin virheellisestä varikon sisääntulosta aikarangaistuksen ja putosi kisassa pistesijojen ulkopuolelle. Hän jopa sanoi tiimiradiossa kisainsinöörille haluavansa keskeyttää koko kisan, mutta hänet suostuteltiin jatkamaan. Bottaksella oli hyvä mahdollisuus nousta kisassa kolmanneksi hitaamman Lance Strollin ohi, kunnes suomalainen ”Aku Ankka” suistui radalta ja lopetti kisansa siihen. Hamilton puolestaan jäi pisteiden ulkopuolelle yhdenneksitoista, mutta hänen edellään maaliin ajaneet Alfa Romeon Kimi Räikkönen ja Antonio Giovinazzi saivat 30 sekunnin aikasakot auton kytkimen teknisen virheen takia kisan jälkeen, jolloin Hamilton nousi yllättäen yhdeksänneksi ja sai 2 pistettä, kasvattaen edelleen MM-johtoaan.

Siitä lähtien, kun Bottas siirtyi Mercedekselle vuonna 2017, Hamilton on jäänyt kisassa ilman pisteitä vain yhden kerran, ja silloinkin myös Bottas keskeytti, kun molemmat Mercedekset hajosivat. Bottas puolestaan on Mercedes-uransa aikana jäänyt ilman pisteitä kuudessa kisassa.

Bottaksella edessä mahdoton tehtävä?

Silverstonessa ajetaan jälleen tänä viikonloppuna osakilpailu, mutta koska Hamilton on voittanut radalla jo ennätykselliset 7 kertaa ja onnistuu jotenkin aina välttämään keskeytykset, asiantuntijat eivät enää usko Bottaksen MM-mahdollisuuksiin, sillä hän on jo nyt 30 pisteen takamatkalla parhaassa vedossaan olevasta kuusinkertaisesta maailmanmestarista.

Bottaksen ainoa valopilkku

Lewis Hamiltonilla ja Valtteri Bottaksella ei ole ensi vuodelle sopimusta, mutta tallipäällikkö Toto Wolff kertoi Silverstonen GP:n jälkeen saksalaiselle RTL:lle, että ”ilmoitammme häistä pian”. Wolffin mukaan ei ole mitään syytä purkaa ensi vuodelle nelikkoa, johon kuuluvat Mercedes, Hamilton, Bottas ja hän itse.

Kuva: Instagram


VIRAALI-VIDEOITA

- Mainos -

SUOSITUIMMAT

TS: Yli 120 rokotettua sairastunut koronaan Turussa – osalla vakavia oireita

Turun kaupungin tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Jutta Peltoniemi kertoi Turun Sanomille tilastoja sairastumisesta koronaan rokotuksen jälkeen. Peltoniemen mukaan Turussa on saanut...

Esineiden internet kasvaa kohisten – jopa Helsingin puistonpenkkejä paikannetaan ja arvioidaan jo netin kautta

Esineiden internet (IoT) tarkoittaa fyysisten esineiden, palvelujen, ohjelmistojen ja järjestelmien liittämistä yhteen internetin avulla. Suomessakin IoT on jo ahkerassa käytössä.

Seiska: Stefan Therman veti moottorikelkkansa päin seinää

Seiska kertoi pääsiäisnumerossaan Stefan Thermanin aiheuttaneen mittavan poliisioperaation Levin-reissullaan. Lehden mukaan liikemies olisi yrittänyt tunkeutua kaverinsa mökkiin aseen kanssa.

Ruokalähetti meni Helsingissä väärään osoitteeseen – seurauksena mittava poliisioperaatio!

Helsingissä työskentelevä ruokalähetti joutui tänään todella pelottavaan tilanteeseen. Hän oli mennyt vahingossa väärään osoitteeseen Mellunkylässä. Ruokalähetin mukaan oven avannut mies osoitti häntä...

Pauli tilasi PS5:n Wishistä – sai jotain aivan muuta

Paulin Pelivideot -nimistä YouTube-kanavaa pitävä Pauli Matalamäki on erikoistunut paljastamaan nettihuijareita ja välillä myös itse huijaamaan heitä. Tällä kertaa...

IS: Kari Vepsä luuli parantuneensa syövästä, kunnes sai synkän puhelun lääkäriltä

Iskelmälaulaja Kari Vepsä, 69, sai helmikuussa lääkäriltään synkkiä uutisia. Kymmenen vuotta sitten diagnosoitu ja leikattu eturauhassyöpä on uusiutunut ja levinnyt. Asiasta uutisoi...

Kaisa Rocks -tapahtuma järjestetään elokuussa – mukana nämä kotimaiset kärkinimet

Helsingin Kaisaniemeen nousee uusi tapahtuma elokuussa. Kolmipäiväisessä Kaisa Rocksissa 12.–14.8. esiintyvät jo aiemmin julkistetut Eppu Normaali, Popeda, Battle Beast, Klamydia, Arttu Wiskari,...

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje