Varo sakkoja! Nyt alkoi poliisin supervalvonta – tämä on syynissä!


Poliisi on käynnistänyt supervalvonnan ja ilmoittaa siitä etukäteen.

Poliisi valvoo viikonlopun aikana valtakunnallisesti erityisesti mopojen, mutta myös muiden kaksipyöräisten ajoneuvojen ja kevyiden nelipyöräisten ajoneuvojen kuljettajien kuntoa, ajo-oikeuden riittävyyttä, suojakypärän käyttöä, liikennesääntöjen noudattamista sekä ajoneuvojen rakennetta ja kuntoa.

Suomessa nuorten osuus kolareissa kuolleista ja loukkaantuneista on ikäryhmän kokoon ja muihin sivistysmaihin verrattuna todella suuri. Merkittävä osuus nuorten kolareista ajetaan mopoilla taajamissa. Vuosittain kolareissa kuolee kahdesta viiteen mopoilijaa ja loukkaantuu peräti 300. Moottoripyöräilijöitä kuolee keskimäärin noin 20 henkilöä, mutta loukkaantuu vain vähän enemmän kuin mopoilijoita. Mopoautokolareissa loukkaantuu vuosittain eriasteisesti noin 200 henkilöä, mutta kuolemia tapahtuu harvemmin kuin mopokolareissa.

Oma ilmiönsä ovat kokoontumisajot, jotka aiheuttavat melun lisäksi myös liikenteen estymistä ja vaaratilanteita. Teemavalvonnan piiriin kuuluvat myös poliisilaitosten alueella viikonlopun aikana tapahtuvat mopojen kokoontumisajot, joiden järjestykseen ja turvallisuuteen pyritään vaikuttamaan sekä ennen tapahtumaa että valvontajakson aikana.

Vakavimmista alle 18-vuotiaiden tekemäksi epäillyistä rikoksista tullaan kirjaamaan rikosilmoitus ja lastensuojeluilmoitus.

Poliisi muistuttaa vanhempia olemaan vastuullisia ja varmistumaan siitä, että lasten kulkuvälineet ja liikennekäyttäytyminen ovat turvallisia heille itselleen ja muille. Poliisi pyrkii ennalta estävällä toiminnalla parantamaan nuorten liikenneturvallisuutta.

SUOSITUIMMAT

Käärijän biisiä kuunneltu 70 miljoonaa kertaa – näin paljon hän saa siitä rahaa

Käärijän Cha Cha Cha -biisiä on tähän mennessä kuunneltu Spotifyssä yli 70 miljoonaa kertaa. Se tiedetään, että Spotify-suorastriimauspalvelu maksaa...

Mikko Alatalon lapsenlapsi pyrkii Miss Suomeksi – katso kuva!

Miss Suomi -kilpailun semifinalistit julkistettiin 7. kesäkuuta Helsingissä. Jatkoon pääsi 20 kaunotarta. Heidän joukossaan on muun muassa Mikko Alatalon...

HS: Minna Haapkylän näpistyskohussa yllätyskäänne

Minna Haapkylän uutisoitiin hiljattain saaneen sakkorangaistuksen näpistyksestä, petoksesta ja vahingonteosta. Nykyisin tuottajana toimiva oli muun muassa liimannut Prismassa arvokkaan lohifileen päälle edullisemman...

Minna kuuli Prisman sovituskopista outoa voihketta – kysyi suoraan ”mitä siellä tehdään!”

Minna kertoo hauskasta kesäpäivästään länsisuomalaisessa Prismassa. Minnan tarina julkaistiin paikallisessa Facebook-ryhmässä. -Joo olin tossa vaateosastolla ja kuulin ihme voihkintaa...

Poliisille selvisi totuus: 4-vuotiaan kohtalo Joensuussa karmaisee!

Poliisi ja ensihoito saivat eilen hälytyksen yksityisasuntoon Joensuun Rantakylässä. Viranomaiset löysivät asunnosta elottoman 4-vuotiaan lapsen. Lapsesta oli havaittavissa huomattavan...

Renny Harlin suloisessa yhteiskuvassa Coco-tyttärensä kanssa

Hiljattain elokuvaohjaaja Renny Harlin, 64, muutti perheineen Floridan Miami Beachille. Viime lauantaina Renny lisäsi sometililleen kuvan, jossa hänen vierellään on pieni Coco-tytär,...

Seiska: Satu Taiveaho ja Tatu-rakas erohuhujen keskellä – Tatu esiintynyt ilman kihlasormustaan

Entinen kansanedustaja Satu Taiveaho, 46, ja toimitusjohtaja Tatu Varpukari, 50, menivät kihloihin alkuvuodesta. Kevään aikana Seiskan toimitukseen on kuitenkin kantautunut huhuja, joiden...

Katso täältä! Janni Hussin ja Joel Harkimon upea hääkuva julki

Janni Hussi, 31, ja Joel Harkimo, 33, juhlivat tänään häitään. Seiskan tietojen mukaan julkkispari vihittiin Helsingin tuomikirkossa kello 13.

Sairaus on levinnyt aivoihin – Beverly Hills -tähti julkaisi koskettavan videon

Näyttelijä Shannen Doherty, 52, kertoo Instagramissa, että hänen aivoistaan on löytynyt syöpäkasvain. Löydös oli tehty jo tammikuussa, mutta näyttelijä halusi tuoda asian...

Tunnistatko tätä autoa tai polkupyöräijää? Poliisi julkaisi kuvia

Poliisi pyytää kansalaisten apua perjantaina 26.toukokuuta Eurassa tapahtuneeseen koruliikkeen murtoon liittyen. Tapahtumayönä valvontakameran videoihin on tallentunut pyöräilijä ja pakettiauto.

Jatkamalla tämän sivuston käyttöä sitoudut käyttämään evästeitä. Lue lisää

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta saisit parhaan mahdollisen selauskokemuksen. Tallennamme laitteellesi aika ajoin pieniä datatiedostoja, joita kutsutaan evästeiksi (cookies).

Sulje