Viikonloppu oli täynnä juhlaa. Juhlittiin itsenäisyyspäivää sekä rakasta tytärtäni. Tyttäreni Jessica valmistui ylioppilaaksi 17-vuotiaana vain 2,5 vuoden opiskelun jälkeen ja perjantaina hän sai ansaitun valkolakin.
Lisäksi Jessicalle tarjottiin stipendejä useasta eri yliopistosta. Hän otti lopulta vastaan stipendin University of the Pacificista Jenkeistä. En voisi olla ylpeämpi.
On mielettömän upeaa huomata kuinka päämäärätietoinen nuori nainen tyttärestäni on kasvanut, joka todella tekee mitä hän päättää! Arvostan <3
Viikonloppuna juhlittiin Jessicaa turvallisesti pienellä porukalla rajoitukset huomioiden. Päällimmäisenä on tietysti ääretön ylpeys ja kiitollisuus, mutta samalla ilmassa on ollut myös haikeutta siitä miten nopeasti aika lentää ja pelko päästää oma ”vauva” maailmalle. Miten tulen kestämään Jessican Jenkkeihin muuton…
Koitan lohduttautua sillä, että tyttäreni saavuttaa nyt omia unelmiaan ja häntä odottaa ikimuistoinen seikkailu. Myös tieto siitä, että Jessican luonteella, huumorilla sekä sosiaalisilla taidoilla pärjää missä vain, tuo sisäistä rauhaa.
Mutta tiedän myös sen, että Jessican muutto Jenkkeihin tulee olemaan sydäntä raastava ja tulen itkemään vielä monet itkut ikävää.
Nyt täytyy vain nauttia jokaisesta yhteisestä hetkestä. Onnea Rakas Jessica, äiti Rakastaa sinua aina ja on aina lähellä vaikka menisit maailman ääriin!
Tätä lorua me ollaan laulettu yhdessä siitä asti kun olit pieni ja nyt tän lorun merkitys kiteytyy: ”Yhdessä aina, oomme urhokkaina, voimme käydä ain’ minne tie vain vie… Voimme käydä ain’ min-ne tie… vain vie!” -Nalle Puh ja Möhköfantti.
Kuvat AfterSunset Photography ja mun kotialbumi
Mekko Hersecret.fi