Vantaan parvekekuolemasta uutta tietoa: Epäillään rikosta


Vantaan Tikkurilassa tapahtui 2. maaliskuuta traaginen onnettomuus. Nuori nainen lensi toistaiseksi varmistamattomasta syystä läpi parvekelasin ja putosi seitsemännestä kerroksesta maahan. Hänen pelastamisekseen ei ollut tehtävissä mitään.

Onnettomuutta on tähän asti tutkittu kuolemansyyn selvittämisenä. Nyt poliisi kuitenkin kertoo aloittaneensa rikostutkinnan asiaan liittyen. Rikosnimikkeenä on kuolemantuottamus.

– Uusien onnettomuuksien välttämiseksi haluamme avata joitakin yksityiskohtia tapauksesta. Poliisi epäilee, että nuori nainen on kaatunut parvekkeella kaidetta vasten, jolloin parvekekaiteen lasi on pettänyt ja nainen on pudonnut seitsemännestä kerroksesta, toteaa rikoskomisario Josefiina Hiltunen Itä-Uudenmaan poliisista.

Poliisi on tehnyt tiivistä yhteistyötä Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesin kanssa. Tukes on selvittänyt onnettomuuteen liittyvän parvekekaidejärjestelmän vaatimustenmukaisuutta. Selvitystyö on edelleen kesken, mutta Tukes pystyi antamaan poliisille joitain tietoja jo 28. maaliskuuta. Tämän jälkeen poliisi päätti aloittaa rikostutkinnan.

Tukes on ryhtynyt markkinavalvontatoimenpiteisiin sekä käynnistää valvontahankkeen, jossa selvitetään alan toimijoilta, löytyykö Suomessa muita kohteita, joissa on käytetty vastaavia suunnitteluperiaatteita.

– Jos teillä on huoli asuntonne parvekkeen käyttöturvallisuudesta tai siitä onko se toteutettu rakentamismääräysten mukaisesti, voitte olla yhteydessä taloyhtiönne hallitukseen tai isännöitsijään. Taloyhtiö voi tarvittaessa hankkia ulkopuolisen asiantuntijan selvittämään asiaa tai olla yhteydessä asuinkuntanne rakennusvalvontaan, ohjeistaa ryhmäpäällikkö Lauri Walden Tukesista.

SUOSITUIMMAT

16v Rasmus Takaluoman etsinnöille musertava päätös

Poliisi järjesti tällä viikolla mittavan operaation viime marraskuussa kadonneen Rasmus Takaluoman löytämiseksi. Kadonnutta etsittiin 24.-25. toukokuuta Lapuan keskustasta ja...

Tältä näyttää Erika Vikmanin uusi iäkkäämpi miesystävä – Seiskan kuvalinkki

Erika Vikman on vahvistanut julkisuudessa löytäneensä elämäänsä uuden rakkauden. Laulaja ei ole kuitenkaan halunnut kertoa uudesta rakkaastaan mitään sen tarkemmin, koska kyseessä...

Ranto Bollström on kadonnut – jos näet, soita 112!

Poliisi pyytää havaintoja 5. toukokuuta lähtien kateissa olleesta henkilöstä. 16-vuotias Ranto Bollström liikkuu mahdollisesti Espoon Tapiolassa kauppakeskus Ainoan alueella. Hän voi kuitenkin...

Oho! Kauniskasvoinen Susanna Laine hakeutuu yllättävään operointiin

Suosikkijuontaja Susanna Laine tuntuu omaavan kaikki klassiseen kauneuteen liitettävät piirteet. Hänellä on symmetriset kasvot, isot silmät, upeat hiukset ja täydellinen hymy.

IL: Tauski Peltonen joutui rajuun liikenneonnettomuuteen

Tauski Peltonen joutui perjantaina 26. toukokuuta rajuun liikenneonnettomuuteen ollessaan matkalla keikkapaikalle. Asiasta kertoo Iltalehti. Autoa oli ajanut Tauskin Jimmy-poika...

Tuija Pehkonen julkaisi pysäyttäviä kuvia sairaalasta – käännytettiin päivystyksestä

Tuija Pehkonen ja hänen puolisonsa Eero Ettala odottavat lasta. Pienokaisen laskettu aika on syksyllä. Suosikkijuontaja onkin julkaissut kevään aikana Intagramissa lukuisia kuvia,...

IL: Vantaalla putosi jälleen henkilö parvekkeelta samassa taloyhtiössä!

Iltalehti uutisoi Vantaan Tikkurilassa torstai-iltana 25. toukokuuta tapahtuneesta onnettomuudesta. Henkilö oli pudonnut kerrostalon neljännessä kerroksessa sijaitsevalta ranskalaiselta parvekkeelta. Itä-Uudenmaan...

Oho! Marinin ex-mies Markus Räikkönen julkaisi yllättäviä kuvia

Sanna Marin ja Markus Räikkönen ilmoittivat hiljattain hakeneensa avioeroa. Kumpikin osapuoli on ikävästä uutisesta huolimatta esiintynyt sosiaalisessa mediassa sangen hyväntuulisena.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje